Vuonna 2003 toisistaan tietämättä kahden maakunnan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan alueella käynnistettiin ensimmäiset improliigat, leikinomaiseen kisailuun pohjaavat improvisaatiokilpailut.
Improvisointi kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa esityksen luomista esittämishetkellä, ilman aikaisemmin tehtyä suunnitelmaa tai harjoittelua. Mutta mistä puhutaan, kun puhutaan improliigasta, Joensuussa toimintaa käynnistänyt teatteri-ilmaisun ohjaaja Tero Sarkkinen?
“Improliigaotteluissa on vastakkain 2–3 joukkuetta, jotka pelaavat 3–4 erän mittaisia otteluita. Jokaisessa erässä jokainen joukkue pelaa yhden impron. Erän lopuksi tuomarit (yleensä kolme henkilöä) pisteyttävät suoritukset, ja eniten pisteitä saanut joukkue voittaa erän ja eniten erävoittoja saanut joukkue voittaa ottelun. Käytössä on ollut myös yleisöäänet, jotka lisätään tuomareiden pisteisiin. Jos ottelun lopuksi pisteet ovat tasan, pelataan jatkoaika. Pidemmän matkan kulkevissa liigoissa on runkosarjan lopuksi pelattu playoffit, jotka ovat huipentuneet suureen finaaliin.
Vuoteen 2021 mennessä maakunnallisia imroliigoja on nuorisoseurojen järjestämänä kisattu kuudessa eri maakunnassa, ja tämän lisäksi improkisat ovat kuuluneet olennaisena osana Teatterilaivan ohjelmaan.
Uniikkia toimintaa
Moni muistaa improvisaation 1990-luvun Nyhjää tyhjästä -ohjelmasta tai vastaavista viihdeformaateista, joissa ammattinäyttelijät loistavat taidoillaan. Perimmäiseltä ajatukseltaan improvisaatiossa on kuitenkin kyse jostain aivan muusta, sillä kaikki osaavat improvisoida ja maailman parhaat improajatkin tulevatkin useasti ammattinäyttelijäkentän ulkopuolelta.
Improliiga on maailmalaajuisestikin varsin uniikki konsepti, koska vastaavaa, urheilusta johdettua kilpailuun pohjaavaa improliigaa, ei ole olemassa missään päin maailmaa.
”On olemassa joitain viikonlopputurnauksia, mutta liigan kaltaista ei ole missään”, Karelia-ammattikorkeakoulussa Joensuussa improvisaation erilaisia gameshow-formaatteja tutkinut Sarkkinen ihmettelee.
”Tällä hetkellä improvisaatio on kuin lumilautailu 1980-luvulla. Lajia harrastetaan ja osa on tehnyt sitä enemmän tai vähemmän työkseen; improvisaation ympärillä on ollut erilaista kisailua, mutta voittajaformaattia kukaan ei ole vielä luonut.
Vaikka Improliiga pyörii urheilun, taiteen ja viihteen rajapinnoilla, erottuu se urheilusta siinä, että improliiga loppupeleissä enemmänkin leikkii urheilua kuin on sitä. Improon ei kuulu viholliset tai vastustajat, vaan pikemminkin yhteisöllisyys.
”Liigaan osallistuminen tuottaa vaikeuksia taatusti erityisesti niille, jotka eivät pysty häviämään Kimble-ottelua paiskomatta peliä tappion hetkellä seinään. Tasapaino urheilun ja impron välillä ei ole helppoa, mutta se on mahdollista saada liigassa niin, että molempien parhaat puolet pääsee esiin.”
Valtakunnallinen liiga?
Sarkkinen haaveilee tulevaisuuden Improliigasta, joka voisi pyöriä kuten eri palloilusarjat. Olisi mestaruussarja, valtakunnallinen l-divisioona ja maakunnallisia sarjoja, joista joka vuosi joukkueita nousee sarjaporrasta ylemmäksi tai tippuu alemmaksi.
”Ajatellaanpa teatteria, jonka fanit käyvät katsomassa kaikki teatterin esitykset! He pukeutuvat teatterin väreihin ja huutavat ja kannustavat aina kun suosikkinäyttelijä tulee esiin. He ottavat banderolleilla kantaa teatterin toimintaan ja hoilaavat pubissa teatterinsa kannustuslauluja.”
Tämä on suomalaisia koukuttavassa penkkiurheilussa arkea, kuten kaikki spekulointikin ja tilastot. Miksei se improliigan kautta tulisi myös penkkikulttuurinkin puolelle?
Nähtäväksi jää, kääntyykö nuorisoseurojen maakunnalliset improliigat valtakunnalliseksi liigaksi. Varmaa on ainakin se, että nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi paljon sijaa improvisaation hyväksyvään, toisia kunnioittavaan ja kuuntelemiseen perustuvaan ilmapiiriin.
Teksti: Pasi Saarinen
Kuva: Otto-Pekka Keramaa
Kuvassa Keski-Suomen Improliigan 2017 finaalin tuomarit Mikko Maasalo, Antti-Jussi Sairanen ja Ragni Reichardt.
Juttu on julkaistu Nuorisoseurat-lehdessä 4/21.
