Blog

  • Julia Ihmemaassa – harrastajan polku

    Julia Ihmemaassa – harrastajan polku

    Päätyminen ujosta futaritytöstä Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissin päärooliin ”Liisa Ihmemaassa” -näytelmässä ei tapahdu hetkessä. Keskustelimme 15-vuotiaan Liisan näyttelijän Julia Anttosen kanssa teatteriharrastuksen polusta.

    “Mä aina oon rakastanut teatteria ja esiintymistä ja olla kaiken keskipisteenä”, Julia kertoo naureskellen. 10-vuotiaana Julia osallistui uudelle Luova Lava-leirille. Leirien tarkoituksena on opettaa lapsille erilaisia esittävän taiteen lajeja, joita he voivat hyödyntää luomissaan esityksissä. ”Siellä oli todella hauskaa”, Julia muistelee. Esitykseen Julia ei kuitenkaan osallistunut ”Mä olin tosi ujo pienenä, että en uskaltanut esiintyä”, Julia kertoo.

    Esiintymisjännitys ei lannistanut Julian harrastusintoa. Leirin jälkeen Julia harrasti taidetta ja tanssia. Hän osallistui myös koulunäytelmiin. Vuosien aikana Julia innostui Kulississa näyttelemisestä. “Mä kävin kattomassa niitä näytelmiä pienenä. Viime vuonna oli Tähkäpää ja päätin hakea sinne”. Hän kuitenkin myöhästyi ilmoittautumisesta ja haki vasta seuraavaksi vuodeksi.

    Kulissiin liityttyään Julia valittiin Liisan rooliin. “Mulle oli tosi iso juttu, että sain tehdä Liisan”

    Kulissilla näytteleminen vaati suurempaa sitoutumista kuin ennen. “Oli kivaa, kun joka viikko pääs treenaamaan Liisa Ihmemaahan, mut oli se vähän rankkaakin lopussa, kun meillä oli tosi paljon treenejä”, Julia kertoo.

    Kulissi ei ole pelkkää näyttelemistä. Luova Lava -leirien tapaan näytelmään sisällytetään tanssia, laulua, musiikkia ja sirkusta. “Mun mielestä oli ihanaa, että se oli musikaali, koska mä tykkään myös tanssia ja laulaa. Siinä pääs tekee kaikkea teatteria ja niillä stiltseillä oli hauskaa kävellä”

    Jännitys esiintyä oli aluksi suuri. “Varsinkin ensi-illassa mua jännitti ihan sikana”. Se kuitenkin hälveni useamman näytöksen jälkeen. “Kyllä mä tulin paljon varmemmaksi. Musta tuntuu että olen kehittynyt”.

    Kulissi ei ole Julian viimeinen pysäkki. “Kyllä mä haluisin olla isona näyttelijä ammatikseni tai se ees pienesti osana elämää. Se on tärkee juttu mulle ja lähellä sydäntä”.

    Teksti: Oliver Virolainen

    Kuvat: Hanna Hämäläinen

     

    Mitä ovat Luova Lava ja Kulissi?

    Luova Lava on vuonna 2014 perustettu nuorisoseurojen järjestämää esittävien taiteiden matalan kynnyksen toimintaa. Leireillä lapset suunnittelevat oman esityksen ja esittävät sen yleisölle.

    Kulissi on palkittua teatteriharrastustoimintaa, jossa tehdään vuosittain vähintään kaksi musiikkinäytelmää; yksi aikuisten ja yksi nuorten

     

  • Tanssimaniassa pohditaan ja tanssitaan!

    Tanssimaniassa pohditaan ja tanssitaan!

    Tanssimanian Tanhujalostamo -seminaarissa etsitään vastauksia! 
    ​Pe 27.9. klo 14-17 Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere. 
    Tilaisuuteen on 
    VAPAA PÄÄSY.
    ​
    ​Miten musiikki ja tanssit kietoutuvat paritansseissa yhteen?
    Miten sukupuolisuus ilmenee paritansseissa? Millaisia erityispiirteitä kolmijakoiset rytmit tuovat kansanomaisiin paritansseihin?

