Blog

  • Vuoden Nuorisoseura 2020 on 101-vuotias nuorisoseura Karjalan Nuoret Helsingistä!

    Vuoden Nuorisoseura 2020 on 101-vuotias nuorisoseura Karjalan Nuoret Helsingistä!

    Katso Vuoden Nuorisoseuran tervehdys: https://youtu.be/kjK1rAxFuSU

    Suomen Nuorisoseurat valitsi vuoden 2020 nuorisoseuraksi Karjalan nuoret. Aikanaan Viipurissa perustettu siirtoseura Karjalasta on toiminut 40-luvulta alkaen Helsingissä. Valinnassa nousi kirkkaana esille vastikään 101 vuotta täyttäneen seuran monipuolinen toiminta. Juhlan kunniaksi tehty ”Poies itsekäs ite” -teos kokosi yhteen kaikki seuran toimijat ja siinä näkyi yhdessä tekemisen riemu. 

    ”Tosi hienolta tuntui. Olin pienessä shokkitilassa, valinta tuli täytenä yllätyksenä. Olin just menossa nuorten viikonlopun harjoituksiin, kun kuulin palkinnosta. Teki todella tiukkaa hillitä itsensä. Olin valtaisan tunnekuohun vallassa. Oltiin oltu jo useampana vuonna ehdolla, ja vasta saatiin se Vuoden tanssiteko -palkinto. En enää odottanut, aattelin että joku toinen seura saa palkinnon.”, vastaa puheenjohtaja Sini Hirvonen klassiseen kysymykseen Miltä nyt tuntuu? 

    Seuran vahvuus on aikaan ja ympäristöön sopeutuminen. Karjalan nuorissa ei ole keskitytty vain yhteen juttuun vaan toiminta on monipuolista ja koko ajan keksitään uusia toiminnan muotoja, joilla on voitu vastata jäsenistön toiveisiin.  

    ”Tänä päivänäkin Karjalan Nuoret toimivat sen ensimmäisen vuosikymmenen henkeen. Me olemme sopeutuneet ympäristöön ja koemme kuluvamme osaksi suurempaa kuvaa. Meille tärkeitä asioita ovat juuritietoisuus ja ylisukupolvisuus. Jäsenistöömme kuuluu ihmisiä vauvasta vaariin ja mukuloista mummoihin, joka tuli erityisen vahvasti esille 100-vuotisjuhliemme yhteydessä. Huikean spektaakkelin tekemiseen osallistuivat aivan kaikki; tanssi-, musiikki-, teatteri- ja harrastusryhmät.”, toteaa Sini Hirvonen. 

    Koronapandemian aikana Karjalan Nuoret on järjestänyt monenlaista etätoimintaa. Seurassa on töissä kymmeniä taidealojen free lancereita, eikä heitäkään haluttu jättää tyhjän päälle. Teatterikohtauksia on improvisoitu etänä ja aikuisten tanssitekniikka -ohjeita on tehty ennakkoon videoille. Koronan vuoksi kansantanssin Kevätriemua -konsertista tuli Kansantanssin Syysriemua -konsertti 8.11. ja vuosittainen lasten teatteriryhmien kauden päätösfestari ja katselmus järjestetään tänä vuonna 16.5. Virtuaali ILLUUSIONA, eli etäyhteyksin, luvassa on muun muassa ryhmien tekemiä kuunnelmia. Perinteinen ILLUUSIO -tapahtuma siirtyy vuoden päähän ja järjestetään  seuraavan kerran 25.4.2021. 
     
    ”Uskon, että kun tässä on jo 101 vuotta porskutettu niin mennään edelleen eteenpäin.”, toteaa Sini  Hirvonen lopuksi. 

     

  • RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät virtuaaliseksi festivaaliksi

    RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään fyysisen tapahtuman sijaan virtuaalisena festivaalina 11.-13.9.2020. RAMPPIKUUMEEN sisältöjä sovelletaan virtuaaliseen ympäristöön digitaalisia alustoja hyödyntäen.

