Category Archives for "Järjestö"

30 tanssijaa kisasi tikkuristin Suomen mestaruudesta – uusi mestari on Patrik Porvoosta

Tikkuristin SM-kilpailut kisattiin Folklandialla lauantaina 14.1.2017. Täpötäysi Ocean Club osoitti innostuneena suosiotaan musiikin tahdin jatkuvasti nopeutuessa. Yksi toisensa jälkeen kisaajat tippuivat, kun sekosivat askeleissa tai astuivat tikkujen päälle. Voittajaksi selviytyi Patrik Meling Porvoosta. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Jessica Westerholm Kirkkonummelta ja Sampo Pöyri Tuusulasta. Tuomareina toimivat Katarina Westerholm, Lennu Yläneva, Milla Korja, Petri Hoppu, Salla Korja-Paloniemi, […]

Lue lisää

Tampereen Nuorisoseuran puheenjohtaja Anne Mehtonen on Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt Vuoden ohjaaja -tunnustuksen Tampereen Nuorisoseuran puheenjohtajalle, tanssiohjaaja Anne Mehtoselle. 24-vuotias Mehtonen on aktiivinen paitsi tanssiohjaajana, myös tanssijana ja kansalaistoimijana. Tunnustus julkistettiin kansanmusiikki- ja -tanssifestivaali Folklandialla 13.1.2017. Ystävät kuvailevat lastentarhanopettajana työskentelevää Mehtosta iloiseksi ja positiiviseksi henkilöksi, jolla erinomaiset valmiudet työskennellä lastenryhmien ohjaajana. Hän tanssii itse kansantanssiryhmä Vinkkareissa ja ohjaa neljää lastenryhmää. Mehtonen […]

Lue lisää

Lennä lennä liitosaapas, linkopallo tai lypsyjakkara!

Jos nuorisoseuroissa kaikkea pitää kokeilla, JOPA kansantanssia, niin miksei saappaanheittoakin? Kun kerhotoiminta keväällä jää tauolle, Liperissä Honkalammen Nuorisoseuralla tahti vain kiihty perinneurheilukisakauden käynnistyessä. Honkalammen Nuorisoseuran perinneurheilutoiminta lähti liikkeelle Jaana Tarkkosen työpaikalla vierailleen Suomen Perinneurheiluliiton (SPeul) järjestämistä saappaanheittokisoista. Tarkkonen tarttui saman tien ideaan ja yhdessä Pirjo Saukkosen kanssa he järjestivät kokeilumielessä Honkalammen Nuorisoseuran saappaanheittokisat. Kisan jälkeen […]

Lue lisää

Delfiinit saivat 500 euroa sirkustapahtuman järjestämiseen

Satavuotisjuhlavuonna Suomi täyttyy lasten ja nuorten näköisistä tapahtumista. Ensimmäiset tapahtuma-avustukset jaettiin syksyllä 2016. Viimeisin avustus meni mallusjokelaiselle sirkusryhmä Delfiineille. Aiemmin avustusta saivat jyväskyläläinen nuorten teatteriproduktio Näkymättömät lapset ja kolmen seinäjokelaisen tokaluokkalaisen näytelmä Tatu ja Patu ja outo unikirja. Delfiinit halusivat pomppia ja syödä jätskiä Delfiinit ovat 8-11 -vuotiaita energisiä sirkusharrastajia. He halusivat järjestää Mallusjoen kylän […]

Lue lisää

Tule keskustelemaan kansainvälisestä ryhmävaihdosta Folklandian messuille!

Värikäs kansantanssiryhmä lavalla Europeadessa 2015.

Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) on tavattavissa Folklandian messuilla lauantaina 14.1. klo 10-13. Mikäli ryhmälläsi on haaveissa päästä esiintymään kansainväliselle festivaalille tai ehkä kiinnostusta isännöidä kansainvälistä ryhmää Suomessa, kannattaa tulla hakemaan lisätietoa kansainvälisestä vaihdosta KEK:n esittelypisteelle. Kansainvälisestä ryhmävaihdosta vastaa Suomessa Riia Niemelä ja hän on tavattavissa pisteellä klo 11-12. Lisätiedot riia.niemela(a)nuorisoseurat.fi, 044 744 3939

Lue lisää

CIOFF® haastaa kaikki mukaan valokuvauskilpailuun!