    Oulun ammattikorkeakoulun opettajat Petri Kauppinen ja Petri Hoppu johdattavat kansanomaisten paritanssien ajankohtaiseen ytimeen. Tanhujalostamo -seminaarissa kysytään, keskustellaan ja etsitään vastauksia. 
    ​
    ​Tanssidemonstraatioissa nähdään paritanssin viennin ja seuraamisen vuoropuhelun toteutumista, tanssisuuntaan liikkumisen ”imun” merkitystä, tyylillisiä erityispiirteitä sekä improvisoinnin ja muuntelun mahdollisuuksia. Demonstraatioiden toteuttajina ovat Oamkin tanssinopettajaopiskelijat. 
    ​
    Tapahtuman tuottaa Suomen Nuorisoseurat ja Tampereen kaupunki.
    Käytännön järjestelyistä Tampereella vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto.

    ​Tanssimania Tampereella 26.-29.9.2019
    www.tanssimania.fi

    Kuva Milla Korja.


  • Nuorisoseurat mukana Vapaaehtoistoiminnan messuilla

    Nuorisoseurat mukana Vapaaehtoistoiminnan messuilla

    Kansalaisareena järjestää Vapaaehtoistoiminnan messut 21. syyskuuta klo 12–16 Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla. Tapahtumassa vapaaehtoistoimintaansa esittelee peräti 74 pääkaupunkiseutulaista toimijaa, joten löydät varmasti oman tapasi auttaa!

    Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tarjolla on ilmaista kahvia.

    Nuorisoseurojen pisteellä pääset tutustumaan Nuorisoseurat -korttipakkaan ja sen tarjoamiimme moninaisiin mahdollisuuksiin toimia vapaaehtoisena!

    Messuilla on tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Fingon koordinoima Maailman muuttajien olohuone, jossa esittäytyvät globaalin vastuun parissa vapaaehtoistoimintaa tarjoavat järjestöt.

    Lisätietoja tapahtumasta:

    www.kansalaisareena.fi/messut-vapaaehtoistyo-helsinki

    https://www.facebook.com/events/618511975287491

  • Kansainvälisten matka-avustusten toinen hakukierros syyskuussa

    Kansainvälisten matka-avustusten toinen hakukierros syyskuussa

    Suomen Nuorisoseurojen Nuori Kulttuuri -toimintaan osallistuneita nuorten ryhmiä tuetaan kansainvälisillä matka-avustuksilla.  Tämän vuoden toinen hakuaika on 2.9.-30.9.2019 ja suunniteltu matka tulee toteuttaa vuoden 2019 aikana. Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella, joka hakuohjeineen avautuu Nuori Kulttuurin nettisivuilla maanantaina 2.9. kello 10.00.

    Opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamat kansainväliset matka-avustukset on tarkoitettu esiintymis- ja opintomatkoihin, jotka suuntautuvat ulkomaille. Avustus kohdennetaan ensisijaisesti matkakuluihin, mutta avustusta voidaan myöntää myös majoitus- ja osallistumiskustannuksiin. Avustus voidaan myöntää ryhmälle, joka on osallistunut viimeisen kolmen vuoden aikana Nuori Kulttuurin Moves -, Teatris – tai Sounds -aluefestareille tai valtakunnalliseen festivaaliin.

    Etusijalla rahoja jaettaessa ovat ryhmät, mutta erityisistä syistä avustus voidaan myöntää myös kahden hengen työryhmälle. Henkilökohtaisia avustuksia tai vain osalle ryhmästä kohdistuvaa avustusta ei myönnetä. Ryhmän jäsenten on oltava alle 29-vuotiaita.

    Myönnettävän avustuksen määrään vaikuttavat hakukierroksen aikana tulleiden hakemusten määrä, haettu kokonaisavustussumma sekä arvio hakemuksesta. Hakemuksesta tulee käydä ilmi matkan kokonaiskustannukset, omarahoitusosuus sekä muista rahoituslähteistä haettu ja saatu tuki. Avustuksella ei voi rahoittaa kaikkia matkan kuluja.

    Suomen Nuorisoseurat ry: n hallitus päättää avustuksen myöntämisestä lokakuun kokouksessaan. Avustus maksetaan ryhmille pääsääntöisesti matkan jälkeen loppuraportin ja tositteiden perusteella.