    Tapahtuma siirrettiin aiemmin huhtikuulta elokuun loppuun, mutta haasteita aiheuttavat samaan viikonloppuun siirtyneet ylioppilasjuhlat sekä koronaviruksen aiheuttamat terveydelliset riskit ja tilanteen epävarmuus.

    Virtuaalisen festivaalin tarkka ohjelma julkaistaan myöhemmin. Sisältösuunnittelussa ja käytännön organisoinnissa kuunnellaan nuorten ja nuorisoteatteriryhmien toiveita virtuaalisen nuorisoteatterifestivaalin toteuttamiseksi.

    – Meillä on onneksi nyt aikaa perehtyä virtuaalisen festivaalin toteuttamiseen, jotta nuoret kokisivat parhaan mahdollisen RAMPPIKUUMEEN poikkeusoloista huolimatta, Nuorisoseurat Lounais-Suomen toiminnanohjaaja Karoliina Hursti sanoo.

    RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät Kankaanpäässä on 13-20-vuotiaille nuorille ja heidän ohjaajilleen suunnattu nuorisoteatterifestivaali. Tapahtuman tuottavat Nuorisoseurat, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään Nuorisoseura ry yhteistyössä Satakunnan Nuorisoseurojen liitto ry:n kanssa.

    Tiedotusta tapahtuman osalta päivitetään nettisivuille osoitteeseen www.ramppikuume.net.

    Lisätietoja antaa

    Karoliina Hursti
    toiminnanohjaaja
    Nuorisoseurat Lounais-Suomi
    karoliina.hursti@nuorisoseurat.fi
    044 0591913

    Ullamarja Kontiainen
    Kulttuuri-ja nuorisokoordinaattori
    Kankaanpään kaupunki
    ullamarja.kontiainen@kankaanpaa.fi
    044 5772691

  • Vuoden teatteriteko -palkinto avoimen haun kautta toteutetulle menestysnäytelmälle

    Vuoden teatteriteko -palkinto avoimen haun kautta toteutetulle menestysnäytelmälle

    Suomen Nuorisoseurojen vuoden teatteriteko -palkinto myönnetään tänä vuonna Kauhavan Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralle Liian paksu perhoseksi -esityksestä. Sisko Istanmäen kirjoittamaa ja Eija-Irmeli Lahden sovittamaa sekä ohjaamaa näytelmää esitettiin syyskaudella 2019 täysille katsomoille ylistävien kommenttien saattelemana. 

    Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralla on yli vuosisatainen perinne harrastajateatterin parissa. Ryhmä on viimeisten vuosikymmenien aikana nostanut profiiliaan panostamalla ammattiohjaajan käyttöön. Se on osaltaan mahdollistanut myös osaamisen vahvistamisen näyttämön taustatöissä kuten lavastuksessa, puvustuksessa sekä tekniikassa. 

    Nuorisoseura hakee aina uuteen produktioon näyttelijät avoimen haun kautta. Näin kynnys lähteä mukaan on olematon, kun kenelläkään ei ole korvamerkittyä paikkaa esityksessä. Tämä tyyli on tuonut harrastukseen mukaan uusia tekijöitä ja teatteriryhmä on yksi harvoja yhdistyksiä, jotka Kauhavan kuntaliitoksen jälleen on aktiivisesti saanut toimijoita vanhojen kuntarajojen takaa toimimaan hyvässä seurassa.

    -Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura on perinteikäs seura, mutta ei suinkaan paikalleen jämähtänyt. Pitkän ja kunniakkaan historian omaavassa seurassa tehdään avoimella otteella tavoitteellista harrastustoimintaa.iloitsee Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reichartdt.


