Blog

  • Nuorille uutta luonto- ja elämystoimintaa Uudellemaalle

    Nuorille uutta luonto- ja elämystoimintaa Uudellemaalle

    Uudellemaalle on tulossa uutta luonto- ja elämystoimintaa yli 13-vuotiaille nuorille. Tavoitteena on vahvistaa nuorten luontosuhdetta, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä luovien menetelmien avulla.

    Toiminnan taustalla on vuoden alussa alkanut Luovuutta Luonnossa -hanke, jossa kehitetään uusia, kestäviä harrastusmuotoja, jotka hyödyntävät lähiympäristöä ja ovat helposti saavutettavissa. Toimintaa tuodaan Karkkilan, Klaukkalan, Perttulan-Uotilan, Ridasjärven sekä Röykän-Leppälammen Nuorisoseuroihin.

    Hankkeen aikana kehitetään paikallisten nuorisoseurojen osaamista luonto- ja elämystoiminnan järjestämisessä. Perusohjaaja- ja menetelmäkoulutuksilla pyritään takaaman toiminnan jatkuvuus myös hankkeen päättymisen jälkeen. Opeista ja kokemuksista kootaan lisäksi toimintamalli, jota voidaan hyödyntää nuorisotyössä ja harrastamisessa.

    Toimintaa vetää projektityöntekijä Judit Kemppilä, joka on koulutukseltaan taide- ja yhteisöpedagogi (TaM, AMK).

    ”Näen toiminnassa paljon mahdollisuuksia luontoyhteyden elävöittämiselle ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiselle. Toiminta voi olla esimerkiksi lähiluontokohteisiin tutustumista moniaistisesti, vaikuttamistyötä luonnon puolesta ja / tai ympäristötaiteen tekemistä. Odotan kiinnostavia kohtaamisia, uuden ideointia sekä yhteisiä hetkiä luovan luontotoiminnan parissa. On innostavaa päästä tuottamaan toimintaa, jonka tavoitteena on niin nuorten, luonnon kuin paikallisyhteisöjenkin kukoistaminen.”

    Judit Kemppilän työpiste sijaitsee Tikkurilassa.

    Luovuutta Luonnossa -hanketta rahoittaa Etelä-Suomen Aluehallintovirasto, nykyinen Lupa- ja valvontavirasto. 

    Lisätiedot

    Judit Kemppilä, projektityöntekijä
    Luovuutta luonnossa -hanke  
    Suomen Nuorisoseurat ry
    judit.kemppila@nuorisoseurat.fi, puh. 050 439 3841 

  • Uusi 1 % Kulttuurille -sertifikaatti yhdistää yritykset ja kulttuuritoimijat

    Uusi 1 % Kulttuurille -sertifikaatti yhdistää yritykset ja kulttuuritoimijat

    Kulttuurialan tukemiseksi on luotu 1 % Kulttuurille -sertifikaatti, joka yhdistää yrityksen vastuullisuustavoitteet ja suomalaisen kulttuurin tukemisen. Sertifikaatin myöntää Kulttuurikumppanit Oy. Suomen Nuorisoseurat on yksi yrityksen tukikumppaneista, jotka ovat olleet mukana tukemassa ja mahdollistamassa sertifikaatin syntyä ja kasvua.

    1 % Kulttuurille -sertifikaatti on toimintamalli, jossa yritys sitoutuu käyttämään vuosittain prosentin nettotuloksestaan suomalaisen kulttuurin hyväksi ostamalla palveluita tai tekemällä lahjoituksia. Tavoitteena on mahdollistaa uusia tuloja kulttuurintekijöille, kannustaa yrityksiä tukemaan suomalaista kulttuurikenttää ja tuoda yritysten kulttuuritekoja näkyviksi.

    Kulttuurikumppaneiden sivuille kerätään Kumppanuuspankkia eli listaa kulttuuritoimijoista, joita yritykset voivat tukea. Tietoja voivat jättää kaikki kulttuuritoimijat aina freelancereistä kulttuuriorganisaatioihin. 

  • Anniina Kettula Lounais-Suomen koordinaattoriksi

    Anniina Kettula Lounais-Suomen koordinaattoriksi

    Lounais-Suomen koordinaattorina Tampereen toimistolla on aloittanut Anniina Kettula (kulttuurituottaja amk). Hänellä on monipuolista kokemusta nuoriso- ja järjestötyöstä.

