”Voi kun Kaija Pakarinen on kaunis. Siis se näyttelijä, joka on Paratiisi-sarjassa. Wikipedian mukaan hän on 66-vuotias, vaikka näyttää paljon nuoremmalta. Pysyykö lempeät ihmiset pidempään nuoremman näköisinä?” (Katsojapalaute 2020, Yle)
Kaija Pakarinen on yksi Suomen ahkerimmista, tunnetuimmista ja käytetyimmistä näyttelijöistä. Häntä ei näy julkkislööpeissä, mutta silti kaikki ovat nähneet hänen töitään elokuvissa ja teattereissa. Hänellä on loistava muuntautumiskyky, ja hän pystyy tekemään mitä tahansa tarvitaankin.
Teatteritöiden lisäksi Kaija harrastaa joogaa, meditointia ja matkustamista. Matkustaminen auttaa hänen mukaansa asettamaan arjen ongelmat omaan mittakaavaansa.
Kaija asuu nykyisin Helsingissä, mutta vahvat juuret löytyvät Pohjois-Karjalasta, Rääkkylän Rasivaarasta, jossa hän käy edelleen kotitaloa katsomassa.
”Yleensä puhun yleiskieltä, mutta siskon kanssa puhuessa se kääntyy murteelle. Ja Helsingistä päin tullessa Lappeenrannan kohalla tapahtuu se muutos.”
Rasivaaran nuorisoseurantalo on Kaijalle tärkeä monella tapaa. Kaijan isä, maatalon poika Aulis Pakarinen, on suunnitellut talon ja ollut sitä myös talkoilla rakentamassa. Kaija itse esiintyi lapsena ja nuorena muutamissa nuorisoseurojen iltamissa. Ennen vanhaan piti aina olla jotain ohjelmaa, ennen kuin pääsi puoleksitoista tunniksi tanssimaan.
Jänisrunosta kaikki alkoi
Kun Kaija ekaluokkalaisena lausui jänisrunoa Rasivaaran nuorisoseurantalolla, hän tiesi jo silloin haluavansa näyttelijäksi.
”Rasivaaran nuorisoseurantalo on sysäys koko näyttelijäntyölle ja näyttelijäksi tulemisen lähtökohta. Ensimmäisen luokan joulujuhlassa meidän luokka esitti yhteislausuttuna runon Joulupukin helikopteri.”
Koulun johtaja Keijo Saarinen otti pienen tytön ohjattavakseen ja sparrasi häntä henkilökohtaisesti muun muassa siihen aikaan pidettyihin Henkisiin kilpailuihin. Harjoittaminen onnistui, ja Kaija voitti lausuntakilpailun ensimmäisen palkinnon, vaikka ei se ihan itsestään tullut.
”Jäädyin kesken runon, mutta en lähtenyt kuitenkaan lavalta, vaan seison liikkumatta paikallani. Hetken päästä teksti sitten palautui mieleen ja lausuin jänisrunon loppuun. Sain suorituksesta ensimmäisen palkinnon. Muistan vieläkin, että raadissa istui lausuntataiteilija Anna-Liisa Alanko.”
Tuleva ammatti selvillä jo viisivuotiaana
”Tiesin jo joskus viisivuotiaana, että musta tulee näyttelijä. Mistä? En osaa vastata. En edes ollut juurikaan nähnyt teatteria kuin yhden ainoan esityksen, Prinsessa Ruususen, Joensuun kaupunginteatterissa eli ei se ollut syynä. Eläydyin itse tarinaan, en näyttelemiseen.”
Kaija on näyttelijäntyönsä lisäksi myös opettanut ja ohjannut paljon sekä ammattilaisia että harrastajia. Hän kokee, että sitä kautta voi omalta osaltaan auttaa ihmisiä löytämään omat vahvuutensa ja lahjakkuutensa.
”Haluan omalta osaltani olla rohkaisemassa nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin”.
