Nuorisovaihdot tarjoavat mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan

Suomen Nuorisoseurat toteuttaa kesällä 2023 kaksi kansainvälistä nuorisovaihtoa, jotka on suunnattu Nuoret Vaikuttajat -ohjelmassa toimiville nuorille. Nuorisovaihdot toteutetaan osana laajempaan liikkuvuushankkeiden kokonaisuutta, sillä Nuorisoseurat akkreditoitui vuonna 2021 Erasmus+ -ohjelmaan.

Alaikäiset Nuoret Vaikuttajat isännöivät islantilaisten ryhmään kesäkuussa Mikkelissä ja täysi-ikäiset matkaavat heinäkuussa Saksaan Deutsche Schreberjugend:in vieraiksi. Nuorisovaihdot ovat nuorille helppo tapa kehittää kansainvälistä osaamistaan turvallisessa ryhmässä ja matkaan lähtevät työntekijöiden lisäksi myös ohjelmassa toimineet mentorit nuorten tueksi. Ohjelman kautta voimme myös kattaa kuluja, mikä mahdollistaa osallistumisen taloudellis-ekonomisesta asemasta riippumatta.

”Olemme löytäneet aivan mahtavat kumppanit Saksasta ja Islannista! Kevään aikana nuoret viimeistelevät ohjelmasisältöjä yhdessä ja kesän aikana koetaan varmasti ikimuistoisia elämyksiä yhdessä.”, hehkuttaa kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turunen.

Lisätietoja

kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turunen
henna.liiri-turunen(a)nuorisoseurat.fi / 044 207 3072

Nuoret vaikuttajat 2022-2023 – Nuorisoseurat