    Lounais-Suomen koordinaattorin tehtäviin kuuluu alueen paikallisten nuorisoseurojen tukeminen, nuorisoseuratoiminnan kehittäminen, kulttuurisen nuorisotyön edistäminen, viestintää sekä leirien ja koulutusten järjestelyjä. Koordinaattorin työpiste sijaitsee Tampereen toimistolla.

    Yhteystiedot

    Anniina Kettula
    anniina.kettula@nuorisoseurat.fi / +358 50 340 6566

  • Asiantuntijahaku: kansantanssin ohjaajakoulutuksen kehittäjä (3 hlö) 

    Asiantuntijahaku: kansantanssin ohjaajakoulutuksen kehittäjä (3 hlö) 

    Kansantanssin ohjaajakoulutus on monelle ensimmäinen kosketus ohjaamiseen. Haemme kolmea asiantuntijaa kehittämään ohjaajakoulutuksen opetussuunnitelmaa ja kouluttajamateriaaleja. Tavoitteena on selkeyttää ja tiivistää (ei lisätä sisältöjä), jotta koulutus on laadukas, yhdenmukainen ja silti joustava eri puolilla Suomea. Tehtävässä vaikutat siihen, mitä ohjaajan on aidosti osattava ja miten osaaminen opetetaan selkeästi, käytännönläheisesti ja pedagogisesti. Kokonaisuus toteutetaan Kansalaisfoorumin Myllertämö -kehittämisavustuksella. 

    Mitä teet?

    • kirkastat opetussuunnitelman ytimen ja keskeiset ohjaamisen periaatteet 
    • työstät omaa vastuualueesi sisältöä (esim. pedagogiikka, perusaskelikot, ryhmänhallinta, tuntirakenne) 
    • työskentelet sparraten osana kehittämisryhmää 
       

    Miten työ etenee? 

    • lähityöskentely Mikkelissä, Suomen Nuoriso-opisto 27.–29.3.2026 (matkat ja ylläpito maksetaan) 
    • 1–2 etätapaamista (sovitaan yhdessä) 
    • itsenäinen asiantuntijatyö sovitulla osa-alueella huhti–toukokuu 

     

    Kenelle sopii?

    Sopii sinulle, jos sinulla on kokemusta kansantanssin ohjaamisesta ja/tai kouluttamisesta, omaat vahvaa pedagogista osaamista ja ryhmätyöskentelyä sekä osaat tiivistää ja jäsentää sisältöjä. Eduksi katsotaan kokemus ohjaajakoulutuksista ja kiinnostus pedagogiseen kehittämiseen. 
     

    Mitä tarjoamme?

    • selkeästi rajattu asiantuntijatehtävä ja keskusteleva työryhmä 
    • asiantuntijakorvaus n. 450 € / hlö + matkakulut sovitusti 
       

    Aikataulu

    • Haku 23.1.–15.2.2026 
    • Valinnat hakuaikana heti, kun kolme asiantuntijaa on löytynyt 
    • Tulokset käyttöön seuraavassa ohjaajakoulutuksessa 
       

    Näin haet

    Kerro lyhyesti, miksi tehtävä kiinnostaa sinua, mitä osaamista tuot työryhmään ja mihin sisältöalueeseen haluaisit erityisesti keskittyä. Asiantuntijat valitaan heti, kun sopivat löytyvät. Laita hakemuksesi osoitteeseen rekry@nuorisoseurat.fi

  • Can you design? Osallistu uudenlaisen juoman designkilpailuun!

    Can you design? Osallistu uudenlaisen juoman designkilpailuun!

    Oletko ikinä miettinyt, miltä Suomen kansallisjuoma näyttäisi?

    Teemme yhteistyötä RÄNDÖMIN uuden alkoholittoman Sauna Fresh -juoman kanssa. Myöhemmin tänä vuonna julkaistava virkistysjuoma toimii kulttuurikanavana: skannaamalla tölkin QR-koodin saat yllätyksellistä kuratoitua kulttuurisisältöä. Lisäksi jokaisesta myydystä tölkistä lahjoitetaan 10 senttiä Nuori Kulttuuri -toimintaan.