”Nuorisoseurantalot ja seuratoiminta ovat äärimmäisen tärkeitä monien kylien sosiaalisen elämän kannalta. Ilman niitä monet eläisivät erillään muusta maailmasta. Näytelmäkerhot voivat olla tärkeä väylä päästä näkyviin ja sitä kautta löytää oma luovuus. Siitä voi sitten jatkaa eteenpäin.”
Rohkaisua elämässä eteenpäin
Helmikuussa televisiosta on juuri tullut ulos kesällä 2019 Fuengirolassa kuvattu suomalais-espanjalainen Paratiisi-sarja, ja kesäkuussa alkaa Downshiftaajat III Elisa Viihteellä, joissa molemmissa Kaija on mukana.
Kaija kävi Suomen Teatterikoulun näyttelijälinjan 1975–79. Hän toimi Teatterikorkeakoulussa myös näyttelijäntyön lehtorina vuosina 1990–92. Televisiossa Kaija oli näyttelijänä kaikkiaan 20 vuotta, ensin Televisioteatterissa 1979–90 ja Yleisradion näyttelijänä vuosina 1992–2002. Vuonna 2002 seurasi rohkea hyppy tuntemattomaan eli freelanceriksi. Töitä Kaijalla on riittänyt hyvin.
”Minusta tuli näyttelijä, koska sain kannustusta siihen. Huomasin olevani siinä hyvä. Minua kehuttiin reippaaksi, eivätkä tienneet miten jännitin esiintymistä joka kerta. Sain sitä kautta myös tunnustusta isossa perheessä ja tulin näkyväksi.”
”Ehkä olin myös jossain määrin lahjakas. Olin herkkä ja havaitsin nyanssit ihmisten väleissä, opin rekisteröimään ilmeitä sekä eleitä ja myöhemmin myös aavistamaan ajatuksia – tai pikemminkin tunsin ne kehossani, kesti vain kauan, ennen kuin luotin, että aavistan oikein.”
Uuteen rooliin valmistautuminen on aina oma prosessinsa, oli sitten kyseessä teatteriesitys, televisio tai elokuva. Siihen tehdään töitä, rooliin mennään sisälle ja tehdään se sopivaksi.
”Haen sitä, miten itse kokisin/ käyttäytyisin vastaavassa tilanteessa, sitä kuulostelen ensin. Sitten otan siihen roolihenkilön olosuhteet tai tilanteen, jossa kohtaus tapahtuu. Nämä olosuhteet voivat olla hyvin erilaiset kuin omani ja ’säädän’ ilmaisun siihen henkilöön, tilanteeseen ja olosuhteisiin sopivaksi. Mutta instrumentti olen minä, sen kautta ’biisi’ soitetaan, mutta se ’biisi’ en ole minä.”
Kiinnisidottu on yksi tärkeimmistä töistä
Kaija on saanut lukuisia palkintoja töistään, muun muassa KOURA:n sivistyspalkinto vuonna 1995 näyttelijäsuorituksesta tv-elokuvasta Kiinnisidottu. Liisa-Maija Laaksosen käsikirjoittamassa ja Åke Lindmanin ohjaamassa elokuvassa Kaija näytteli ensimmäisen ison pääroolinsa. Läheinen työ oli myös Lumikit, joka sekin oli Laaksosen käsikirjoittama.
”Kiinnisidottu on yksi minun tärkeimmistä rooleistani. Se oli iso ja vaativa työ, jossa sain puhua omaa kieltäni, Pohjois-Karjalan murretta.”
Tärkeitä rooleja ovat olleet myös Matti Ijäksen Lahja ja Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen sekä Mies vailla menneisyyttä.
”Se (Kaurismäki) on ihan hyvä ukko ohjaamaan, sen kanssa oli hienoa tehä töitä.”
