Tag Archives for " lapset ja nuoret "

Lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksiin on panostettava

Nuoria taputtamassa käsiä yhteen

Hallitustunnustelut aloittanut Petteri Orpo sai viime viikolla muilta puolueilta vastauksia esittämiinsä tunnustelukysymyksiin. Puolueiden vastauksissa useammissa mainitaan sekä lasten ja nuorten harrastaminen että kulttuurin merkitys. Esitämmekin, että tulevassa hallitusohjelmassa tulisi lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia kulttuurin harrastamiseen hallituspohjasta riippumatta. Kokoomus haluaa luoda kulttuurialan kasvustrategian, joka huomioi niin kulttuurialan rahoituksen kuin sen merkittävän kasvupotentiaalin. Lasten ja nuorten […]

Lue lisää

Pian saa taas tanssia DÄÄNS -tanssileirillä!

nuoret juoksevat tanssimaan

DÄÄNS -leirillä tanssitaan jälleen 24.-26.9.2021 Tampereella. Tuttuun tyyli leiri järjestetään Tanssimanian kanssa kimpassa ja leiriläiset pääsevät nauttimaan niin leirin kuin Tanssimanian tunnelmista. Tänä vuonna leirillä pääkouluttajina toimivat Elssa Antikainen ja Heidi Kultanen.   Perjantaina ja sunnuntaina tanssitaan koko porukan voimin Elssan ja Heidin johdolla. Lauantaina on valinnaisia pajoja, joista osallistujat voivat valita mieleisensä. Valinnaisista pajoista suosituimmat […]

Lue lisää

Mikä motivoi sinua ohjaamisessa? Vastaa kyselyyn!

Kuvassa joukko nuoria yksi hyppää ilmaan

Mikä motivoi ja innostaa sinua ohjaamaan? Mistä olet saanut parhaimmat oppisi ohjaamisen saralla? Entä minkälaiset arvot ja ohjausfilofia vaikuttavat ohjaamisesi taustalla?   Ole mukana harrastetoiminnan kehittämistyössä ja vastaa kyselyyn koskien lasten ja nuorten harrastusten ohjaajien ohjausosaamista ja -motiiveja. Kysely toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Höntsä – silta eteenpäin! -hankkeen toimesta. Nuorisoseurat on hankkeen yksi osatoteuttaja. Vastauksia […]

Lue lisää

Tanssiralli heittää ylävitosen SottiisiMovesin kanssa kesällä 2020!

Lasten ja nuorten valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli tanssitaan 11.-14.6. Tampereella osana SottiisiMoves –tapahtumaa. Tapahtumassa koetaan valloittavia lasten ja nuorten kansantanssiesityksiä tuutin täydeltä. Tulethan sinäkin mukaan ryhmäsi kanssa: pääset näyttämään parastasi parrasvaloissa, ihailemaan toisten esityksiä ja saamaan ryhmääsi eteenpäin luotsaavaa palautetta ammattilaisraadilta. Tanssirallin päivitetyt säännöt ovat nyt julkaistu ja löydät ne Tanssirallin nettisivulta. Muutoksena edelliseen Tanssiralliin kaikkien […]

Lue lisää

DÄÄNS -tanssileiri 27.-29.9.2019 Tampereella – ilmoittaudu nyt!

DÄÄNS- leirillä nautitaan yhdessä tanssimisesta ja opitaan uutta kansantanssista. Vuosittain järjestettävä leiri on tarkoitettu 12-17 -vuotiaille. Tänä vuonna leireillään Tampereella Tammelan ympäristössä aivan Tanssimanian tuntumassa. Leirillä nuoret pääsevät tanssimaan ammattiopettajien johdolla. Tänä vuonna sukelletaan muun muassa tanssin ja musiikin yhteyteen ja valloittavaan paritanssiin. Koulutusta annetaan koko leirijoukolle sekä yhdessä että erikseen. Tanssiharjoittelun ohella luvassa on […]

Lue lisää

DÄÄNS -tanssileirille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 4.6.2018

DÄÄNS-tanssileiri on syksyn kohokohta nuorille kansantanssijoille. Vuosittain järjestettävä leiri on tarkoitettu 12-17 -vuotiaille. Tulevana syksynä leiri järjestetään 28.-30.9.2018 Joensuussa. Leirillä nuoret pääsevät tanssimaan ammattiopettajien johdolla. Tänä vuonna sukelletaan muun muassa karjalaisen kansantanssin ja nykytanssin maailmoihin. Koulutusta annetaan koko leirijoukolle sekä yhdessä että erikseen. Tanssiharjoittelun lisäksi luvassa on muun muassa yhteinen illanvietto ja esiintyminen Nuorisoseura-kokouksen väelle. […]

Lue lisää

Pohjoisen Tanssirallissa näkyi ilo ja ajankuva

Vuoden 2018 valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli pyörähti käyntiin lauantaina 21.4. Pohjankartanossa Oulussa. Tanssiralli jatkuu ensi viikonloppuna 28.-29.4. Felix Krohn -salissa Lahdessa. Makupaloja Tanssirallin tunnelmista saadaan nauttia vielä Pispalan Sottiisin yhteydessä sunnuntaina 17.6. PriimaTiima-konsertissa Oulun Tanssirallissa nähtiin yhteensä 15 ryhmää, joista yksi ryhmä osallistui Kultahippu-sarjaan, kuusi 10-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan, viisi 13-vuotiaat ja nuoremmat -sarjaan ja kolme […]

Lue lisää

Tanssiralli Oulussa 21.4. ja Lahdessa 28.-29.4. kutsuu nauttimaan tanssista!

Kansantanssin harrastajien kevään yhteinen kohokohta Tanssiralli starttaa viikon päästä Pohjankartanossa Oulussa ja meno siitä vain kiihtyy 28.-29.4. Lahdessa. Koko tapahtuman aikana nähdään yhteensä 49 lasten ja nuorten kansantanssiryhmää. Tanssirallissa yleisö saa nauttia hienoista esityksistä ja kannustaa taitavia nuoria kansantanssin harrastajia! Esitysten teemoja ovat tänä vuonna muun muassa erilaiset satumaailman hahmot, pelimaailma ja ystävyys. Tanssiralli -konsertteja […]

Lue lisää

Tanssirallin ilmoittautuminen auki – nopein voi voittaa ryhmälle karkkirepun!

Ilmoittautuminen vuoden 2018 lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralliin on avautunut. Ilmoittautumisaika on 22.1.-28.2. Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä ilmoittautumislomake ja Ryhmä- ja tekniikkatietokaavake Tanssirallin verkkosivuilla. Tanssiralli järjestetään kahtena alueellisena tapahtumana: 21.4. Oulussa ja 28.-29.4. Lahdessa. Voita ryhmälle repullinen karkkia! Tänä vuonna kannattaa olla ajoissa ilmoittautumisen kanssa, koska tammikuun aikana ilmoittautuneiden kesken arvotaan Nuorisoseurojen reppu täynnä karkkia. Tanssiralli […]

Lue lisää

Nuoret rakentamaan Suomen seuraavaa vuosisataa

Kuluva vuosi on ennen kaikkea Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, mutta samalla myös nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen merkkivuosi. Juhlavuoden ”yhdessä”-teeman mukaisesti vuoden aikana nuorten oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntamme kehittämiseen on parannettu. Vuoden alussa voimaan astunut uusi nuorisolaki, hallituksen esitys maakuntalaiksi sekä kuntalain lopullinen voimaantulo vahvistavat kaikki nuorten oikeutta vaikuttaa yhteisistä asioista päättämiseen. Suunta on oikea ja 2015-luku […]

Lue lisää