Blog

  • Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto kolmelle mahdollistajalle

    Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt toisen valtakunnallisen kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Nuori Kulttuuri -tapahtumien taiteellisille johtajille Anna Kuoppamäelle, Jaana Saariselle ja Marko Keräselle. Palkinto luovutettiin Sounds 2018 -tapahtuman päättäjäisissä Mikkelissä sunnuntaina 27.5.2018.

    Palkitut ovat toimineet pitkään Nuori Kulttuuri -tapahtumien taiteellisina johtajina ja olleet kehittämässä tapahtumista kulttuurisen nuorisotyön muotoa, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta tai taustasta riippumatta.  

    Nuori Kulttuurin taiteelliset johtajat

    Anna Kuoppamäki on toiminut Sounds-musiikkitapahtumien taiteellisena johtajana. Anna on arvostettu musiikkikasvattaja, musiikkikasvatuksen tutkija ja lauluntekijä. Hän on tehnyt työtä muun muassa edistääkseen matalankynnyksen musiikkikasvatusta ja taiteen perusopetuksen ja kulttuurisen nuorisotyön välisen synergian vahvistamista. Annan kädenjälki näkyy vahvasti vuoden 2018 Sounds-tapahtumassa, jonka teemana on nuorten oma ääni.

    Jaana Saarinen on toiminut Teatris-teatteritapahtumien taiteellisena johtajana. Jaana on tunnettu näyttelijä, jolla on vuosien kokemus niin teatterilavoilta kuin televisiosta.  Nuori Kulttuuri -toiminnassa Jaana on kannustanut nuoria kokemaan ja näkemään sekä kertomaan omia tarinoitaan teatterin keinoin.  

    Marko Keränen on toiminut Moves –tanssitapahtumien taiteellisena johtajana.  Marko on pidetty tanssinopettaja, koreografi ja tanssija.  Marko on tehnyt määrätietoisesti työtä nuorten tanssiharrastusten edistämiseksi ja mahdollistamiseksi. Nuori Kulttuuri -toiminnassa Marko on korostanut nuorten kohtaamista taiteilijoina ja ennen kaikkea ihmisinä.  

    Nuori Kulttuuri -tapahtumien taiteelliset johtajat ovat yhdessä olleet merkittävällä tavalla kehittämässä tapahtumista nykyisenkaltaisia katselmuksia, joissa nuoret taiteilijat nostetaan esiin ja joissa osallistujilla on mahdollisuus esiintyä laadukkaissa puitteissa, kohdata toisia alan harrastajia ja saada ammattimaista, rakentavaa palautetta suorituksestaan sekä elämyksiä yhdessä toisten kanssa. 

    Valtakunnallinen kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto 

    Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen.  Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle. Palkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna ja ensimmäisen palkinnon sai tuolloin jyväskyläläinen teatteriyhdistys Kulissi.  Vuonna 2018 palkinnon arvo on 3000 euroa.  

    Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri 

    Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toimija. Se tarjoaa laadukkaita kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia kaikenikäisille. Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus kasvaa aktiivisen yhteisön jäsenenä ja kokea tekemisen riemua! 

    Nuori Kulttuuri -toiminta rakentuu nuorten taidetapahtumien ympärille. Vuosittain toimintaan osallistuu tuhansia nuoria, nuorisotyön ja taiteen ammattilaisia, nuorten vanhempia sekä oppilaitosten edustajia.

    Vuonna 2018 on vuorossa musiikki.  Keväällä järjestettiin 22 alueellista tapahtumaa ja kausi huipentui Mikkelissä valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri SOUNDS -tapahtumaan 25.-27.5.2018. Vuonna 2019 vuorossa on teatteriteema ja valtakunnallinen tapahtuma järjestetään Jyväskylässä 24.-26.5.2019.

    Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyi Suomen Nuorisoseurojen hallinnoitavaksi syksyllä 2017.  

  • Nuoret pääsivät kokemaan työpajojen taikaa Soundsissa

    Nuoret pääsivät kokemaan työpajojen taikaa Soundsissa

    Sounds-tapahtumassa nuorille järjestetään muutakin kuin mahdollisuus esiintyä. Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelin Paukkulassa järjestettiin lauantaiaamuna musiikkityöpajoja nuorille.

    Suomen Nuoriso-opiston piha-alue Mikkelin Paukkulassa näyttää tyhjältä. Siellä täällä kävelee yksittäisiä ihmisiä. Sisällä eri tilat kuitenkin kuhisevat toimintaa. Työpajojen aiheina ovat esimerkiksi musiikin tuottaminen, biisinteko, rap, tanssi, rytmimusiikki ja laulaminen muutamasta eri näkökulmasta. Työpajoja ovat pitämässä Soundsin katselmusraadin jäsenet.

    Oma biisi ja uusia temppuja

    Aleksi Ojala on vetämässä työpajaa biisien kirjoittamisesta. Hänen työpajassaan on tarkoitus kirjoittaa laulu 90 minuutissa. Työpaja lähtee kunnolla käyntiin, kun Ojala alkaa kokeilla nuorten kanssa erilaisia sointuja. He valitsevat mollisoinnut, vaikka Ojala yrittääkin
    johdatella työryhmää duurisointujen pariin. Kun nuoret alkavat pohtia lyriikoita, Ojala ohjeistaa: “Ensin räiskitään raakamateriaalia, tässä vaiheessa ei saa olla yhtään kriittisiä!”

