Category Archives for "Tanssi"

Polokkarit tarjosi täyslaidallisen tanssin riemua ja kietoi yleisön pikkusormensa ympärille – katso video!

Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye Polokkarit esiintyi perjantai-iltana Sottiisin juhlakonsertissa täydelle Tullikamarin Pakkahuoneelle. Tunnin mittaisen konsertin aikana energiset oululaiset voittivat puolelleen joka ikisen katsojan. Tykityksen ja encoren jälkeen yleisö osoitti innostustaan seisovin aplodein. ”Jos mietitte, mitä tarkoittaa tekemisen riemu. Se on tätä. Jos mietitte, mitä on tanssin riemu. Se on tätä,” ylisti Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti […]

Lue lisää

Nuorisoseurojen kansantanssin Hall of Fameen neljä uutta tanssimestaria

Suomen Nuorisoseurojen Kansantanssikiltaan on nimetty neljä merkittävää ja ansioitunutta järjestön kansantanssihenkilöä. Vuoden 2016 valitut ovat Marja Viitanen Lahdesta, Anja Mikkola Jokioisten Tahdittomista ja Jussi Malinen ja Väinö Kreko Etelä-Pohjanmaalta. Nuorisoseurojen Kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012. Kansantanssimestarit nimeää Suomen Nuorisoseurojen hallitus joka toinen vuosi. Killan jäseniä kutsutaan tanssimestareiksi. Anja Mikkolalle (s. 1948) kansantanssi ja nuorisoseuratoiminta eivät […]

Lue lisää

Vuoden kansantanssiyhtye Polokkarit tanssii riemulla ja huumorilla

Oululainen Polokkarit valittiin vuoden kansantanssiyhtyeeksi, mikä yllätti ryhmän täysin. Valinta oli yllätys siitäkin huolimatta, että ryhmään olisi tulijoita enemmän kuin mukaan voidaan ottaa. Vuoden kansantanssiyhtyeen valinnan kriteerinä on, että valittu ryhmä edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Polokkareitten ohjaajalta, tanssinopettaja AMK Hanna Poikelalta, voi siis hyvällä syyllä kysyä, että mitä suomalaiselle kansantanssille tänä päivänä kuuluu.”Valinta oli kyllä […]

Lue lisää

Folklandia-gaalassa palkittiin taas kulttuurin tekijöitä

Folklandia-gaalassa 8.1. julkistettiin taas suuri määrä ansioituneita kulttuurin tekijöitä. Suomen Nuorisoseurat palkitsi Vuoden ohjaajat, Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeen sekä Vuoden tanssiteon. Muut tahot julkistivat Vuoden Wäinön, Kaustisen Vuoden yhtyeen, Vuoden Nuoren Pelimannin ja Vuoden kansanmusiikkilevyn. Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat: teatteriohjaaja Katja Hakala ja kansantanssin ohjaaja Taina Salminen Katja Hakala, Ullavan Ylikylän Nuorisoseura ry / Teatteri Pystymehtä […]

Lue lisää

Taiteilijanuoret näyttelijä Ida Raekorpi ja tanssija Mitja Pilke Paavo Väyrysen Rahaston palkinnon saajiksi

Teatteriaktiivi Ida Raekorpi Koirakiven Nuorisoseuralta Mäntyharjulta sekä Oulussa ja Joensuussa vaikuttanut kansantanssitaitaja Mitja Pilke Nuorisoseura Motorasta vastaanottivat tunnustuspalkinnon Paavo Väyryseltä nuorisoseurakokouksessa Tampereella. Palkinto jaettiin 9. kertaa. Näyttelijä ja laulaja koko ikänsä Nyt 25-vuotias Ida Raekorpi kiinnostui teatteriharrastuksesta jo nuorena. Hän kävi Mäntyharjun kansalaisopiston nuorille suunnatuilla teatterikursseilla ja toimi sen jälkeen monta vuotta Koirakiven nuorisoseuran teatteritoiminnassa. […]

Lue lisää

Terveisiä Kansantanssin kääntöpiiristä 2015

Terveisiä Kansantanssin kääntöpiiristä 2015! Kansantanssin kääntöpiiri kokoontui 4.-5.9. Tampereella. Vuoden aikana alueellisista tanssitoimijoiden tapaamisista valitut edustajat sekä muut kansantanssitoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt tapasivat Tampereella jo toista kertaa. Yhteensä 33 osallistujaa ympäri Suomea rakensi kahden päivän ajan entistä parempaa kansantanssitoimintaa! Olemme koonneet tähän tiivistelmän Kansantanssin Kääntöpiirin aiheista ja keskusteluiden tuloksista. Perjantai-iltana katseet käännettiin edellisen vuoden Kansantanssin kääntöpiiriin. […]

Lue lisää

Tanssimylly 2015 yleispalautteet

Tamperereella järjestetty valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssimylly päättyi riehakkaisiin tunnelmiin, kun luokittelutulokset julkistettiin viikonlopun päätteeksi Sorin Sirkuksella. Tanssimyllyssä on neljä ikäryhmää: 15-20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat. Ryhmät luokitellaan esitystensä perusteella mestaruus-, valioplus-, valio-, taitoplus-, taito- tai perussarjaan. TANSSIMYLLY 2015 RAATIEN YLEISPALAUTE Vuoden 2015 valtakunnallinen kansantanssikatselmus, Tanssimylly, osoitti jälleen, että kansantanssissa on tilaa kaikille. Molemmat […]

Lue lisää

Tanssimylly 2015 tulokset

Tanssinmyllyn 2015 esiintyjät esiintymisjärjestyksessä. Esiintyjästä mainittu ryhmän nimi, teoksen nimi, ohjaaja, koreografi, taustayhteisö, sarja, lyhyt kuvaus, sekä luokitus. SOROKOSKA: Maarian tytöt. Ohj.: Jyrki Lahtinen; kor.: Jouni Prittinen Sorokoska; yleinen sarja; Valioplus-sarja Sorokoska, kuva teoksesta Maarian tytöt. Sorokoska  on  tamperelainen  ryhmä,  joka  yhdistää  persoonallisella  tavalla  tanssia, musiikkia  ja  teatteria.  Ryhmä  käyttää  säännöllisesti  vierailevia  koreografeja  sekä  säveltäjiä  ja  […]

Lue lisää
1 14 15 16