Nuorisoseurojen oma oppilaitos Paukkula on nähnyt monenlaisia aikoja ja tarinoita. Nuorisoseuralehti toi yhteisen pöydän ääreen paukkulalaisia neljältä vuosikymmeneltä. Anja Lehtinen 50-luvulta, Hannu Ala-Sankola ja Maarit Saarelainen 80-luvulta, Anttia Kalliomaa 90-luvulta, Antti Kettunen ja Jenni Halonen 2010-luvulta ja vielä Paukkulassa opiskeleva Hilma Harmoinen. Ajan saatossa ovat muuttuneet niin opiston olot, koulutuspolitiikka kuin opiskelijan sosiaaliset etuudet, mutta yksi asia on säilynyt: Paukkula on ollut monelle elämän parhaita vuosia.
Vanhin haastateltava on Anja lehtinen.
”Olen Karjalan Nuorten kasvatti Helsingistä. Nuorisoseurani puheenjohtaja lähetti minut opiskelemaan Paukkulaan vuonna 1958. Vuonna 1959 valmistuin liikuntalinjalta kansantanssin ohjaajaksi.
Kun tulimme tänne, ensimmäiseksi meidät vietiin juhlasaliin, tuohon navettaan. Kun tuli ilta, meidän piti laittaa patjat itsellemme. Tuolla oli lato, mistä haettiin oljet, joilla täytettiin patjat. Vararehtori neuvoi miten laittaa oljet, ettei patja painu. Sillä tavalla alkoi meillä.”
Toisella puolen pöytää istuu nuorempi polvi. Jenni ja Antti ovat jo valmistuneet ja Hilmalla on vielä reilu vuosi opintoja jäljellä.
”Löysin Paukkulasta kyllä ihan oman alani, tykkään ihan älyttömästi”, Jenni hehkuttaa.
”Kävin lukiota kaksi vuotta ja sitten vaihdoin tänne Paukkulaan. Oli kyllä ihan elämäni paras päätös”, kertoo puolestaan Hilma.
Antti suoritti heti valmistuttuaan asepalveluksen ja jatkoi sitten opintojaan ammattikorkeakoulussa. Miehen sanojen mukaan, Paukkula antoi hänelle paljon itsevarmuutta ja käytännön osaamista ryhmän kanssa toimimisesta, mikä on ollut eduksi myös sosionomin opinnoissa.
Pitääkö ne pojat siellä tyttöjä kädestä?
Opiskelu on intensiivistä aikaa nuoren elämässä ja Paukkulan kampukselta moni on löytänyt elämänsä rakkauden.
Pääsihteeri Antti kertoo tavanneensa vaimonsa Paukkulassa, ja kehittämispäällikkö Hannu puolestaan löysi aviopuolison vuotta myöhäisemmältä vuosikurssilta, Maaritin luokalta.
”Meidän kurssilta tuli viisi avioparia”, hymyilee Anja.
Helpoksi ei lemmen löytämistä oltu tehty, sillä siihen aikaan pojat saivat tulla tyttöjen luokse vierailemaan ainoastaan sunnuntaisin kello 12-14. Kun Anja halusi viettää Pirtissä synttäreitään ja mennä piirileikkejä, ei lupaa heltynyt. Rehtorille selvisi, että pojat kun pitävät siinä tyttöjä kädestä.
”Mutta kyllä täällä tavattiin milloin missäkin. Juhlasalissa näyttämön takana on erittäin hyvä”, Anja vinkkaa ja nauraa veikeästi. ”Ja vanha kirjasto. Kyllähän näitä paikkoja sitten oli.”
Sääntöjä ja niiden rikkomista
Kun asutaan internaatissa, on pakko olla jonkinlaisia sääntöjä, jotta sadan hengen yhteiselo onnistuu. Myös opiskelijoiden ikä vaikuttaa suuresti. Tällä hetkellä Paukkulaan voi tulla suoraan peruskoulusta, 15-16 -vuotiaina, joten esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen ollaan tarkkoja.