    Vuoden teatteriteko 

    Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden teatteriteko -palkinnon. Vuoden teatteriteko voi olla yksittäinen esitys, teatteriseura, pitkäjänteinen prosessi tai vaikka uuden toimintaryhmän luominen. Vuodesta 1948 alkaen jaetun tunnustuksen saajan teatteria pääsee vuodeksi koristamaan pronssinen Esko-patsas. Kiertopalkinto on taustaltaan Aleksis Kiven Nummisuutareiden Eskon kuvitteellinen näköispatsas. Pronssisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio.

  • Koronavirusrajoitusten asteittainen purku nuorisoseuroissa

    Nuorisoseurojen johtoryhmä on linjannut valtioneuvoston uusien ohjeiden perusteella, että nuorisoseurat voivat avata jälleen ovensa 1.6. alkaen siten, että enintään 50 hengen kokoontumiset ovat sallittuja. Kahden metrin turvaväliä on edelleen syytä noudattaa. 14.5. alkaen voidaan järjestää enintään 10 hengen kokoontumisia (esim. harrastusryhmät) ulkona. Tämä tarkoittaa myös sitä, että enintään 50 henkeä yhteen kokoava harrastustoiminta voi jatkua 1.6. alkaen. Tarkennamme omaa ohjeistustamme sitä mukaa kun valtioneuvoston ohjeet tarkentuvat. 

    Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on edelleen kiellettyä 31.7. saakka. Tilannetta arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.  

    Valtioneuvoston linjaukset löytyvät kokonaisuudessaan täältä. 

    Lisätietoja:  

    Pääsihteeri Annina Laaksonen 

    puh. 040 726 7450 

     annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  

  • Vuoden Hermanniksi valittiin Heikki Vilppala Kuhmoisten Nuorisoseurasta

    Vuoden Hermanniksi valittiin Heikki Vilppala Kuhmoisten Nuorisoseurasta

    Voit kuunnella mitä sanoo Vuoden Hermanni: https://youtu.be/JMwq1YsjPnU

    Suomen Nuorisoseurat valitsi Vuoden 2020 Vuoden Hermanniksi Heikki Vilppalan Kuhmoisten Nuorisoseurasta Etelä-Hämeestä.  Hän on innostava, energinen, innovatiivinen ja aikaansaava henkilö, joka toimii aktiivisesti Kuhmoisten Nuorisoseurassa. Heikki on toiminut aktiivisesti yhtä lailla nuorten tanhu- ja näytelmäryhmissä kuin luottamustehtävissäkin jo 50 vuoden ajan. Hän järjestää edelleen vuosittain muun muassa lumiveistostapahtumia ja mato-ongintakilpailuja. 
    ​
    ​”Valinta  Vuoden Hermanniksi oli minulle todellakin mieluisa yllätys tänä  erikoisena aikana. Arvostan huomionosoitusta suuresti.” 

    ​​Toiminta  nuorisoseurajärjestössä on ollut Heikille mieluisaa jo 50 vuoden ajan. Hän kokee, että matkan varrella on kertynyt  paljon hyödyllisiä taitoja, joiden merkityksen hän on ymmärtänyt vasta myöhemmin. Esimerkiksi kokoustekniikasta ja vuorovaikutustaidoista on ollut hyötyä työuralla sillä taidot ovat tuoneet mukanaan myös esiintymisvarmuutta.​
    ​
    ​Heikki sai Hermannin arvonimen jo viisi vuotta sitten. Se kannusti hänet keksimään uusia toimintamuotoja, joiden tarkoituksena oli saada nuoret ja vanhemmat toimimaan yhdessä. Nimityksen jälkeen hän on järjestänyt vuosittain Kuhmoisten Nuoriseuran kanssa lumiveistostapahmia sekä mato-ongintakilpailuja omassa rannassa.