    Lyriikoita alkaa syntyä, ja kesäyöstä muodostuu biisin aihe. Nuoret ovat silminnähden innoissaan, ja päätän vielä kysyä, miksi nuoret valitsivat juuri tämän pajan. Maria Pikhtina No Name -yhtyeestä avaa taustoja: “En ole ikinä aikaisemmin kirjoittanut omia biisejä, mutta olen innokas oppimaan. Ajattelin, että tämä olisi hyvä tilaisuus tulla kokeilemaan.”

    Streetdance-työpajassa alkaa juuri tauko, ja Artturi Kemppainen juoksee salista ulos voltteja heitellen. Pajassa Leticia-kuoron jäsenet ovat aivan täpinöissään. He harjoittelevat yhdessä ohjaaja Eetu Pulkkisen kanssa ensin tiettyä koreografiaa. Pulkkinen on erittäin tyytyväinen lasten suoritukseen, ja ryhmä alkaakin tehdä freestyle-harjoituksia. Lapset tekevät toinen toistaan hienompia temppuja, ja toiset kannustavat ympärillä. Leticia-kuoro on todella innoissaan.

    Streetdance-pajassa kaikki saivat kokeilla luovuuttaan freestyle-tyylillä. Kuvassa Aino Päärni teki kärrynpyörän yhdellä kädellä. Kuva: Mimmi Myyryläinen

    “Hiphop on parasta!” he huutavat melkein yhteen ääneen. Aino Päärni ja Emmi Vainio vakuuttavat tanssin olevan kivaa. “Tykkään tanssista muutenkin”, sanoo Päärni. “Tanssi on vaikeaa, mutta tosi kivaa”, vakuuttelee myös Vainio.

    Rytmit vievät viidakkoon

    Siirrymme seuraavaan pajaan, joka kuuluu jo kauas. Erikoiset rytmit raikuvat Paukkulan pihamaalla. Sisällä selviää, että kyse on afrobrasilialaisista rytmeistä.

    “Afrobrasilialaiset rytmit perustuvat afrikkalaiseen kansanmusiikkiin, mutta musiikki on syntynyt Brasiliassa”, pajan vetäjä Sami Kontola selostaa.

    Ryhmä kokeilee erilaisia rytmejä, ja Kontola kysyy palautetta nuorilta muusikoilta. Kaikilla on jotain sanottavaa. “Kuin karnevaali.” “Ihan kuin kävelisin viidakossa.” “Kuin mielenosoitus.” Äänisilta- yhtyeen Iida Räävi antaa erikoisimman vastauksen: “Tuntui kuin olisi viidakossa. Minulle musiikista tuli mieleen oranssi väri. Musiikin soittaminen oli tosi kivaa. Oli uusi ja tosi hauska kokemus eläytyä tuolla tavalla, tuntui ihan siltä, että olisi siirrytty Brasiliaan.”

    Nacera Ketroussi ja Jussi Chydenius ovat pitämässä pajaa lauluyhtyeille. Käynnissä on juuri keskittymis- ja kuunteluharjoitus. Lauluyhtye Allegretto päättää laulaa Nää maat -laulun ohjaajilleen.

    Aino Salmela ja Pihla Raitanen avaavat bändinsä historiaa: “Olemme samassa valinnaismusiikin ryhmässä koulussa. Olemme olleet myös samalla luokalla.”

    Salmela ja Raitanen vakuuttavat myös, että työpaja on ollut valtava hyödyllinen yhtyeelle: “Olemme tehneet äänenavaus- ja rytmiharjoituksia. Pajasta on ollut todella paljon hyötyä meille.”

    Kirjoittajat: Jyri Huttunen ja Mimmi Myyryläinen
    Kuvat: Mimmi Myyryläinen

  • Sounds 2018 pyörähti käyntiin tanssilla, musiikilla ja teatterilla

    Sounds 2018 pyörähti käyntiin tanssilla, musiikilla ja teatterilla

    Valtakunnallinen nuorten musiikkitapahtuma Sounds lähti käyntiin Mikkelin kauppakeskus Stellassa. Viikonlopun aikana on tiedossa paljon nuorten ryhmien musiikkiesityksiä ja lisäksi nuoret pääsevät oppimaan musiikin ammattilaisten ohjaamissa työpajoissa.

    Katsojia viihdyttivät tanssiryhmä 3D Crew, DJ Brandan Adams, Funk Favela Finland, Paleface ja juontajina toimineet nuoret Mikkelin Tyttö- ja Poikateattereista.

    Soundsin taiteellinen johtaja Anna Kuoppamäki toivotti kaikki tervetulleeksi Soundsiin ja puhui tapahtuman teemasta: omasta äänestä ja moniäänisyydestä.