    Lisätietoja,

    0504080366

    pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi

  • Seurantalojen korjausavustusten haku alkaa

    Seurantalojen korjausavustusten haku alkaa

    Seurantalojen korjausavustusten hakuaika alkaa. Hakemus tulee jättää Suomen Kotiseutuliiton sähköiseen hakupalveluun 30. syyskuuta mennessä.

    Seurantalojen korjausavustukset vuodelle 2020 ovat haettavana. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa, jonka kautta hakija voi toimittaa myös tarvittavat liitteet ja suunnitelmat.

    Hakijoita kannustetaan hakemaan avustusta myös seurantalojen kuntokartoituksiin. Kyseessä on erillisavustus, jota jaetaan kahdelle tai useammalle eri yhteisölle. Tätä erillistä avustusta kuntokartoituksiin haetaan Suomen Kotiseutuliiton sivuilla olevalla lomakkeella.

    Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat.

    Vuonna 2019 korjausavustusta myönnettiin 167 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,68 miljoonaa euroa. Hakijoina oli 221 eri yhteisöä kaikkiaan 18 maakunnasta.

    Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella maaliskuussa 2020. Määräraha avustuksiin varataan valtion talousarviossa veikkausvoittovaroista.

    Seurantalojen korjausavustusten hakeminen:

    https://kotiseutuliitto.fi/seurantalot/seurantalojen-korjausavustus/

    https://kotiseutuliitto.fi/seurantalot/seurantalojen-korjausavustus/avustuksen-hakeminen/

    Lisätietoja:

    Johanna Heikkilä, tiedottaja-hankesihteeri, Suomen Kotiseutuliitto, puh. (09) 612 63223, johanna.heikkila@kotiseutuliitto.fi

    Lasse Majuri, rakennustutkija-arkkitehti, Suomen Kotiseutuliitto, puh. (09) 612 63221, lasse.majuri@kotiseutuliitto.fi, gsm 046 567 3997

    www.kotiseutuliitto.fi
    www.seurantalot.fi

  • Ihastu ja inspiroidu Maniapajoissa 27.-29.9.2019!

    Ihastu ja inspiroidu Maniapajoissa 27.-29.9.2019!

    Manian työpajoissa pääset kokeilemaan taitojasi ja oppimaan uutta!
    Ilmoittaudu 9.9. mennessä: tanssimania.fi/koulutukset-2019/maniapajat/

    Uudistuvan kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania valloittaa 14. kerran Tampereen 26.-29.9.2019yli 500 tanssijan ja soittajan voimin. Viikonlopun aikana voit kouluttautua 12 erilaisessa työpajoissa ja nähdä rohkeita ja rajoja rikkovia koko illan tanssiteoksia .Ja tietenkin Tanssimaniassa saa tanssia. Konsertit levittäytyvät Pakkahuoneelta Hällä-näyttämölle ja Kulttuuritalo Laikulta uuden G Livelab Tampereen tiloihin ja kansanomaiset paritanssit täyttävät myös iltaklubit.

    Työpajojen teemat vaihtelevat tanssijan kehonhuollosta kansanomaisiin paritansseihin ja argentiinalaisesta kansantanssista liikkeen ja äänen käytön vuorovaikutukseen.
    Mikä näistä on sinulle sopivin?
    Tanssijan kehonhuolto, Nordic Sounds – musiikin ja liikkeen voima, Tunteet esiin kehotyöskentelyllä, Flowing into Argentine Folklore. Kansanomaiset paritanssit: Kolmijakoiset, Kansanomaiset paritanssit: Lavatango ja humppa, Kansanomaiset paritanssit: Meidän välillä – lasten tanssiryhmien ohjaajille, Kansanomaiset paritanssit: Tyyskäten – syvälle sottiisiin, Yhteinen kehomme – vienti ja seuraaminen kansantanssissa, Viola Malmin klassikot, Grow ja coaching – vertaisuus tanssitoimijan voimavarana, Laula luontevasti liikkuessa.
    Opettajina toimivat alan ammattilaiset.
    Béla Gazdag jr., Elisa Seppänen & Soili Perkiö, Jyri Siimes, Emilio Cornejo, Paula Kettu, Jutta Wrangén, Petri Kauppinen, Riina Hosio, Arttu Peltoniemi, Juha-Matti Aronen, Minna Lepistö & Tuula Hyystinmäki ja Meri Tiitola.  