    Tällä hetkellä Heikki kirjoittaa tyttärensä toivomuksesta talteen nuoruuden muistoja jälkipolville. Kirjoittamista riittää myös isän sotatapahtumien keräämisessä kirjalliseen  muotoon. Toisaalta sormet syyhyää jo puutarhatöiden aloittamiseen ja purjehduskauden alkamiseen kauniilla Päijänteellä.​
    ​
    ​“Elämme poikkeuksellisen haastavia korona-aikoja. En pääse tapaamaan läheisiä ja tuttavia, mutta sitä enemmän pidän heihin  puhelinyhteyksiä. On vaarallista jämähtää paikalleen murehtimaan. Joutoaikaa minulle ei tule. Tuttavani metsässä riittää mieluisaa metsätyötä polttopuita keräten. Katse on eteenpäin!”

  • Vuoden nuorisoseuralaisella Heli Parikka-Makkosella on Leijonaemon pehmeä, mutta luja ote

    Vuoden nuorisoseuralaisella Heli Parikka-Makkosella on Leijonaemon pehmeä, mutta luja ote

    Vuoden nuorisoseuralaisella Heli Parikka-Makkosella on Leijonaemon pehmeä, mutta luja ote! Suomen Nuorisoseurat valitsi Vuoden 2020 nuorisoseuralaiseksi Heli Parikka-Makkosen Ritvalan Nuorisoseurasta Valkeakoskelta. Perusteluissa sanotaan muun muassa, että hän on hyvä organisoimaan ja kannustamaan ihmisiä. Heli on ollut mukana Helkajuhlien järjestelyissä ja luottamustoimissa koko ikänsä.  
    Katso Vuoden Nuorisoseuralaisen kommentti: https://youtu.be/3nplQ20CxIE

    Hän vei läpi seuran 100-vuotiaan talon neljä vuotta kestäneen perusteellisen remontin, jossa kesäkäytössä ollut rakennus muutettiin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaksi. Heli keräsi joukkoja, kannusti ja piti projektin kurssissa leijonaemon pehmeällä, mutta lujalla otteella.  

    ”Vuoden 2020 nuorisoseuralaiseksi valinta kyllä tuntui, isosti. Piti oikein kysyä uudelleen, että mitä sinä sanoit. En oikein osaa ottaa suuria kiitoksia luontevasti vastaa. Jotenkin tuntuu, että tämä on enemmänkin koko meidän nuorisoseuran aktiiviporukan juttu tai ansio ainakin.” 

    Heli on ollut Suomen Nuorisoseurojen valtuuston varajäsen vuodesta 2018 alkaen ja toiminut Ritvalan Nuorisoseuran puheenjohtajana vuodesta 2014. Ennen luottamustoimia hän on tehnyt ja tekee lukemattomia talkootunteja, erityisesti Ritvalan Helkajuhlien järjestämisessä, jonka ”kuvioissa mukana” hän on ollut aivan pikkulapsesta lähtien: 
    ​” Taisin olla Helkajuhlien neitojen kulkueessa ekan kerran parivuotiaana, siitä lähtien tavalla tai toisella olen ollut mukana toiminnassa eli kauan. Nyt olen 45–vuotias. Täällä Ritvalassa on sukupolvi toisensa perään tehnyt töitä yhteisen eteen. Minä olen kolmaspolvi ja 11-vuotias tyttäreni, on hänkin jo mukana touhuiluissa. Se on veren perintö ja tahtotila ilman oman edun tavoittelua”.   

    Poikkeusolot vaikuttavat arkeen myös Helin elämässä, mutta hän uskoo, että tästäkin selvitään:  
    ​”No, aikaa periaatteessa olisi nyt enemmänkin touhuilla, kun yrittäjänä toimin alalla, jolta tämä korona vei asiakkaat. Mutta henkinen paine pakottaa nyt kaikin voimin työstämään tilannetta niin, että tästäkin selvitään jatkoon”. 

     

  • Yhdistyslakiin väliaikainen poikkeamissäädös koronavirustilanteen vuoksi

    Yhdistyslakiin väliaikainen poikkeamissäädös koronavirustilanteen vuoksi

     

    Koronavirustilanne on vaikeuttanut huomattavasti yhdistysten kokousten järjestämistä. Eduskunta on nyt tämän tilanteen vuoksi hyväksynyt lain, jolla kokousten järjestämistä helpotetaan määräaikaisesti. Laki astuu voimaan heti, kun se on hyväksytty valtioneuvoston istunnossa 30.4.2020 ja on voimassa 30.9.2020 asti.