    Anna esitteli myös tapahtuman raadin (ei järjestyksessä): Ape Anttila, Jussi Chydenius, Luca Gargano, Hanna Haapamäki, Jukka Immonen, Harri Kentala, Nacera Ketroussi, Kalle Koivisto, Sami Kontola, Minja Koski, Esa Kuloniemi, Lauri Kyrönseppä, Jyrki Lasonpalo, Hildá Länsman, Paleface, Emilia Neuvonen, Aleksi Ojala, Sara Puljula, Aija Puurtinen, Inga Rikandi, Lauri Schreck, Kirsi Uutinen, Olli Vartiainen, Reima Viitala

    Juontajina toimivat nuoret Mikkelin Tyttö- ja Poikateattereista. He opettivat däpin vuoden 2018 seuraajan: dipin.

    Kuvat: Mimmi Myyryläinen, Aura Piha

  • Jyväskylä isännöi vuoden 2019 valtakunnallista Nuori Kulttuuri -päätapahtumaa

    Jyväskylä isännöi vuoden 2019 valtakunnallista Nuori Kulttuuri -päätapahtumaa

    Valtakunnallinen nuorten taidetapahtuma Nuori Kulttuuri Teatris järjestetään ensi vuonna Jyväskylässä 24.-26.5.2019. Kyseessä on yksi maamme suurimmista nuorten taidetapahtumista.

    Nuori Kulttuuri -toiminnan ydin on vuosittain toteutettava nuorten taidetapahtumien katselmuskokonaisuus. Se koostuu yli kahdestakymmenestä alueellisesta ja yhdestä valtakunnallisesta tapahtumasta. Aluetapahtumat ovat avoimia kaikille 10-20 -vuotiaiden nuorten ryhmille, ja osa ryhmistä valitaan esiintymään valtakunnalliseen tapahtumaan. Lajit ovat vuorovuosin tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris), joista vuonna 2019 vuorossa on esittävien taiteiden katselmus Teatris.

    Nuori Kulttuuri -toiminta tavoittaa vuoden aikana tuhansia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, nuorten vanhempia sekä oppilaitosten edustajia. Toimintaa järjestävät paikalliset nuorisotoimijat, ja kokonaisuutta koordinoi Suomen Nuorisoseurat.

    Jyväskylä on aidosti nuorten kaupunki

    Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja nuorisopalvelut iloitsevat tapahtuman tuomista mahdollisuuksista.

    ”On hienoa saada valtakunnallinen nuorten taidetapahtuma kaupunkiin. Vahva osallisuus, yhdessä tekeminen ja nuorten entistä vahvempi rooli kaikessa tekemisessä ovat tämän tapahtuman keskeinen viesti. Tuleva tapahtuma vahvistaa entisestään nuorekasta Jyväskylää moninaisena tapahtumakaupunkina”, sanoo Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Marita Kajander.

    Koko vuoden kestävä tapahtuman rakentaminen integroidaan mahdollisimman tiiviisti kaupungin nuorisotyöhön, jotta nuoret pääsevät osalliseksi toiminnasta mahdollisimman laajasti.

    ”Jyväskylä on aidosti nuorten kaupunki, sillä meillä nuorten osuus kaupunkilaisista on todella merkittävä. Nuorten eri kulttuurit näkyvät ja kuuluvat hyvin kaupunkikuvassamme. Ne ovat osa jyväskyläläistä identiteettiä. Tällainen tapahtuma on yksi hetki nostaa niitä vielä paremmin esille”, iloitsee kaupungin nuorisopalveluiden palvelupäällikkö Katariina Soanjärvi.

    Edellisen kerran valtakunnallinen Nuori Kulttuuri -tapahtuma on ollut Jyväskylässä vuonna 1995, tuolloin Koulun Suurjuhlat -nimellä.

    Teatriksen johtoryhmä kootaan paikallisista nuorista

    Teatris rakentuu nuorten esityksistä, ammattilaisraadin palautteista, työpajoista ja oheisohjelmasta.

    ”Teatris on yhteisöllinen tapahtuma, joka kannustaa ja tukee nuoria taiteen harrastajia. Tärkeitä arvoja Nuori Kulttuuri -toiminnassa ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus”, toteaa Nuori Kulttuuri -toiminnasta vastaava toimialajohtaja Pasi Saarinen.

    Jyväskylän tapahtumasta odotetaan koko kaupungissa näkyvää ja paikallisia nuoria osallistavaa tapahtumaa.

    ”Tapahtumaa varten kasataan jyväskyläläisistä nuorista koostuva tapahtuman johtoryhmä, joka tuetusti linjaa tapahtumaa. Tapahtuman rakentumisen toivotaan kehittävän myös kaupungin kulttuurista nuorisotyötä.”

    Suomen Nuorisoseurat luotsaa toimintaa

    Valtakunnallinen Nuori Kulttuuri -toiminta siirtyi viime vuonna Suomen Nuorisoseurojen hallinnoitavaksi. Samalla Nuori Kulttuuri -toimisto siirrettiin Helsingistä Jyväskylään. Nuorekkaana teatterikaupunkina tunnettu Jyväskylä oli luonteva valinta valtakunnallisen Teatris-tapahtuman isännäksi. Maakunnallisia tapahtumia taas järjestetään yhteistyössä kunnallisten nuorisotoimien ja paikallisten nuorisoyhdistysten kanssa.

