Lohduttavaa on ajatella, että vaikka kuinka maailma muuttuisi, niin kansantanssi pysyy ja pitää pintansa. Niin enkeliska, kisa-askel, varvashyppy kuin huutokatrillikin säilyttävät paikkansa ja suosionsa vuodesta toiseen. Vuodet ovat tosin muuttaneet ryhmädynamiikkaa sekä käyttäytymismalleja tanhuharjoitusten aikana. Kiire ja väsymys painavat nuoren kuin aikuisenkin mieltä sekä askeleita, tunneilla saatetaan käyttäytyä miten milloinkin ja toisen ihmisen kunnioituskin on väliin kadoksissa.
Mutta hei, näillä on mentävä! Puhutaan asiat auki, jos epäkohtia syntyy. Opetetaan hyviä tapoja, keskustellaan niistä sekä muistutetaan, miten tärkeitä ovat katse ja hymy. Jokainen ohjaaja saa olla kuin vanhempi ikään, saa kokea kasvatushetkiä toisensa perään.
Itse olen toiminut kansantanssiohjaajana Jämsässä vuodesta 2006. Minulla ei ollut minkäänlaista pohjaa tähän lajiin, mutta musiikki ja askeleet veivät mennessään ja ensimmäinen kokemus Folklandia-risteilystä oli, kuin olisi laittanut mansikan kakun päälle.
Suuri kiitollisuus ja ilo on ollut kokea ja tuottaa erilaisia hetkiä lajin ja nuorisoseuramme parissa. Ja voi, niitä onkin ollut paljon. Sitä ei ymmärrä miten vuodet vierivät, ennen kuin tajuaa, että nuo pienet, ihanat pirpanat, jotka aloittivat kanssani samaan aikaan kansantanssin parissa, ovat nyt ihania isoja, parikymppisiä, aikuisen alkuja. Hienoa on seurata harrastajien kasvua ja kehitystä.
Pandemia-aika on tosin, mielestäni, nostanut esille harrastajien huonon olon ja arjen väsyttämät kasvot. Olenkin sanonut, että tunneilla käydään, kun jaksetaan. Väkisin on turha raahautua paikalle, kun huonosta fiiliksestä kärsii koko ryhmä. Kahden vuoden aikana ryhmäkoot ovat pienentyneet, osa on keksinyt näin syyn lopettaa kokonaan tai sitten vain ovat tauolla, koska pelkäävät sairastuvansa, tartuttavansa. Haasteellisinta ohjaajalle on ollut pitää tekemisen riemu ja iloinen mieli yllä, jos harrastajia on paikalla kahdeksan sijasta kaksi. Onhan tämä kuitenkin ryhmäliikuntamuoto. Itselleni musiikki on aina ollut se vahvistava tekijä, ja toivonkin, että tanhutunnit antavat muuta ajateltavaa ja liike, musiikki virkistäisi kehoa ja mieltä.
Kun tekee työtä tunteella ja suurella sydämellä, niin työn kokee kuitenkin välillä myös raskaaksi. Olen nimittäin itse se ”itkua tirautteleva ohjaaja”. Jos jokin asia harmittaa, ilostuttaa tai koskettaa, se näkyy kyynelin. Vedän tällä hetkellä kuutta ryhmää ja tunnustan, että jokainen ryhmä on tälläkin kaudella, jälleen, tavannut tämän herkän puolen itsestäni. Lohdutan, että se on vain inhimillistä. Tunteita ei aina pysty hallitsemaan. Yritän itseänkin muistuttaa ymmärtämään muiden tunteita ja suoda muillekin vapauden niiden käyttöön. Toki kaikella on rajansa. Huonoa käytöstä ei tarvitse kenenkään sietää.
Olen saanut kunnian vetää Jyväskylän Ison Tanhuujien Prikka- ja Polku-ryhmiä parin vuoden ajan. Olemme kokeneet onnistumisen hetkiä omien koreografioiden sekä valtakunnallisten yhteisohjelmien kautta. Tämä kevätkausi jää tosin viimeiseksi, koska keskitän työpanokseni syksystä täysin Jämsään. Tutustuminen tanssijoihin on ollut parasta ja olen heistä onnellinen.
Jämsässä meillä on kaksi aikuisten ryhmää. Norjat ja Notkiit kokoontuvat viikoittain ja Raikkaat joka toinen viikko. Innokkaita harrastajia on hyvin näissä ryhmissä. Alakouluikäisten Lystikkäät- ja nuorten Näpsäkät-ryhmien rinnalle lisäämme tulevalle kaudelle pienten Pikkaroiset-ryhmän alle kouluikäisille uusien ohjaajien avulla sekä lukioikäisille mahdollisesti oman ryhmän.
Me Jämsän Tanhuujat olemme onnekkaita, koska meitä pyydetään kiitettävästi erilaisiin projekteihin mukaan. Pandemian alussa sekä viime vuoden lopussa teimme yhteistyötä Serlachius Museon sekä performanssitaiteilija Maria Fontzinon kanssa.
Kesällä 2022 olemme saaneet Prikan ja Näpsäköiden kanssa kutsun esiintymään Kaustisille. Ohjaaja jännittää luultavasti loppumetreille asti, ketkä tanssijat oikeasti pääsevät matkaan mukaan töidensä ohella ja miten kuviot loppujen lopuksi menevätkään. Eniten sitä kuitenkin toivoo, että leiritunnelmaa ja kansantanssin riemua päästään pitkästä aikaan kokemaan yhdessä. Nämä hetket ovat kultaakin kalliimpia. Leireistä saadut muistot ovat tärkeitä ja kantavat harrastustakin pitkän matkaa.
Jämsän tanhuujat järjestävät vuosittaisen Kevätlystikonsertin toukokuussa sekä Lystikkäillä on keikka kesäkuussa Ikäihmisten suvitapaamisessa. Ison tanhuujien ryhmät on ilmoitettu esiintymään toukokuun Jyväskylän Yläkaupungin yöhön. Jippii siis ja,
niin…
Tanssi on vaikuttanut minuun enemmän, kuin itse olen aiemmin tajunnutkaan. Huomaan kaipaavani tanssimista, jos ohjaajan roolissa en aina pääse parketille ja voi miten ihanaa on päästä lavatansseissa seuraajan rooliin, mitä ennen suorastaan pelkäsin. Voisin sanoa, että vuodet ovat muokanneet perityt tanssigeenit tanssimoodiinsa ihan tosissaan muutaman vuoden sisällä. Ihminen oppii, kun antaa asialle oman aikansa ja myös mahdollisuuden itselleen.
Oman elämäni tanssimania huipentuu myös toukokuusta, kun saan Tanssikoulu TNT Jämsän ohjat. Tulen järjestämään tanssikoulun tiloissa eri pituisia tanssin ja hyvinvoinnin kursseja paikkakuntalaisille. Tanssi niin kuin kulttuurikin kuuluu kaikille!
Seuraavalle kirjoittajalle haluan esittää kysymyksen, miten sinun nuorisoseurapolkusi on
alkanut?
Marjo Örn
Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa. Jos sinua kiinnostaisi osallistua kirjoitussarjaan kirjoittamalla, otathan yhteyttä 044 744 3939 / teija.nikkari@nuorisoseurat.fi.