    Tässä paikallisseurojen toimintaan vaikuttavat muutokset:

    Yhdistyslain20 §:n 1 momentista poiketen yhdistyksen kokous, joka sääntöjen määräyksen mukaan tulisi järjestää elokuun 2020 loppuun mennessä, voidaan sääntöjen estämättä pitää syyskuun 2020 loppuun mennessä. Sama määräaika koskee yhdistyslain 20 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhdistyksen kokousta (ylimääräinen kokous). 

    Jos siis yhdistyksen kevät- tai vuosikokousolisi sääntöjen mukaan tullut pitää maalis-, huhti- tai toukokuun loppuun mennessä eikä sitä ole koronarajoitusten vuoksi vielä voitu pitää, on tälle nyt lisäaikaa syyskuun loppuun asti.

    Yhdistyslain25 §:n 1 momentista ja säännöistä poiketen hallituksen päätöksellä voidaan sallia, että asiamies voi edustaa yhtä tai useampaa jäsentä yhdistyksen kokouksessa.

    Yhdistyksen hallitus/johtokuntavoi siis tämän poikkeuslain nojalla ja voimassa ollessa kutsutussa kokouksessa sallia asiamiehen käyttämisen kokouksessa.

    Yhdistyslain17 §:n 2 momentin ensimmäisestä virkkeestä ja 21 §:stä poiketen yhdistyksenhallitus voi sallia 17 §:n 2 momentissa tarkoitetun osallistumisen kokoukseen postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla,vaikka tällaista menettelyä ei ole sallittu säännöissä ja vaikka yhdistys eiole hyväksynyt tätä varten mainitun lain 30 §:ssä tarkoitettua äänestys- ja vaalijärjestystä.  

    Tämä säädös mahdollistaa siis ns. etäkokousten pitämisen esim.Teams-kokouksena, vaikka säännöissä ei tästä olisi mainintaa eikä yhdistyksellä ole hyväksyttynä äänestys- ja vaalijärjestystä.

    Hallitusvoi päättää, että syyskuun 2020 loppuun mennessä järjestettävään yhdistyksen kokoukseen osallistumisen edellytyksenä on ilmoittautuminen yhdistyksen kokoukseen viimeistään tiettynä päivänä, joka voi olla aikaisintaan viikkoa ennen kokousta. Tällöin kokouskutsuaika lasketaan viimeisestä ilmoittautumispäivästä.

    Tämä on tarpeellinen säädös sen vuoksi, että etäosallistuminen voidaan teknisesti hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin esimerkiksi etäkokouksen osallistumislinkki voidaan lähettää ilmoittautuneille henkilöille, joiden päätöksenteko-, osallistumis- ja puheoikeus voidaan todeta jo ennakkoon. 

     

    Lisäksi kirjanpitolakiin on tehty poikkeussäädös tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta:

    Kirjanpitolain 3 luvun 6 §:stä poiketen sekä yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen määräyksen estämättä aikaisintaan 30 päivänä marraskuuta 2019 ja viimeistään 29 päivänä helmikuuta 2020 päättyneen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2020.

    Tämä muutos vaikuttaa siis tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimiseen ja ne on tämän jälkeen vielä käsiteltävä ja hyväksyttävä yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa.