    Lisätietoja: Pasi Saarinen, toimialajohtaja, Suomen Nuorisoseurat, pasi.saarinen@nuorisoseurat.fi, 0504080366
    www.nuorikulttuuri.fi

  • Yli 30 tuntia musisointia, lukuisia eri tyylilajeja ja satoja nuoria vierailulla Mikkelissä Nuori Kulttuurin Sounds -tapahtumassa

    Yli 30 tuntia musisointia, lukuisia eri tyylilajeja ja satoja nuoria vierailulla Mikkelissä Nuori Kulttuurin Sounds -tapahtumassa

    Nuori Kulttuurin valtakunnallinen Sounds -tapahtuma koostuu 15 nuorten soittamasta keikkakokonaisuudesta. Livemusiikkia on mahdollisuus kuulla viikonlopun aikana yli 30 tuntia. Keikoilla kuullaan räppiä, punkia, heavyn eri genrejä, rockia, poppia, klassista ja kansanmusiikkia. ”Tämä on musiikkitapahtuma, jossa genrerajoja ylitetään todella ennakkoluulottomasti” toteaa Soundsin taiteellinen johtaja Anna Kuoppamäki. Yleisöllä on vapaa pääsy kaikille viikonlopun Sounds -keikoille.

    Nuorten soittamien keikkojen lisäksi tapahtuman osallistujia ja yleisöä hemmotellaan avajaisissa Favela Funk Finlandian soitolla ja lauantai-iltana Saimaa Stadiumin Sounds Klubilla Aleksanteri Hakaniemen keikalla. Sounds -Klubilla Aleksanteri Hakaniemen lisäksi esiintyy mikkeliläinen dj Brandan Adams. Brandan toimii koko viikonlopun ajan tapahtuman housedj: nä. Mikkeliläisverta nähdään muutenkin tapahtumaviikonlopun ajan esiintymislavoilla: juontovastuut hoitavat Mikkelin Tyttö- ja Poikateatteri.

    Tapahtumaviikonloppu tuo Mikkeliin 600 Sounds -vierasta ja tapahtumaa tehdään sadan hengen voimin. ”Toivomme, että mikkeliläiset lähtevät aktiivisesti osallistumaan Sounds -keikoille” toteaa tapahtuman paikallinen tuottaja Jatta Juhola. Nuori Kulttuurin tapahtumat ovat Suomen suurin kulttuurisen nuorisotyön tapahtumakokonaisuus. ” Talven ja kevään aikana on pidetty 20 aluetapahtumaa, joista soittajat on valittu Mikkelissä pidettävään valtakunnalliseen tapahtumaan. Sounds’ iin tulee vieraita ympäri Suomea!” Nuori Kulttuuri -tuottaja Nazia Asif kertoo.

    Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Toiminta siirtyi kesällä 2017 Suomen Nuorisoseurojen hallinnoitavaksi ja se on Opetus- ja kulttuuriministeriön veikkausvoittovaroin rahoittamaa toimintaa.

  • Alapitkän nuorisoseura tuo lavalle Jaetun maan lapset

    Alapitkän nuorisoseura tuo lavalle Jaetun maan lapset

    Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterin näytelmä Jaetun maan lapset kertoo 40- ja 50-lukujen tapahtumista, mutta on yhtä ajankohtainen edelleen. Klikkaa tästä esityksen tietoihin > 

    Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterissa nähdään toinen näytäntökausi näytelmästä ”Jaetun maan lapset” kesällä 2018.  Näytelmän kantaesitys oli 2.7.2017. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan mahtuneet katsomaan yleisö- ja arvostelumenestyksen saanutta näytelmää, joten seura päätti tuoda näytelmän lavoilleen tänäkin vuonna.

    Teemoina kohtaaminen ja sopeutuminen

    Jaetun maan lapset kertoo tapahtumista Alapitkällä vuosina 1944-1952, savolaisten ja karjalaisten kohtaamisesta ja sopeutumisesta sekä asutustoiminnasta. Vuonna 1944 saapuu Alapitkälle salmilaisia evakkoja, jotka asettuvat uusille asuinalueille. Asutustoiminta loi jännitteitä karjalaisten ja savolaisten välille. Alkuvaiheen osittain vieroksuva tunnelma rauhoittui vähitellen rauhalliseksi rinnakkaiseloksi ja jälleenrakentamisen ajaksi.

    Lapinlahden kuntaan sijoitettiin jatkosodan jälkeen yli 2000 evakkoa. Kunnan väkiluku nousi 20 prosenttia. Se lienee ollut Suomen ennätyslukemia, kun asutetun siirtolaisväestön määrä suhteutetaan kunnan väkilukuun. Pelkästään Alapitkän kylälle evakkoja tuli reilut 300.

    Osa Suomen juhlavuoden hanketta

    Moni-ilmeistä musiikkia sisältävän näytelmän on kirjoittanut lapinlahtelainen kirjailija ja lauluntekijä Minna Kettunen, joka ohjaa näytelmä yhdessä Tarmo Valkosen kanssa.

    ”Näytelmän nimi viittaa kahteen asiaan. Ensin maan jakoi sota ja sitten asutustoiminta”, kertoo näytelmän käsikirjoittaja Minna Kettunen.

    Jaetun maan lapset on lapinlahtelaiselle Kettuselle toinen näytelmäkäsikirjoitus. Hänen esikoisnäytelmänsä oli Väärnin Pappilaan sijoittunut huoneteatteriesitys, joka kertoi Juhani Ahosta ja hänen äidistään.