Tärkeimmistä töistä kysyttäessä lista on tietysti pitkä ja siihen voisi lisätä monia muitakin tärkeitä rooleja. Teatteritöistä on jäänyt mieleen Riku Saastamoisen kanssa tehdyt Idiootti ja Kevään ensimmäinen saalis, Kati Kaartisen Nätti tyttö, vähän pehmee, jonka ohjasi Johanna Freundlich (2014) sekä Heidi Köngäksen monologi Sandra. Mielen päälle on jäänyt myös Juha Jokelan Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Patriarkka (2012).
Freelancerin moninainen elämä
Tänä vuonna Kaija on ohjannut käsikirjoittamaansa näytelmää Martan valinta. Esityksen piti saada ensi-iltansa 3.5., mutta korona sotki suunnitelmat ja ensi-ilta siirrettiin.
”Esitys kertoo toiseudesta ja pyhyyden etsimisestä tässä ajassa sekä siitä, miten suuri tarve meillä on tuntea yhteenkuuluvuutta ja saada jakaa sitä. Kysymykseksi nousee pyhyyden kokemus, jota kirkko ei nykypäivänä anna. Rinnalla kulkeva teema on myös rohkeus. Ihminen kyllä tietää, mitä hänen tulisi tehdä, mutta hän ei uskalla muuttaa elämäänsä. Pääosassa on metrossa vieraita ihmisiä haastatteleva tutkijatohtori Martta, joka joutuu itse peilin eteen vastaamaan omiin kysymyksiinsä.”
Harjoitukset ovat jatkuneet koronan vuoksi kevään ajan osittain Zoomin välityksellä. Näyttelijäntyön kannalta se on tietysti haasteellinen, koska dia-
logisuus ja kontakti näyttelijöiden kesken puuttuu. Onneksi työryhmä ennätti harjoitella muutaman viikon myös ennen koronaa. Mukana ovat näyttelijät Mirva Kuivalainen, Hennariikka Laaksola, Annu Valonen, Valtteri Lehtinen ja Santeri Helinheimo Mäntylä.
Näytelmän ensi-ilta oli Teatteri Avoimissa ovissa 19.8.2020. Kysyin Kaijalta hetki ennen ensi-illan alkua miltä nyt tuntuu? ”Jännittää todella paljon, en tiedä miksi, tuntuu koko kropassa.”
Esityksen päätyttyä kumarrusten ja kukkien jälkeen teen hänelle saman kysymyksen. ”Hyvältä tuntuu, tosi hyvältä, Kaija sanoo ja hymyilee koko olemuksellaan.”
En ihmettele hymyä, sillä Martan valinta on hieno esitys. Se huokuu rauhaa ja vahvaa läsnäoloa. Koko ensemble soittaa samaa sävelmää. Teksti soljuu ja musiikki lisää draamaan uusia tasoja. Upean Mirva Kuivalaisen teologi Martta pitää meitä intensiivisessä otteessaan etsiessään metrossa haastattelemiltaan ihmisiltä ilon, pyhyyden ja rakkauden kokemuksia. Itseäni viehätti myös Martan karjalan murre, joka toi tekstiin huumoria ja sai lämpimän ailahduksen sydämeeni. Tämä esitys ravitsee sielua ja näyttää tietä mysteerien ja pyhyyden alkulähteille.
Tulevaisuus ja uudet haasteet
Teatterin tuottaminen vapaalle ryhmälle ilman omia seiniä ja tilaa vaatii pitkää pinnaan ja paljon työtä. Onneksi Teatteri Avoimet ovat toimi nimensä mukaisesti ja antoi tilat työryhmälle.
”Martan valinnan tuottaminen on ollut näissä olosuhteissa raskas prosessi. Itse ohjaaminen ja kirjoittaminen on ollut se kultareuna tätä prosessia varjostaneessa Koronan muotoisessa pilvessä. Ensi-ilta on nyt ohi, ja on aika levätä ennen uusia haasteita, sillä niitä on odottamassa.”
Teksti: Maarit Saarelainen
Kuva: Hanna-Maria Grönlund