    Tölkille etsitään nyt raikasta, rohkeaa ja ajatonta ulkoasua! Osallistu designkisaan suunnittelemalla ilme, jossa näkyy suomalaisen luovuuden, hyvinvoinnin ja kulttuurin ydin. Kilpailu on avoin kaikille täysi-ikäisille osallistujille.

    Miten kilpailu etenee?

    Voittaja ratkeaa yleisöäänestyksellä RÄNDÖMin nettisivuilla. Voittajan lisäksi RÄNDÖM tekee yhteistyötä myös neljän muun eniten ääniä saaneen suunnittelijan kanssa.

    Palkinto

    Voittaja saa:

    • 3109 € palkkion.
    • Loppuelämän Sauna Freshit (arvo n. 45 000 € / riippuu kuinka vanhaksi voittaja elää)
    • Designin osaksi Sauna Fresh -tuotetta.

    Aikataulu

    • Kilpailuaika: 16.1.2026 klo 14:00-8.2.2026 klo 23:59
    • Yleisöäänestys: 10.2.2026–24.2.2026 klo 23:59
    • Voittajan julkistus: 26.2.2026

  • Nuorisoseuralaiset mukana UMK:ssa – Komioiden musiikkivideolla 57 kansantanssijaa

    Nuorisoseuralaiset mukana UMK:ssa – Komioiden musiikkivideolla 57 kansantanssijaa

    Komioiden maanantaina 19.1. julkaistun UMK-kappaleen Lululai musiikkivideolla ovat tanssimassa Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssijoita. Mukana on harrastajia aina 4-vuotiaista aikuisiin ja senioireihin. Lisäksi joukkoa täydennettiin Karjalan Nuorista ja Pääkaupungin Karjalaisista Nuorista. Yhteensä videolla on 57 nuorisoseuralaista kansantanssijaa.

    Klaukkalan Nuorisoseuran ohjaaja Venla Lankinen kertoo, että Komiat itse olivat ehdottaneet musiikkivideon ohjaajalle yhteistyötä klaukkalaisten kanssa. ”Musiikkivideota suunnitellessa bändi oli sanonut, että kysykää klaukkalaisia, kun niillä on hyvä meininki.”

    Bändin ja klaukkalalaisten yhteys syntyi vuonna 2024, jolloin lavatanssit trendasivat TikTokissa, jossa Klaukkalan Kansantanssijat eli Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssijat ovat aktiivisia sisällöntuottajia. Niin kansantanssijatkin innostuivat lavoille tanssimaan, ja tietenkin kuuntelemaan Komioita. Bändin keikoilla jäsenten kanssa jutellessa tuli ilmi, että he olivat bonganneet myös kansantanssijoiden videot. Tanssijat tekivät sisältöä Komioiden biiseihin, ja he alkoivat kommentoimaan toistensa julkaisuja.

    Katso Komioiden video alta. UMK:n voittaja ratkeaa Ylen lähetyksessä lauantaina 28.2. Voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa 12.-16.5.

    Tanssijoiden ja Komioiden ryhmäkuvan on ottanut Julia Linden.

  • Hae mukaan lasten ja nuorten teatteritapahtuma SPOTTIIN

    Hae mukaan lasten ja nuorten teatteritapahtuma SPOTTIIN

    SPOTTI -lasten ja nuorten teatteripäivät järjestetään 4.–5.4.2026 osana Riihimäen kaupungin pääsiäishulinaa. SPOTTI kokoaa yhteen teatterista innostuneet lapset ja nuoret kaikkialta Suomesta. Viikonlopun aikana lasten ja nuorten teatteriryhmät saavat esiintyä, tavata toisiaan ja kokea yhdessä teatterin taikaa. 

    Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki lasten- ja nuorten teatteriryhmät. Ryhmät voivat osallistua tapahtumaan hakemalla mukaan ohjelmistoon omalla esityksellä, tai ilmoittautumalla mukaan ilman esitystä. Tapahtuman osallistumismaksuun kuuluu koulumajoitus, oheisohjelma ja ruokailut sekä ohjelmistoon valituille ryhmille myös raadin palaute. Tapahtumaan osallistuvat ryhmät voivat lisäksi ostaa esityksiin lippuja edullisella ennakkohinnalla. 