     

  • Materiaalipankki etäharrastamisen tueksi

    Materiaalipankki etäharrastamisen tueksi

    Etäharrastamisen materiaalipankki on Nuorisoseurojen ohjaajien käytössä 

    “Olen iloinen siitä, että vaikka Korona-viruksen aiheuttama poikkeustilanne kehittyi varsin nopeasti keväällä, saatiin harrastustoimintaa jatkettua hyvinkin nopeasti. Heti alkoi tapahtumaan asioita, jotta toiminta ei lakkaisi kokonaan, vaan saataisiin pidettyä kosketus harrastuksen pariin myös poikkeusaikoina” kertoo tanssinopettaja Eetu Laitinen 

    Ohjaajat ovat toiminnan tukipilareita ja kulmakiviä, ilman heitä ei olisi harrastustoimintaa. Heillä on ollut hyvin monipuolisia ja luovia keinoja pitää yhteyttä harrastajiin ja innostaa toimintaan Korona-kevään aikaan. Nuorisoseurojen virtuaaliset ohjaajien olohuoneet ja tapaamiset ovat olleet suosittuja keskusteluryhmiä tässä uudessa tilanteessa, jossa monet kaipaavat tuttua yhteisöä ja erityisesti ohjaajilla on kova ikävä harrastajia, jotka nyt toimivat etänä. 

    Etäharrastamisen tueksi on nyt luotu materiaalipankki Nuorisoseurojen etätoimintaan, jonne ohjaajat voivat viedä omaa materiaaliaan ja toisaalta nähdä muiden tuottamia materiaaleja. Materiaalipankissa oleva aineisto on vapaasti kaikkien käytössä. Omaa materiaalia voit viedä pankkiin joko lähettämällä sähköpostia osoitteeseen harrastustoiminta@nuorisoseurat.fi tai pyytämällä oheisella sähköpostilla käyttöoikeuden suoraan tiedostoon. 

    Huomioithan pankkiin viedessäsi tekijänoikeudet eli linkkejä esimerkiksi Youtube –tiedostoihin voit laittaa, mikäli käyttö on vapaata.  

    Haluamme välittää kiitokset Nuorisoseurojen suurenmoiselle ohjaajajoukolle ja toivottaa kaikille voimia ja jakamista poikkeustilan haasteisiin. Eteenpäin kuljentaan ja yhdessä selvitään, suuri yhteisömme on täynnä tekemisen riemua! 

    Harrastustoiminnan osaamiskeskus 

    Iija Filén, toimialajohtaja ja Riina Kylmälahti, suunnittelija 

    www.nuorisoseurat.fi 

  • Hyvää kansainvälistä Tanssin päivää!

    Hyvää kansainvälistä Tanssin päivää!

    Nuorisoseurat hellii kansainvälistä Tanssin päivää nostalgialla – sukella mukaan Pispalan Sottiisi -festivaalin
    50-vuotiseen historiaan. Klikkaa alla olevasta linkistä.
    Nähdään tanssin tapahtumissa! www.sottiisi.fi

    Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain ympäri maailmaa 29.4. Päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuritaustasta ja politiikasta riippumatta. Päivää juhlistetaan yleensä monin tapahtumin. Korona-aikaan sitä juhlistetaan etänä. Suomessa Tanssin päivää on vietetty vuodesta 1981 alkaen.

    Tanssin päivään kuuluu merkittävän tanssitaiteilijan esittämä julistus, joka nostaa esiin ajankohtaisen näkökulman tanssiin. Julistusta luetaan tanssin päivänä tanssinäytöksissä, teattereissa ja tanssikouluissa.

     Tanssin päivän kunniaksi julkaistaan vuosittain vaihtuva tanssin päivän julistus. Vuoden 2020 julistuksen on kirjoittanut tanssitaiteilija Gregory Vuyani MaqomaEtelä-Afrikasta. Lue lisää >

    #pispalansottiisi #nuorikultuuri #nuorisoseurat #tanssinpaiva ja #internationaldanceday

    ​

  • Suomen Nuorisoseurat on mukana järjestämässä Poikkeusajan dialogeja

    Suomen Nuorisoseurat on mukana järjestämässä Poikkeusajan dialogeja

    Tilanne on Suomessa ja maailmalla tällä hetkellä erityinen. On tärkeää kuulla ja kuunnella, miten erilaiset ihmiset eri puolilla Suomea kokevat tilanteen. Tästä johtuen DialogiAkatemia, Erätauko-säätiö ja Valtiovarainministeriö ovat lähteneet koordinoimaan Poikkeusajan dialogit -keskusteluiden kokonaisuutta keväälle ja alkukesälle 2020. Mukaan voi lähteä mikä tahansa taho, joka haluaa mahdollistaa rakentavan keskustelun ihmisten välillä.