Harrastatko valokuvausta ja kiinnostaako sinua kansanperinnetapahtumien kuvaaminen? Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa kuten festivaalin järjestäjä, festivaalin osallistuja tai katsoja. Kuvia voi ottaa festivaaleilta, kulttuuriharrastuksista ja tapahtumista. Kilpailuun osallistutaan neljässä eri kategoriassa: Muotokuva kansallispuvussa Kuva esityksestä Kuva kansojen välisestä ystävyydestä Muotokuva tai kuva esityksestä perinteisissä asusteissa ja naamioissa Ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sijalle sijoittuneet saavat valtuutuksen […]

Lue lisää

Iisalmen kulttuuripalkinto Ulmalan nuorisoseuran ohjaajalle

Iisalmen kaupungin kulttuuripalkinnon sai tänä vuonna ohjaaja, koreografi Markku Ryynänen Ulmalan nuorisoseurasta. Palkinto luovutettiin Ryynäselle itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Iisalmen kulttuurikeskuksessa. Esityksen Markusta teki Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto. Markku Ryynänen on pitkän linjan nuorisoseura-aktiivi. Ulmalan nuorisoseuran verkkosivuilla hän kertoo itsestään seuraavaa: ”Aloitin kansantanssin harrastamisen 4-vuotiaana äitini ohjauksessa. Sittemmin nuorisoseuratoiminta on tullut hyvinkin tutuksi sen lähes kaikilla tasoilla toimien […]

Lue lisää

Haluatko teatteriagentiksi?

Suomen nuorisoseurojen teatterin osaamiskeskuksen teatteriagenttiverkosto hakee uusia jäseniä. Lähetä vapaamuotoinen hakemus 19.12.2016 mennessä. Teatteriagentit ovat nuorisoseurojen teatterin asiantuntijaverkosto. Verkostoon voi hakea harrastajateatterikentällä toimivat henkilöt, joilla on kokemusta harrastajaryhmien ohjaamisesta ja kehittämisestä. Erityisesti nuorisoteatteritoiminnan tunteminen lasketaan eduksi. Teatteriagentit toimivat harrastajateatteritoiminnan kehittämisen iskujoukkona. Agentit ovat muun muassa tuottamassa Teatterilaiva -tapahtumaa  ja tuomassa kentän ääntä kuuluviin koulutusten parantamiseksi. […]

Lue lisää

Nuorisoseurat mukana muuraamassa Saimaa Stadiumin peruskiveä

Mikkelin Kalevankankaalle nousevan suurhallin peruskivi on nyt muurattu. Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa oli mukana juhlallisuuksissa, sillä hän kuuluu suurhallin rakennuttajatahon hallitukseen. Suomen Nuorisoseurat on mukana hankkeessa omistamansa Suomen Nuoriso-opiston kautta. Nuorisoseurajärjestön myötä Saimaa Stadium saa myös valtakunnallisen ulottuvuuden. ”Tulevaisuudessa nuorisoseurajärjestön omat kulttuuri- ja nuorisotapahtumat saavat Saimaa Stadiumista vertaansa vailla olevan elämysten areenan”, kommentoi Kalliomaa. Alkusyksystä käynnistynyt Saimaa Stadiumin rakentaminen […]

Lue lisää

Suomen Nuorisoseurat valitsi uuden puheenjohtajan – järjestön johtoon tutkija, nuorisoseura-aktiivi Ragni Reichardt

Merja Skyttä, Ragni Reichardt, Esko Ahonen, Anni Kelkka ja Juuso Lökfors

Suomen Nuorisoseurojen valtuusto valitsi tänään 20.11. järjestölle uuden puheenjohtajan, Ragni Reichardtin Kosken Tl nuorisoseurasta. Ragni on 35-vuotias nuorisoseura-aktiivi Varsinais-Suomesta ja toiminut pitkään nuorisoseuraliikkeen luottamustoimissa yhdistys-, alue- ja valtakuntatasolla. Ragni on Hyvinkään kaupunginmuseon tutkija ja oli yksi Nuorisoseuramuseon näyttelyn uudistamisen kantavia voimia. ”Sain Esko Ahoselta todella isot saappaat täytettäväksi. Niistä saappaista lähden, mutta sen jälkeen lähden myös […]

Lue lisää