    Tapahtuman ohjelmistohaku on avoinna 8.2. asti. Ohjelmistovalinnat tehdään helmikuun aikana. Tapahtumaan ilman esitystä osallistuvien ilmoittautumisaika on 1.2.–28.2. 

    Tutustu SPOTIN hakuinfoihin tarkemmin tästä linkistä ja hae ryhmäsi kanssa mukaan tekemään unohtumatonta teatteriviikonloppua! 

    Suomen Harrastajateatteriliitto on järjestänyt SPOTTI -lasten ja nuorten teatteripäiviä jo vuodesta 1979 saakka kahden tai kolmen vuoden välein. Viimeksi tapahtuma on järjestetty keväällä 2024. SPOTTI -tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Suomen Harrastajateatteriliitto, Riihimäen kaupunki, Riihimäen Nuorisoteatteri ja Riihimäen Teatteri. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana myös ensimmäistä kertaa Suomen Nuorisoseurat.

  • Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja 2026 on joensuulainen Salli Sallinen 

    Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja 2026 on joensuulainen Salli Sallinen 

    Ohjaajalla on suuri merkitys harrastajille ja harrastuksen jatkuvuudelle, minkä takia Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain yhden tai useamman Vuoden ohjaajan. Tunnustus nostaa ohjaajan työn arvostusta ja kannustaa tekemään tätä arvokasta työtä jatkossakin. Hyvä ohjaaja innostaa, inspiroi ja opettaa.  

    Vuoden 2026 ohjaajaksi on valittu Salli Sallinen nuorisoseura Nuorten Kasvusta. 

    Sallinen on toiminut ohjaajana läpileikkaavasti nuorisoseuratoiminnan eri tasoilla. Hänellä on ohjaajakokemusta niin omasta joensuulaisesta paikallisseurastaan kuin laajemmin Pohjois-Karjalan alueelta, jossa hän on toiminut Luova lava -leirien vastuuohjaajana. Lisäksi hän on osallistunut kansainväliseen nuorisovaihtoon ohjaajan roolissa.

    “Nuorisoseurojen ohjaajana olen päässyt toimimaan monipuolisissa työtehtävissä Suomessa ja ulkomailla sekä luomaan verkostoja niin työ- kuin siviilielämässä”, Sallinen kertoo. 

    Sallista kuvaillaan avoimeksi ja ystävälliseksi: “Hänellä on koulutusta ja ammattitaitoa ohjaajana toimimisesta, mutta ennen kaikkea ihmisenä Salli on aivan mahtava tyyppi. Hän on aina avoin uusille asioille sekä kaikille ystävällinen ja avulias.”  

    “Koen nuorisoseuroissa ohjaamisen merkitykselliseksi, koska haluan toimia esimerkkinä nuorille ja olla heille turvallinen aikuinen. Haluan ohjaajana luoda turvallisen tilan, johon jokainen nuori voi tulla omana itsenään”, Sallinen kuvaa arvojaan. 

  • Oululainen Pähiät valittu Pispalan Sottiisin vuoden 2026 kansantanssiyhtyeeksi

    Oululainen Pähiät valittu Pispalan Sottiisin vuoden 2026 kansantanssiyhtyeeksi

    Pispalan Sottiisin vuoden 2026 kansantanssiyhtyeeksi on valittu Oulunsuun Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Pähiät. Suomen Nuorisoseurojen myöntämä tunnustus on yksi merkittävimmistä palkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. 

    Pähiät tunnetaan kantaaottavista ja koskettavista näyttämöteoksista. Ryhmä on luonut omaleimaisen tyylinsä tuoda uutta, esittävää kansantanssitaidetta näyttämölle yhdessä ohjaajansa, tanssitaiteilija Elena Vuoksiolan, kanssa.  

    Oulunsuun Nuorisoseuraan vuonna 2018 perustetussa ryhmässä tanssii reilu parikymmentä ilmaisuvoimaista 20–50-vuotiasta kansantanssin pitkänlinjan harrastajaa.  

    Pähiät esiintyy ja osallistuu aktiivisesti valtakunnallisiin kansantanssitapahtumiin. Vuonna 2025 ryhmä nimettiin mestaruussarjaan yleisessä sarjassa valtakunnallisessa Tanssimylly –kansantanssikatselmuksessa. 