    ”1940-50 -lukujen tapahtumat Alapitkällä tuntuvat nyt hämmästyttävän ajankohtaisilta. Samat aiheet tulevat vastaan niin historian lehdiltä kuin päivän uutisistakin”, Kettunen totesi työstäessään käsikirjoitusta vuonna 2015.

    Näytelmä oli yksi Pohjois-Savon alueellisista Suomi 100 -ohjelmahankkeista.

    Info

    [one_half_first]

    Liput: 17 € aikuiset; 15 € eläkeläiset, opiskelijat, ryhmät yli 20 hlö; alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

    Ryhmälippuvaraukset: posti@alapitkanns.fi
    Tiedustelut: 0400 181 376
    www.alapitkanns.fi
    Facebook-sivu

    Osoite: Alapitkän nuorisoseura, Räsäläntie 3, 71910 Alapitkä

    [/one_half_first][one_half_last]Esitysajat:
    Su 1.7. klo 13 ensi-ilta
    Ti 3.7. klo 19
    Ke 4.7. klo 19
    To 5.7. klo 19
    Su 8.7. klo 13
    Ti 10.7. klo 19
    Ke 11.7. klo 19
    To 12.7. klo 19
    Su 15.7. klo 13[/one_half_last]

    Kesäteatterin näyttelijöitä ja henkilökuntaa, kuvasta puuttuu n. 20 henkilöä. Kuva: Anja Törrönen

     

     

  • SHT:n TeatteriTapaus Kuusamossa 5.-7.10.2018

    SHT:n TeatteriTapaus Kuusamossa 5.-7.10.2018

    Suomen Harrastajateatteriliiton juhlavuosi huipentuu syksyllä 2018 Kuusamossa vietettävään TeatteriTapaus-viikonloppuun.

    TeatteriTapaus kokoaa yhteen liiton harrastajateatterin tekijöitä ympäri maata. Vietämme aikaa yhdessä, tutustumme toisiimme ja luomme kontakteja teattereiden välille, opimme eri teatterialueita käsittelevissä työpajoissa uusia asioita teatterityötämme varten ja juhlimme 70-vuotiasta järjestöämme yhdessä 70 vuotta täyttävän Kuusamon Näyttämön kanssa. Ohjelmassa on myös jäsenyhdistysten kokous, jossa teatterit valitsevat ehdolle edustajiaan liiton hallitukseen sekä liittokokouksiin. TeatteriTapauksen tapahtumapaikkana palvelee Kuusamo-opisto.

    TeatteriTapauksessa kouluttaudutaan ja kokeillaan uutta

    Hannele Kauppisen johdolla tutustutaan äänenkäyttöön –sekä huoltoon ja näyttämölauluun pyrkien löytämään ne oman kehon voimavarat, jotka määrittävät äänen voimakkuutta, kestoa ja sointia.  Hannele Kauppinen on teatteri- ja musiikkialalla 35 vuotta toiminut teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja ja kouluttaja. Suomen Harrastajateatteriliiton tuottajan Mari Saarisen ”Unelmien teatteri” –työpajassa taasen keskitytään unelmiin. Miltä teatterisi näyttäisi, jos kaikki olisi mahdollista?

    Oulun kaupunginteatterin johtajana toimineen Ahti Ahosen työpajassa tarkastellaan ohjaajan ja näyttelijän lähestymistapoja esityksen rakentamisessa. Kaisa Kokon kanssa puolestaan heittäydytään improvisaation maailmaan turvallisessa, rennossa ja hauskassa ilmapiirissä sekä osaavissa käsissä. Kaisa Kokko on improvisaatioteatterinäyttelijä ja -ohjaaja sekä vuorovaikutuskouluttaja.

    Koulutukset tapahtumassa Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenkentälle tarjoaa Suomen Harrastajateatterin Tukisäätiö.

    Ohjelmaa, kohtaamisia ja illanviettoa

    Monipuolisten koulutustyöpajojen lisäksi näemme Kuusamon Näyttämön ensi-illan Rinteen laella ja Kemin kaupunginteatterin Miljoona hyvää syytä -esityksen. Lauantai-iltana juhlimme yhdessä musiikkipitoisen illanvieton, illallisbufeen ja kuohuviinilasillisen merkeissä Ravintola Ukonkivessä. Kaikki tämä samassa paketissa.

    Ilmoittaudu mukaan 14.9. mennessä! minna.ahlfors@shtl.fi tai mari.saarinen@shtl.fi

    Lisätietoa www.shtl.fi/teatteritapaus

    Kaikki Nuorisoseurojen teatterit ovat myös SHT:n jäseniä.

  • Heli Laaksonen: Ylittämätön sovellus, ainutlaatune apsi!

    Heli Laaksonen: Ylittämätön sovellus, ainutlaatune apsi!

    Oleks lomil lährös ja kesälaitumil? Mul olis sul kuuma vinkki! Oleks kuullu semmosest ajankohtasest sovelluksest, mikä stimuloitte aivoi vallankumouksellisel taval? Se näyttä simppelilt, mut o nerokas innovaatio. Sovellukses o ajatuksena, et piänte merkkie avul houkutella aivot tuattama miälkuvi, hajui, makui, färei, muistoi, maisemi. Ne merkit vaikutta myäski niil aivoalueil, misä tunnekuahut ja elämykset synty. Myätätunto, ymmärrys, helpotukse huakaus, kauhu, nauru taik itkuki voi tulla. Yhtäkki sää tutustut uussi ihmissi, maihi ja tarinoihi.