”Alueella ei saa käyttää alkoholia ollenkaan. Jos on jossakin käyttänyt alkoholia ja tulee tänne vaikutuksen alaisena, niin pitää mennä suoraan omaan huoneeseen”, kertoo Antti Kettunen. ”Kolmen varoituksen jälkeen saattoi lähteä asuntola- tai opiskelupaikka.”
”Sen suhteen meidän opiskelijaporukkakin oltiin aika tiukkoja, että täällä ei alkoholia käytetä”, komppaa Jenni.
Hannun, Antin ja Maaritin sekä Anjan aikaan pääosa opiskelijoista oli täysi-ikäisiä, jolloin alkoholinkäytön säännöt eivät olleet yhtä tiukkoja.
”Kyllä niitä varoituksia jaettiin 80-luvullakin, mutta ei siitä sen enempää…” Hannu lisää.
Tiukkojen sääntöjen vastapainoksi tulee aina kapinointia.
Vuonna 1983 opiskelijat menivät lakkoon nousevien opintomaksujen vuoksi. 60-luvulla yhdellä opiskelijalla oli vallankumouksellisen sissijohtaja Che Guevaran juliste huoneensa seinällä ja asiaa puitiin koulun hallituksessa asti. Kun Anjan vuosikurssi oli tyytymätön opetukseen, he jättivät menemättä tunnille ja suuntasivat Naistenvuorelle.
Anjan aikaan opettajat valvoivat nukkumaanmenoaikoja. ”Yhdeksältä piti mennä pesulle ja kymmeneltä sammutettiin valot. Olimme peiton alla, vaatteet päällä, peitto leukaan asti. Kun opettaja oli mennyt, pojat haki halkoliiteristä halkoja ja sitten lähettiin suksilla metsään nuotiolle ja lähikaupasta ostettiin makkarat.”
”Ja -85 -86 meillä oli kumiperunakapina! Mä järjestin sen!” huudahtaa Maarit. ”Kun ne ruokalan perunat oli niin pahoja. Me järjestettiin kapina, jossa kukaan ei tullut syömään pariin päivään.”
Elämän oppeja, yhteisöllisyyttä ja elinikäisiä ystävyyksiä
Kaikki paukkulalaiset kehuvat asuntolassa asumista. Mikkelistä kotoisin oleva Jenni muutti hänkin suosituksesta Paukkulan asuntolaan. ”Siitä tuli kuin kokonaan uusi perhe. Tämä on niin pieni koulu, että tunsi kaikki ainakin kasvoilta ja aina oli joku jolle jutella”, sanoo Jenni.
”Tämä koulu on paljon parempi verrattuna vaikka lukioon. Opettajat oikeasti välittävät, mitä sulle kuuluu ja haluaa auttaa muutenkin elämässä ja opiskelussa. Opettajat on osa tätä yhteisöä”, Hilma iloitsee.
”Minulla on jäänyt mieleen parhaiten se yhteisöllisyys. Se mitä olen kuullut teidän puheessa, niin se on täällä edelleen”, sanoo Jenni.
Paukkulassa syntynyttä perhettä tavataan vielä vuosikymmenten päästä. Anjan vuosikurssi tapaa nykyään vuosittain ja ensi vuonna tulee 60 vuotta täyteen valmistumisesta. 75:stä on 14 käy edelleen tapaamisissa.
”Paukkula on kyllä kantanut läpi elämän. Ei sitä vuotta pois antaisi missään nimessä”, huokaa Anja.
Kielen oppimisessa, kuten monessa muussakin asiassa, toisto ja kertaus auttavat oppimaan!
2. Kuvien käyttö ohjaamisen tukena
Yksi kerhoryhmämme suosikkileikeistä oli leikki, jossa musiikin soidessa liikutaan tilassa sovitulla tyylillä. Toisinaan lapset keksivät liiketapoja itse, toisinaan saatettiin liikkua esimerkiksi erilaisten eläinten lailla (eläinten kuvia voi olla apuna). Eri puolilla tilaa seinillä on kiinni esim. värilappuja tai hedelmien kuvia (voi keksiä mitä vain!). Kun musiikki pysähtyy, ohjaaja huutaa esimerkiksi ”sininen” ja kaikki liikkuvat kyseisen värilapun luokse, missä valitaan seuraava tapa liikkumiselle.
