Category Archives for "Järjestö"

Kainuun Nuorisoseurojen Keskusseura ry päättää toimintansa

Kainuun Nuorisoseurojen Keskusseura ry kokoontui perjantaina 19.1. historialliseen kokoukseen, jossa seuran toiminta päätettiin lopettaa. Keskusseuran toiminta on alkanut vuonna 1920 Nuorisoseurojen alueellisena keskusjärjestönä paikallisia seuroja palvellen. Viimeisinä vuosina Kainuun Nuorisoseurojen Keskusseuran toiminta on ollut hiljaista ja paikallisseurat ovat toimineet itsenäisesti. Vuoden 2023 aikana Kainuun alueellisesta nuorisoseuratoiminnasta on tehty kattava selvitys ja alueellisen toiminnan jatkuvuutta on mallinnettu […]

Lue lisää

Menestyksekäs nuorten vaikuttamisen toiminta jatkuu Pohjois-Karjalassa

Nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamista jatketaan Pohjois-Karjalassa yhä laajenevalla toiminta-alueella. Jatkorahoituksen saanut Osallistavaa vaikuttamista -nuorten paikalliset vaikuttajapolut -hanke tarjoaa nuorille mahdollisuuksia osallistumiseen ja vaikuttamiseen heidän omista lähtökohdistaan käsin. Vuonna 2023 alkanut toiminta laajenee uuden rahoituksen turvin Joensuun Hammaslahteen, Tuupovaaraan sekä Enoon. Lisäksi Keski-Karjalan alueella alkanutta toimintaa jatketaan. Uusina paikallisina seurakumppaneina toimivat Hammaslahden nuorisoseura, Koveron nuorisoseura […]

Lue lisää

Luova lava -leireillä sukelletaan tänä vuonna veden maailmaan

Nuorisoseurojen suosittujen Luova lava -päiväleirien teemana on tänä vuonna H2O – Luovuuden lähteellä. Luova lava -toiminta on esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Tänä kesänä lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia taiteenmuotoja veteen liittyen. Leireillä käsitellään käsittelee vettä sen kaikissa olomuodoissa sekä veteen liittyvää elämää. Miten liikutaan kuin höyry? Minkälainen […]

Lue lisää

Paikallisia yhteistyökumppaneita haussa!

Suomen Nuorisoseurat hakee Erasmus+ -ohjelmasta pienimuotoista kumppanuushanketta ajalle 2024-2025, jossa painopisteenä on kansainvälisen ja monikulttuurisen paikallisen seuratoiminnan pilotointi. Haemme 3-5 seurakumppania paikallisten pilottien toteuttamiseksi hankkeessa. Hanketta on alustettu kehittämispäällikön, hanke- ja kumppanuuspäällikön sekä meneillään olevan pienimuotoisen kumppanuushankkeen projektikoordinaattorin toimesta ja nyt etsimme paikallisia yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamiseksi. Yhteistyöstä mukaan lähtevät seurat saavat korvauksen nuorisoseurantalon käyttämisestä sekä yhdessä […]

Lue lisää

Suomen Nuorisoseurat käynnistää johtoryhmää koskevat muutosneuvottelut

Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus on päättänyt aloittaa yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut. Niiden piirissä ovat organisaation kuusihenkinen johtoryhmä pääsihteeriä lukuun ottamatta. Muutosneuvottuluihin ei liity tarvetta henkilöstön vähentämiselle. Muutosneuvottelut ovat jatkoa viime vuonna käynnistyneelle organisaation tarkoituksenmukaistamisprosessille, joka tavoitteena on ollut organisaation selkiyttäminen sekä kasvavan ja kehittyvän organisaation tarpeisiin vastaaminen. Neuvottelut alkavat maanantaina 15.1. ja ne kestävät vähintään kaksi […]

Lue lisää

Äänestä Vuoden 2024 Nuorisoseuraa

Vuoden Nuorisoseura 2024 -finalistit ovat selvillä! Vuosittain jaettava tunnustus annetaan Nuorisoseuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua. Tunnustuksesta kisaavat tällä kertaa: Äänestä suosikkiasi Facebookissa Nuorisoseurojen kannatusäänestys on käynnissä Facebook-sivuillamme 25.1.2024 asti. Suosikkiseuraa äänestetään reagoimalla julkaisuun emojilla ja perusteluita voi jättää kommentoimalla. Voittajan valitsee […]

Lue lisää

Uusi osallistavan tapahtumatuotannon Dynamo -menetelmä julkaistu

Nuorten osallistavan tapahtumatuotannon tueksi kehitetty Dynamo -menetelmä on julkaistu. Menetelmässä käydään läpi tapahtumatuotannon eri osa-alueita ja mahdollisuuksia nuorten osallisuuden lisääjänä. Sen avulla nuorten kehittämiä tapahtumia on mahdollista saada jokaiselle paikkakunnalle. Nuorten paikalliset tapahtumat näkyviin Dynamo -menetelmä pyrkii vastaamaan kysymykseen, mitä nuoret omalla paikkakunnallaan haluavat. Millaisen tapahtuman nuoret haluavat tehdä ja millaiseen tapahtumaan paikkakunnan nuoret haluavat osallistua?  Toiminnan […]

Lue lisää

Ihanaa joulua ja iloa uuteen vuoteen

Oikein hyvää joulunaikaa ja kiitos tästä vuodesta kaikille nuorisoseuralaisille, nuorisoseuroille, vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille! Yhdessä saimme aikaan paljon hyvää kulttuurisen nuorisotyön ja harrastamisen saralla. Toimistomme eri puolilla Suomea hiljenevät pyhien ajaksi, joten olemme seuraavan kerran tavoitettavissa ma 8.1.2024.

Lue lisää

Nuorisoseurat -verkkolehti 4/2023 on julkaistu

Nuorisoseurojen oman verkkolehden vuoden viimeinen numero on julkaistu osoitteessa www.nuorisoseurat-lehti.fi. Lehti on taas pullollaan nuorisoseurakuulumisia: Lisäksi mukana on tietoa ensi vuoden tapahtumista Folklandiasta ja Pispalan Sottiisista, ajankohtaisia henkilöstöuutisia sekä paljon muuta! Lehdestä on tuttuun tapaan tehty myös PDF-versio, jonka voi tulostaa esimerkiksi seurantalolla kävijöiden iloksi. Hyviä lukuhetkiä!

Lue lisää

Nuorisoseuralaisuus 2020-luvulla

Nuorisoseuroissa eri puolilla Suomea on pidetty tämän vuoden aikana arvodialogeja, joissa on keskusteltu siitä, mitä nuorisoseuralaisuus on tänä päivänä. Keskustelujen anti on nyt koottu yhteen ja jukaistu arvodialogikoonnissa. Idea arvodialogeihin syntyi järjestön vuoden 2023 toimintasuunnitelmaa valmistellessa. Halusimme käydä laajaa keskustelua siitä, mitä nuorisoseuralaisuus on 2020-luvulla. Onko meillä yhteinen käsitys siitä, mitä se mahtaa tarkoittaa eri […]

Lue lisää