    Lisätty torellisuus levittäyty sun ympärilles, ko tutkailet tätä sovellust. Voit loju uimaranna aurinkotualis keskel kirkast päivä ja luulla vaeltavas vuarerinnet ylös. Näet ko hämärä laske laaksos, tähret sytty ja al olevan kaupunkin valot tuikki. Yhtäkki sää huamat, et joku valkopartane seura sinu, kiihrytät askeleitas, voi jos ehtisit majapaikka, olissit turvas! Huh!

    Sovellus on kaikil sama, mut jokase aivot käsittele sen tuattama data omil tavoillas. Ko sovellukses kerrota valkopartasest ukost, yhre aivois näyttäyty joulupukin kuva, toise aivois hiippaile velho Gandalf. Kolmanne aivois liikku ehkä jotta iha muut, mut sitä ei saa toiset ikinä tiättä.

    Sovellukse yksityisyys o 100%. Täst sovelluksest puuttu mainokset, evästeet ja salasanat. Ihana rauha! Ava vaa – ja se o siin. Se toimi sun ajatustes kans samas tahris. Jos ajatus katke, sovellus pyssä sil sekunnil, ja orotta, et olet kärryil taas. Voit käyttä sovellust yksinäs, jos tykkäät. Mut voit myäs jaka sen muitten kans, ja kerto heil retkist, misä kuljit sovellust käyttäessäs – ja kuunnella, mitä muut o sen kans kokenu. Saatavuus o hyvä, hinta matala, jopa ilmane joissakin tapauksis. Joka paikkakunnal on nimittäis paikkoi, mist sen saa lainata maksuttomast. Sun o mahrolline käyttää sitä misä vaa, vaik lentokonees tai sukellusvenees. Akkui ei tarvita, saati laturei – ainoastas hiuka valo. Aurinko kelppa taik taskulamppu taik kynttilä.

    Sovelluksel o jo omat suurkuluttajas. Ikinä ei ol kuitenka liia myähäst sihen tutustu – varsinki lomat o otollist aikka sil. Lisäks sul täyty olla taito tulkita sovelluksen merkkei: musti täpli valkosel pohjal. Mut ne o helppoi – ko kerra ne opit, muistat loppuelämän. Sovelluksen tekniikka ei vanhene. Viäl ko sää olet satavuatias, voit otta sen kätte, avata sen siit kohta, mihen kymmenvuatiaana jäit. Se on kestävä – sen voi purotta vaik kolmannest kerroksest, ehjäks jää! Sen verra sentä täyty varo, ettei vette sitä tiputa taik nuatiotule!

    Se rauhotta, rentoutta, opetta ja viihryttä. Mää olen käyttäny sitä 6-vuatiaast saak – ja ollu siit onnelline joka päiv.

    Kyl sullaki semmone sovellus jo o. Käytä sitä nii usse ko voit.

    Heli Laaksonen
    Kirjailija, runoilija ja sanamajia
    www.hulimaa.fi

  • Vuoden nuorisoseura haastattelussa: ”Pitkäjänteisesti tehty perustyö toi palkinnon Lahteen”

    Vuoden nuorisoseura haastattelussa: ”Pitkäjänteisesti tehty perustyö toi palkinnon Lahteen”

    Suomen Nuorisoseurat nimesi Vuoden Nuorisoseuraksi 2018 Lahden Tanhuujat maaliskuussa. Kunnianosoitus on korkein, jonka yksittäinen seura voi nuorisoseuraliikkeessä saada. Tänä vuonna 80-vuotisjuhlia viettävä Tanhuujat kulkee etunenässä erityisesti lasten kansantanssiryhmien toiminnassa.

    Lahden Tanhuujat on perinteinen nuorisoseura, jonka toimintaa ohjaavat vahvasti nuorisoseurajärjestön arvot: osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Seura toimii keskisuuressa kaupungissa ja se on haastavassa kilpailuympäristössä pystynyt säilyttämään merkittävän aseman harrastustoiminnan tarjoajana.

    Lahtelaiset ovat panostaneet lasten ja nuorten kansantanssitoimintaan vahvasti. Harrastajista 75 prosenttia on lapsia ja nuoria. Tanssijoista kasvaa ja kasvatetaan määrätietoisesti myös uusia ohjaajia. Viimeisimmältä kansantanssiohjaajakurssilta valmistui useita uusia apuohjaajia seuraan.

    Suomen Nuorisoseurojen hallitus perusteli Vuoden Nuorisoseuranvalintaansa seuraavin sanoin. Lahden Tanhuujat perustettiin 80 vuotta sitten ja perustamisestaan lähtien seura on ollut esimerkki monelle seuralle ympäri maan. Seura on yksi ensimmäisistä, joka aloitti lasten kansantanssitoiminnan nuorisoseurajärjestössä. Tämä Helvi Jukaraisen perinne elää seurassa edelleen vahvana.