    Parhaillaan Pähiät työstää kokoillan kansantanssiteatteriteosta Luutarha Elena Vuoksiolan ja säveltäjä Kaisa Ristiluoman kanssa. Teos ensiesitetään elokuussa Oulussa. Luutarha on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta. 

    “On kunnia ja etuoikeus tulla valituksi Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtyeeksi. Erityisen upeaa on vastaanottaa tunnustus juuri nyt kun kotikaupunkimme on Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja viedä suomalaista kansantanssia uusienkin yleisöjen eteen”, ryhmä iloitsee. 

    Valinnan myötä Pähiät kutsutaan kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisin kotimaiseksi pääesiintyjäksi 10.-14.6.2026 ja ryhmälle luovutetaan 3 500 euron stipendi.

  • Vuoden tanssiteko 2025 on lappeenrantalaisen Rajan Nuorten Timanttinen tanhumatka 

    Vuoden tanssiteko 2025 on lappeenrantalaisen Rajan Nuorten Timanttinen tanhumatka 

    Nuorisoseura Rajan Nuoret ry:n kansantanssiryhmien tuottama Timanttinen tanhumatka – Kimurantin ja Kirjavien juhlakonsertti on valittu Vuoden tanssiteoksi 2025. Tunnuksen myöntää Suomen Nuorisoseurat henkilölle, yhteisölle tai tapahtumalle, joka on tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää kansantanssin tunnettavuuden kannalta ja / tai edistänyt toiminnallaan kansantanssin leviämistä. 

    Marraskuussa nähty Timanttinen tanhumatka juhlisti Rajan Nuorten Kirjavien 30-vuotista ja Kimurantin 20-vuotista tanssitaivalta. Konsertti koostui vuosien varrelta esitetyistä ja yleisön rakastamista tanssiteoksista, jotka ovat suomalaisten huippukoreografien luomia. 

    Kirjavat: Onni. Kuva Teemu Leinonen.

    Kansantanssimestari Antti Savilampi esitti konserttia tunnustuksen saajaksi.  

    “Voin rehellisesti todeta, että Timanttinen tanhumatka oli yli 50 vuotta kestäneellä ammattiurallani näkemistäni konserteista kaikkein upein ja korkeatasoisin. Tanssijoiden tekniset taidot olivat erittäin korkealla tasolla ja ilmaisun ja läsnäolon voima hehkui vahvana katsomoon. Tanssiteokset olivat vaativia ja ne esitettiin ammattimaisella otteella. Lisäksi konsertin tekninen ja taiteellinen toteutus oli ensiluokkainen”, Savilampi perustelee valintaansa. 

    Konsertin taiteellinen johtaja ja ryhmien ohjaaja Merja Skyttä on perustanut molemmat ryhmät tanssijoiden ollessa 4–5-vuotiaita.  

    “Timanttiseen tanhumatkaan kiteytyy vahvasti kasvun teema. Sen lisäksi, että tanssijat ovat kasvaneet yhdessä lapsista aikuisiksi, he ovat hioutuneet yhteen tanssillisesti ja antaneet itsestään paljon tavoitteelliselle harrastamiselle. Jokainen projekti on vienyt eteenpäin ja tuonut uutta osaamista”, Skyttä kertoo. 

    Ryhmien ohjaaja Merja Skyttä toimi myös konsertin taiteellisena johtajana. Kuva Teemu Leinonen.

    Tällä kertaa tanssijat olivat esiintymisen lisäksi tiiviisti mukana konsertin tuottamisessa vastaten mm. markkinoinnista, taloudesta ja konserttipaikan järjestelyistä. Jokaisella oli mahdollisuus vaikuttaa ja jakaa omaa osaamistaan yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. 

    Timanttinen tanhumatka on projektina myös erinomainen osoitus siitä, mitä ryhmien välinen yhteistyö on parhaimmillaan. Kimurantille ja Kirjaville oli konsertin järjestäjinä itsestään selvää, että juhlahumussa ja esiintymässä oli mukana myös Kimara. 

    “Myö haluttiin tarjota yleisölle ja myös itsellemme taide-elämys, ja onnistuttiin siinä! Se lienee suurin onni – yhteinen yhdessä koettu onnistuminen”, Skyttä summaa. 

    Kimurantti: Pellavia. Kuva Teemu Leinonen.