    Muista myös ryhmäsparraukset alan ykköskouluttajien ohjauksessa!
    Lue lisää: tanssimania.fi/koulutukset-2019/maniapajat/
    Lue lisää: tanssimania.fi/koulutukset-2019/maniapajat/ryhmasparraus/

  • Sinua rakastan -teos Folklandialle

    Sinua rakastan -teos Folklandialle

    Teatteria, tanssia ja livemusiikkia yhdistelevä Sinua rakastan -teos kertoo Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemien laulujen ja sävelten kautta ja teatterin keinoin fiktiivistä tarinaa Eevistä ja Artsista. Se on kertomus elämästä, rakkaudesta, luopumisesta ja selviytymisestä. Tammikuussa tämä tarina valloittaa Folklandian 2020 yleisön.
    Käsikirjoitus: Päivi Helkala
    Ohjaus ja koreografiat: Maiju Laurila
    Rooleissa: Päivi Helkala, Ossi Perälä, Hilla Turtiainen, Aatu Hyppänen, Eero Hyppänen, Antti Aho, Béla Gazdag, Paula Kettu
    Bändi: Simo Helkala, Maiju Laurila, Eero Ohlsbom, Piia Pellikainen, Tuomas Vanhalakka
    Tanssi, Kipuna Kollektiivi: Antti Aho, Béla Gazdag, Paula Kettu, Anni Koponen, Eetu Laitinen, Lotta Terävä, Sofia Timonen, Henriikka Silvennoinen, Siiri Suoniemi

  • Nuorisoseurat mukana Harrastajateatterikesässä

    Nuorisoseurat mukana Harrastajateatterikesässä

    Suomen Nuorisoseurojen teatteriverkostot kokoontuvat tulevana viikonloppuna Jyväskylän Harrastajateatterikesän yhteydessä. Neljättä kertaa Jyväskylässä järjestettävä, yli neljäkymmentävuotias festivaali kokoaa kaupunkiin satoja teatterinälkäisiä ihmisiä.

     

    ”Jännittävältä tämä tuntuu, festarikuplaan on aina ihana upota!” hymyilee tapahtuman vastaava tuottaja Mari Saarinen Suomen Harrastajateatteriliitosta H-hetken kynnyksellä. Tapahtumaa kaikkina Jyväskylän vuosina luotsannut Saarinen näkee tapahtuman kotiutuneen kaupunkiin hienosti.  ”Tästä kertovat osaltaan tasaisesti nousussa olevat hakijamäärät sekä vuosittain käytännössä loppuunmyydyt katsomot.”

    Mari Saarinen toimii Harrastajateatterikesän tuottajana.

    Harrastajateatterikesässä nähdään tänä vuonna seitsemän esitystä, joista lauantain esitykset ovat tällä hetkellä loppuunmyytyjä. Perjantain ja sunnuntain esityksiin löytyy vielä paikkoja.

     

    Nuorisoseurojen teattereista mukaan on valikoitunut Teatterimylly Savonlinnasta, jonka esitys Kuumia Aaltoja kuuluu loppuunmyytyjen esitysten joukkoon. ”Olemme tosi otettuja, että pääsimme mukaan Harrastajateatterikesään. Olemme jopa alkaneet hieman jännittää esiintymistä siellä!” Kuumia Aaltoja nähdään myös syyskuun puolessa välissä Teatterilaivalla, joten jos esitys jää nyt näkemättä, niin laivalla asian voi korjata.

     

    Suomen Nuorisoseurojen teatteriagenttiverkosto sekä uusi lastenteatteriverkosto kokoontuvat viikonloppuna Harrastajateatterikesän yhteydessä. Teatteriagentit kouluttautuvat klovnerian parissa Mirjami Heikkisen opeissa ja lastenteatteriverkosto asettelee itselleen tavoitteita kautta aikojen ensimmäisessä tapaamisessaan. Teatteriagenttien koulutuksesta pääsevät hyötymään useat nuorisoseurojen teatterit, kun viime vuoden tapaan koulutuksen opit jaetaan alueiden seuroille ilmaisissa koulutuksissa talven mittaan.