    Kansantanssin lisäksi palkitussa nuorisoseurassa harrastetaan myös sählyä ja pelataan mölkkyä.

    Yllättävän vireää toimintaa

    ”Lahdessa on ollut suhteellisen paljon harrastajia eri ikäryhmissä jatkuvasti. Varsinkin lasten kansantanssiryhmät ovat olleet suosittuja”, kansantanssiopettaja Lotta Terävä kertoo.

    Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneen kansantanssiopettajan mielestä Lahdessa ja sen lähialueilla kansantanssitoiminta on yllättävän vireää. Hän katsoo tilannetta objektiivisesti, koska on opiskellut pitkään Oulussa.

    ”Ouluun on syntynyt viime vuosina uusia ryhmiä ja harrastajamäärät ovat lisääntyneet kansantanssigenressä. Täällä toiminta on ollut taas pitkään aktiivista ja laajaa. Lahdessa on tehty hyvää pohjatyötä, koska täällä on isoja lastenryhmiä. Se takaa vanhempiin kansantanssiryhmiin suuremman määrän harrastajia.”

    Lotta Terävä Säpinä-ryhmänsä kanssa Lahden Tanhuujien treenipaikalla Hannunsalilla.

    Monipuolinen harrastus

    ”Kansantanssi on monipuolinen harrastus. Voit kehittyä siinä yksilönä ja joudut myös aina tekemään yhteistyötä parisi kanssa”, kansantanssiopettaja Terävä toteaa.

    Ryhmät muovautuvat monesti tässä harrastuksessa yhteisöllisiksi, koska harrastuksen mukana ryhmä kasvaa yhdessä useamman vuoden ajan.

    ”On totta, että murrosiässä karsiutuu paljon harrastajia pois. Sen vuoksi olisi keksittävä keinoja, joilla teini-ikäiset harrastajat saataisiin pysymään pidempään harrastuksen parissa.”

    Terävä haluaisi alueellisia yhteistuotantoja lisää.

    ”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että alueellisia yhteisproggiksia olisi hyvä lisätä saman ikäisten harrastajien kanssa. Isommissa tuotannoissa on ideaa, koska niissä monesti saadaan houkuteltua myös lasten ja nuorten luovuus hienovaraisesti esiin.”

    Terävä rohkaisee yli seurarajojen tapahtuvaan lasten ja nuorten ryhmien yhteistyöhön, koska sitä kautta on mahdollista saada uusia alkuja esimerkiksi uusien tapahtumien muodossa.

    ”Hyvät ideat kannattaa jalostaa siinä yhteisössä, jossa itse toimii.”

    ”Yhteisö, jossa vuorovaikutus on aitoa”

    ”Ensimmäinen vuosi opetustyössä on sujunut todella mukavasti Lahden seudulla. On mukavaa kasvaa lasten ja nuorten kanssa yhdessä eteenpäin,” Terävä sanoo.

    Lahtelaista työnantajaansa uusi kansantanssiopettaja vuorovaikutukselliseksi yhteisöksi, jossa saa ja tulee antaa palautetta.

    ”Tällä on avoin ilmapiiri. Kyllä tällaisessa paikassa viihtyy. Ehkä kansainvälisyyskasvatuksen roolia voisi nostaa Lahdessa. Se innostaa ja motivoi myös lapsiryhmiä, kun pääsee esiintymään kansainvälisille festivaaleille ympäri maailmaa.”

    Kavereita harrastuksen kautta

    Lahtelainen Viivi Elomaa aloitti kansantanssiharrastuksen kolmevuotiaana. Nyt jo 9 -vuotias tyttö tanssii Säpinä -ryhmässä. Viivi on löytänyt harrastuksensa myötä paljon uusia kavereita.

    ”Olen aina rakastanut tanssimista ja meillä on tosi hauskaa Säpinässä. Tässä ryhmässä on vaan tyttöjä. Lotta ohjaa meitä ja sillä on aina hyviä ideoita. Sen lisäksi hän on tosi reilu.”

    Täti houkutteli Roosa Kuisman mukaan kansantanssiharrastukseen kuusi vuotta sitten. Enää ei esiintyminen jännitä häntä ollenkaan.

    ”Tämä on ollut mukava harrastus ja olemme tanssineet yhdessä jo monta vuotta, vaikka minä olen 9 -vuotias. Viime vuonna olimme luokittelussa kultasarjassa. Se oli todella hieno juttu.”

    Äiti vei ensimmäiselle tanssitunnille

    ”Olin 4- vuotias, kun äiti vei minut ensimmäiselle tanssitunnille. Poikapari löytyi heti ja tanssimme yhdessä seuraavat 11 vuotta. Kun poika lopetti kansantanssin, niin minä jatkoin aikuisryhmässä”, toiminnanohjaaja Päivi Semeri kertoo.

    Semerin molemmat vanhemmat harrastivat kansantanssia ja sen vuoksi harrastus löytyi niin sanotusti luonnollisesti. Aviomies, parhaat ystävät sekä lasten kummit Semeri on löytänyt tämän yhteisön kautta

    ”Lapsuuden harrastuksesta on tullut minulle elämäntapa. Olen ollut seurassa toiminnanohjaajana yli 20 vuotta. Sen lisäksi olen ohjannut lasten ja nuorten ryhmiä sekä istunut johtokunnassa vuosia. Olen siis saanut aika paljon harrastukseni myötä. Enemppää ei voi oikein toivoa.”