    Myös me Suomen Nuorisoseuroissa olemme lähteneet mukaan Poikkeusajan dialogit -tempaukseen, jonka tarkoituksena on tarjota digitaalisia alustoja rakentaville keskusteluille, joissa pääsee myös kertomaan kokemuksistaan ja ennen kaikkea kuulemaan toisten ajatuksia poikkeusajasta.

    Dialogin eli rakentavan vuoropuhelun tarkoituksena on syventää ymmärrystä ja kuulla erilaisia näkökulmia aiheeseen kuin aiheeseen. Dialogi ei pyri yhteisymmärrykseen tai ratkaisuihin, vaan tarjoaa avoimen ja tasavertaisen tilan keskustelulle. Jokainen liittyy keskusteluun omasta näkökulmastaan ja edustaa vain itseään. Keskusteluissa keskeisessä roolissa on kokemuspuhe, eli omasta kokemuksesta kertominen itselle sopivalla tavalla. Keskusteluissa toimii vetäjä, joka huolehtii keskustelujen sujuvuudesta ja puheenvuorojen tasaisesta jakautumisesta.

    Järjestämme Teams-ohjelmaa hyödyntäen neljä keskustelua, joista kaksi järjestetään yhteistyössä Kansalaisfoorumi SKAF:n ja heidän muiden jäsenjärjestöjensä kanssa. Dialogeihin ovat tervetulleita kaikki paikallisten nuorisoseurojen jäsenet, ja tilaisuudet ovat luonnollisesti maksuttomia.

    Keskustelut vetää Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen. SKAF:n kanssa yhdessä toteutettavissa dialogeissa toisena vetäjänä toimii Kansalaisfoorumin pääsihteeri Anneliina Wevelsiep.

    Tule sinäkin mukaan!

    Dialogit pidetään:

    ke 6.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Millaista elämä poikkeusajan Suomessa on sinulle juuri nyt?” (vain nuorisoseuralaisille)

    ti 12.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Millaista elämä poikkeusajan Suomessa on sinulle juuri nyt?” (vain nuorisoseuralaisille)

    ti 26.5. klo 17.00–18.30, aiheena ”Harrastustoiminta poikkeusaikana” (yhteistyössä SKAFin kanssa)

    ti 9.6. klo 17.00–18.30, aiheena ”Vapaaehtoistoiminta poikkeusaikana” (yhteistyössä SKAFin kanssa)

    Voit ilmoittautua mukaan suoraan Anninalle sähköpostitse, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi. Mukaan mahtuu kerrallaan 3–15 osallistujaa.

    Voit osallistua yhteen dialogiin tai halutessasi kaikkiin. Teams-ohjelmaa varten tarvitset tietokoneen, jossa on kamera ja mikrofoni sekä nettiyhteyden. Ohjelma ei vaadi erillisiä, raskaita asennuksia.  

    Haluamme myös haastaa kaikki paikalliset nuorisoseurat mukaan järjestämään dialogeja verkossa tämän poikkeusajan aikana ja tarjoamme siihen räätälöityä sparrausta ja apua. Ensin kannattaa kuitenkin tulla mukaan osallistujaksi!

    Järjestämme tarpeen mukaan lisää keskusteluja sekä sparraamme omien keskustelujen järjestämisessä.

    Lämpimästi tervetuloa mukaan!

    https://www.eratauko.fi/tapahtumat/ilmoittaudu-poikkeusajan-dialogien-jarjestajaksi2020/