    Viikonlopun aikana nähtäviä esityksiä analysoidaan muunmuassa heti esitysten jälkeen käytävissä jälkilöylyissä.

    Neljäskymmeneskuudes Harrastajateatterikesä starttaa perjantaina kello 18.00 Ilves-Teatterin Väsymättä paras -esityksellä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Tämän vuoden ohjelmiston on valinnut teatteriohjaaja Anssi Valtonen ja raadissa nähdään ohjaaja Samuli Reunanen, näyttelijä Hanna Liinoja sekä näyttelijä-ohjaaja Tapani Kalliomäki.

     

    Kuvat: Eija Jokilahti

  • Syksyn aluefoorumit tarjoavat vertaistukea ja vinkkejä nuorisoseura-arkeen

    Syksyn aluefoorumit tarjoavat vertaistukea ja vinkkejä nuorisoseura-arkeen

    Aluefoorumi kokoavat alueen nuorisoseuratoimijoita yhteen verkostoitumaan ja kuulemaan ajankohtaisia nuorisoseurakuulumisia sekä saamaan apua ja tukea nuorisoseura-arkeen omassa nuorisoseurassa ja tehtävässä. Tässä kootusti vielä syksyn aikana järjestettävät tilaisuudet. Lisätietoja omasta aluetoimistosta!

    21.9.2019 Pohjois-Pohjanmaa

    21.9.2019 Nuorisoseurat Etelä-Suomi

    27.-28.9.2019 Keski-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa

    8.10.2019 Keski-Karjala

    9.10.2019 Joensuun seutu

    10.10.2019 Ylä-Karjala

    12.10. Etelä-Suomi

    27.11.2019 Pohjois-Savo

    30.11.2019 Lappi

  • Uusi Nuorisoseurarekisteri valmistuu hyvää vauhtia

    Uusi Nuorisoseurarekisteri valmistuu hyvää vauhtia

    Uusi Nuorisoseurarekisteri on jo hyvässä vaiheessa työn alla. Tässä listaa muutamista asioista, jotka uuden rekisterin myötä muuttuvat.

    • Uudistamme Nuorisoseurarekisteriä nykyaikaisemmaksi ja sen käytettävyys paranee monella tapaa, myös mobiilissa
    • Tuomme Nuorisoseurarekisteriin jäsenen oman käyttöliittymän (jokainen pääsee näkemään omia tietojaan), johon kytkeytyy myös mobiilijäsenkortti
    • Paikallisseuroille tulee käyttöön tapahtumahallinnan työkalut, ilmoittautumiset, viestintä, laskutus yms.
    • Tieto siirtyy vanhasta rekisteristä uuteen – parasta valmistautumista uuteen rekisteriin on pitää vanha rekisteri ajan tasalla
    • Käyttäjille tulee henkilökohtaiset tunnukset rekisteriin (käytännössä sähköpostiosoite) aiempien yhdistyskohtaisten tunnusten tilalle
    • Laskutus ja sen seuranta helpottuu mm. koneellisten viiteaineistojen haun myötä

    Rekisterin käyttöönoton tueksi järjestämme verkkokoulutuksia syksyn aikana. Lisäksi julkaisemme ohjevideoita järjestelmän eri toiminnoista. Uuden rekisterin käyttöönoton yhteydessä teemme kunkin seuran kanssa rekisterin käytöstä sopimuksen. Tässä yhteydessä myös jaetaan käyttäjätunnukset seuroille. Tästä tiedotetaan ja ohjeistetaan seuroja erikseen.

    Edelleenkin pitää paikkansa jo aiemmin todettu ohje: Parasta valmistautumista rekisterin käyttöön on pitää nykyistä rekisteriä mahdollisimman hyvin ajan tasalla (esim. jäsenyydet ja luottamustoimet).

    HUOM!

    Mobiilijäsenkorttien voimassaoloaika on päivitetty. Saadakseen jäsenkortin seuran jäsenrekisterin hoitajan pitää lähettää se rekisteristä jäsenille. Asiasta on lisätietoa ja ohjeet Nuorisoseurarekisterin ilmoitustaululla.

    Lisätietoja
    Ville Koskinen
    IT-suunnittelija/toimistonhoitaja
    0400-207769
    ville.koskinen@nuorisoseurat.fi