    Lahdessa oli 1980 -luvulla kansantanssibuumi ja Lahden Tanhuujissa oli parhaimmillaan 1000 harrastajaa.

    ”Tänä päivänä Lahdessa voi harrastaa erilaisia tanssilajeja ja kilpailu on kovaa. On hienoa, että meillä on vielä yli 200 kansantanssijaa harrastustoiminnassa mukana. Hiphopit ja houset ovat ajan ilmiöitä, mutta kansantanssi on osa suomalaista perinteen siirtämistä jälkipolville.”

    Lahden Tanhuujien toiminnanohjaaja Päivi Semeri ja tanssija Mikko Semeri.

     

    Ujosta puupökkelöstä parkettien parhaimmistoon

    ”Isäni, joka on yksi Lahden Tanhuujien perustajajäseniä, innostui ohjaamaan lapsillensa laulu- ja tonttuleikkejä kotina. Ei hän liioin kysellyt lastensa innostusta asiaan. Tätä kautta olen itse löytänyt kansantanssiharrastuksen”, lahtelainen Mikko Semeri kertoo.

    Tästä ryhmästä muodostui hieman myöhemmin Semerin kuutoset, ensimmäinen lapsiryhmä Suomeen.

    ”Nuorisoseurayhteisö on ollut hieno kasvuympäristö minulle. Harrastus on tuottanut minulle aina iloa. Olen löytänyt tässä yhteisössä paljon kavereita ja ystäviä.”

    Semeri on kiitollinen siitä, että ujosta puupökkelöstä on tullut vuosikymmenten saatossa parkettien parhaimmistoa hyvän harrastuksen myötä.

    ”Ensimmäiset 20 vuotta harrastin kansantanssi Möysän Nuorisoseurassa ja Harjulan kansanopistolla. Parikymppisenä löysin Lahden Tanhuujat ja sen jälkeen se on ollut kotipesäni. Voin rehellisesti sanoa, että aikuisiällä kansantanssi on ollut hyvä kuntoilumuoto. Myös koordinaatiokyvyn ylläpito on tärkeä asia tällaiselle seniorille.”

    Aktiivisena ja luovana urheilumiehenä Semeri oli pitkään mukana myös seuran urheilutoiminnassa.

    ”Aloitimme tämän yhteisön kanssa MM -Mölkyn Lahdessa. Näitä kilpailuja oli hauska olla järjestämässä.”

  • Aleksanteri Hakaniemi Nuori Kulttuurin Sounds -Klubille lauantai-iltana Mikkelissä

    Aleksanteri Hakaniemi Nuori Kulttuurin Sounds -Klubille lauantai-iltana Mikkelissä

    Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu eli tuttavallisesti XAMK tarjoaa Sounds -väelle ja mikkeliläisille täysiverisen klubi-illan huippuartistin kera. Sounds -Klubi järjestetään Mikkelissä upouudella Saimaa Stadiumilla. Klubi avaa ovensa lauantaina 26.5. klo 18.00 ja illan ohjelma alkaa seitsemän aikoihin päättyen klo 22.00.

    Sounds -Klubin pääesiintyjäksi saapuu kotimaisen poptaivaan uusin tähti Aleksanteri Hakaniemi. Hakaniemen debyyttialbumi julkaistiin helmikuussa ja se ampaisi heti julkaisuviikolla albumilistan kärkeen. Hän oli ehdolla kolmessa eri kategoriassa tämän vuoden Emma -gaalassa. Vaikka levyn julkaisusta on vain hetki, Aleksanteri Hakaniemeltä kuullaan jo uutta materiaalia. Uusin sinkku pelkääks vai rakastaks julkaistiin pari viikkoa sitten huhtikuun lopussa.

    Keikan lisäksi teini-iässä katusoittajana aloittanut Aleksanteri kertoo Sounds -kansalle, miten hänestä tuli muusikko. Hakaniemi toteaa Sony Musicin haastattelussa seuraavasti: ”Mun oman elämän tehdasasetukset on aika ristiriitaiset. On huono itsetunto ja mokaamista ja uusia asioita pelkäävä Aleksanteri ja sit tosi yllytyshullu rohkea ja kaikkia etikettejä vastaan taisteleva kapina-Ale. Olenko nyt rohkea ja yritän, vai jätänkö kokeilematta, jotta mitään pahempaa ei tapahdu? Pääsääntöisesti oon aina kokeillut ja onhan tää ammatti ja meininki hullujen hommaa. Siks mä tätä rakastan”.

    Lisää Aleksanterin ajatuksia muusikon ammatista pääsee kuulemaan klubi-illan aikana. Hänen lisäkseen Sounds -Klubilla kuullaan myös tapahtuman raatilaisten tarinoita muusikoksi tulemisesta ja musiikkialan arkipäivästä. Sounds -Klubilla tavataan muita nuoria ja kuullaan musiikista, mutta ennen kaikkea kuullaan musiikkia. Illan dj: nä toimii mikkeliläinen edm -tuottaja Brandan Adams. Klubille on vapaa pääsy.