Blog

  • Maanselällä kantria ja keppihevosia Suomi 100 -avustuksen turvin

    Maanselällä kantria ja keppihevosia Suomi 100 -avustuksen turvin

    Kuusamossa Maanselän entisellä koululla järjestettiin heinäkuun alussa lapsille tapahtuma, jossa valmistettiin keppihevoset, hypittiin esteitä ja lopuksi tanssittiin kantrimusiikin tahtiin stetsonit päässä. Tapahtuman vastuuhenkilönä toimi 26-vuotias Tytti Taivalkoski, ja hän myös suunnitteli tapahtumaa yhdessä muutaman lapsen ja nuoren kanssa. Tapahtuman saama avustus käytettiin keppihevosten valmistamiseen tarvittavien tarvikkeiden hankintaan, tilavuokriin sekä ruokailuihin.

    Tapahtumaan osallistui 19 eri-ikäistä lasta, tapahtumasta uutisoi paikallislehti ja muutenkin tapahtuma sai positiivista palautetta. Tytti Taivalkoski kiittää avustuksesta ja kertoo:  ”Avustuksella oli suuri rooli tapahtuman järjestämisessä, koska kyseessä on pieni kyläyhdistys. Hakeminen oli helppoa! Tapahtumassa huomasimme kuinka paljon Kuusamossa on innokkaita keppariharrastajia, joten yhdessä Kuusamo-opiston kanssa saimme sovittua kepparikerhon alkamisesta syksyllä. Tapahtuman myötä siis saamme lapsia ja nuoria saman harrastuksen pariin.”

  • Tanssirallissa opitaan yhdessä!

    Tanssirallissa opitaan yhdessä!

    Lasten ja nuorten valtakunnallinen kansantanssikatselmus Tanssiralli järjestetään tänä vuonna kaksiosaisena 21.4. Pohjankartanossa Oulussa ja 28.-29.4. Felix Krohn -salissa Lahdessa. Tanssiralli on paitsi esiintymisareena, myös mahdollisuus yhdessä oppimiseen ja oman toiminnan kehittämiseen. Jokainen ryhmä saa tapahtuman aikana suullista palautetta ja tapahtuman jälkeen kirjallisen palautteen. Lisäksi Tanssirallissa toteutetaan ohjattua vertaisarviointia.

    Arviointityö toteutetaan yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen kanssa. Raadissa tullaan näkemään kansantanssin pitkän linjan ammattilaisia yhdessä valmistumisen kynnyksellä olevien tulevaisuuden tekijöiden kanssa. Arviointityö pohjaa Tanssirallin sääntöihin ja arviointikriteereihin, sekä ryhmien itse asettamiin tavoitteisiin. Raadin työskentelyä ohjaa ohjeistus, jossa on huomioitu muun muassa Kansantanssin kääntöpiirin 2016 esiintuomat ajatukset.

    Vertaisarviointi, jossa ryhmät antavat toinen toisilleen palautetta, toteutetaan molemmissa tapahtumissa. Vertaisarvioinnin kautta lisätään ryhmien välistä yhteisöllisyyttä ja kehitetään palautteen annon kulttuuria. Vertaisarviointiin on hyvä tutustua jo ennakkoon ja sitä voi myös harjoitella ennen varsinaista katselmusta. Oman seuran ryhmät voivat esiintyä toisilleen tai ”koe-esiintymisen” yhdistettynä vertaisarviointiin voi järjestää vaikkapa naapuriseuran kesken.

    Tutustu arviointikriteeristöön ja vertaisarvioinnin materiaaleihin Tanssirallin sivulla www.nuorisoseurat.fi/tanssiralli.

    Osallistu Tanssirallin tarinaan ja jaa Tanssiralliin valmistautumisen tunnelmia sosiaalisessa mediassa postaamalla #tanssiralli ja #nuorisoseurat!

  • Vuoden Harrastajateatteriksi valittiin Nuorisoseurojen Teatteri Lapua

    Vuoden Harrastajateatteriksi valittiin Nuorisoseurojen Teatteri Lapua

    Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Vuoden harrastajateatteriksi Teatteri Lapuan, joka on Nuorisoseurojen jäsenseura Etelä-Pohjanmaalla. Teatterin Lapuan vuosi on ollut vauhdikas monelta kantilta katsottuna. Tarkastelun kohteena olleesta vuodesta 2017 välittyy vahva tekemisen meininki ja samalla kehittävä ja tulevaisuuteen katsova ote. Teatterin oma iso produktio Sugar -musikaali menestyi hyvin. Lisäksi Lapuan Harrastajanäyttelijät ry teki laajasti yhteistyötä eri tahojen kanssa, myös Suomi 100 -hengessä.

    Teatteri Lapua on tempauksillaan onnistunut myös houkuttelemaan uusia teatterintekijöiden harrastuksen pariin sekä osoittanut luovaa hullutta ja taitoa venyttää teatterin käsitettä perinteisten esitysten ulkopuolelle.

    Teatterin tekemisen puitteita on Lapualla pystytty parantamaan hankerahaa hyödyntäen. Tekniseen kalustoon satsaaminen luokin paitsi laajemmat mahdollisuudet taiteen tekemiselle myös turvallisuutta, mikä osoittaa kunnioitusta niin teatterintekijöitä kuin katsojiakin kohtaan.

    40-vuotias Teatteri Lapua on osoittanut, että myös harrastajateatteri voi laadukkaiden tuotantojen ansiosta olla vahva kulttuuritoimija koko maakuntansa alueella.

    Yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja rohkeutta

    Hakijoita Vuoden Harrastajateatteriksi 2018 ilmaantui määräaikaan mennessä 24. Hakemusten määrä ja laatu osoittavat harrastajateattereiden merkityksen maassamme. Moni harrastajateatteri on oman paikkakuntansa kulttuurielämän sydän. Usea teatteri onnistui vuonna 2017 koskettamaan yleisöä nostamalla esiin paikallisesti merkittäviä aiheita. Pienetkään teatterit eivät pelänneet hypätä suurien teoksien kimppuun Suomi 100-tapahtumana ja itsenäisyyden juhlavuoden teema oli mukana monissa esityksissä. Ilahduttavaa on, että kantaa on otettu ajankohtaisiin kysymyksiin sekä toiminnalla että teoksilla. Vaikeitakin asioita voidaan käsitellä teatterin keinoin ja parhaimmillaan luoda lisää ymmärrystä ja yhteyttä ihmisten välille.

    Laadukkaiden ja ajatuksia herättelevien esitysten lisäksi teatterit ovat tarjonneet harrastustoimintaa sadoille ja tuhansille suomalaisille ja erityisesti sukupolvien kohtaaminen korostui monessa hakemuksessa. Hakemuksia lukiessa pääsi harrastajateatterin merkityksen
    juurille, sillä niissä toistuivat samat teemat: yhteisöllisyys, avoimuus ja rohkeus. Hakemuksista paistaa se ilo, mitä teatterin tekeminen tuo tekijöilleen.

    Valitsijat Mika Eerola, Henna Kauppinen ja Liina Tiusanen

    Vuoden Harrastajateatteria haetaan vuosittain. Palkintoa voivat hakea kaikki Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterit. Suomen Harrastajateatteriliitto myöntää Vuoden Harrastajateatterille 1000 euron stipendin ja kunniakirjan.

    Kuva: Pasi Ahola

  • Sari Svensson aloittaa Nuorisoseurojen Höntsä-hankkeessa

    Sari Svensson aloittaa Nuorisoseurojen Höntsä-hankkeessa

    Hei, olen Sari ja asun Vantaalla rintamamiestalossa perheeni kanssa. Aloitin juuri työt Nuorisoseuroissa Höntsä-hankkeessa.

    Minulla on taiteen- ja kulttuurin saralla alempi ja pian valmistuva ylempi korkeakoulututkinto, ammatillisen opettajan pätevyys sekä aiemmat opintoni liikunnan- ja nuoriso-ohjaamisesta.

    Työkokemusta on opetus- ja ohjaustyöstä, asiantuntijatyöstä ja kehittämisestä kuntasektorilla ja järjestöpuolella.

    Vapaa-ajallani luen, opiskelen, purjehdin, ulkoilen ja joskus tanssahtelen. Suuri odotukseni liittyy kesään ja puutarhani yrttien kasvattamiseen.

    Olen innoissani työstäni Nuorisoseurassa ja arvostan sen rakentaman kulttuurisen nuorisotoiminnan merkitystä.

    Sari työskentelee Nuorisoseurojen toteuttamassa Höntsä – silta eteenpäin! -ESR-hankkeessa 1.2.2018-30.11.2020.

  • Höntsäilystä hyvinvointia! Uusi hanke kannustaa matalan kynnyksen toimintaan

    Höntsäilystä hyvinvointia! Uusi hanke kannustaa matalan kynnyksen toimintaan

    Nuorisoseurat on toteuttamassa kolmivuotista Höntsä – silta eteenpäin! -ESR-hanketta ajalla 1.2.2018-30.11.2020. Hankkeessa tavoitteena on lisätä toimijoiden välistä yhteistyötä ja vähentää ruohonjuuritason ja organisaatiolähtöisen toiminnan välistä kuilua sekä lisätä 16-25 -vuotiaiden nuorten opiskelumotivaatiota ja hyvinvointia sekä tukea elämänhallintaa.

    Matalankynnyksen Höntsäklubien, Höntsä coach – koulutusten sekä tutkija-kehittäjäkollektiivin voimin tuotetaan malli seurojen käyttöön. Höntsä-toiminta on kulttuurin ja liikunnan yhdistävää, nuorista lähtevää, iloista, osaamisesta riippumatonta ja kaikille avointa.

    Hankkeen toteuttavat Metropolia ammattikorkeakoulu Oy, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö, Urheiluopisto Kisakeskus, Oulun aikuiskoulutuskeskus OAKK (Virpiniemen liikuntaopisto), Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry ja Suomen Nuorisoseurat ry.

    Nuorisoseurat tuo hankkeeseen kulttuurin ja taiteen harrastustoiminnan osaamisen, 3. sektorin näkökulman sekä ajantasaista kokemustietoa. Hankkeen koordinaattoriksi on palkattu taiteen ja kulttuurin ammattilainen, taiteilija-kehittäjä ja ammatillinen opettaja Sari Svensson.

  • Toimintatiedot vuodelta 2017 palautettava 15.2. mennessä

    Toimintatiedot vuodelta 2017 palautettava 15.2. mennessä

    Nuorisoseurojen tulee jättää toimintailmoituksensa 15.2. mennessä järjestölle. Toimintatietojen kokoaminen ja ilmoittaminen hoidetaan nuorisoseurarekisterin kautta. Toimintailmoituslomake löytyy seuran perusnäyttösivun alaosasta. Tiedot ovat erittäin merkittäviä, sillä näiden tietojen pohjalta muodostuu kokonaiskuva järjestöstä ja voimme kehittää toimintaamme palvelemaan entistä paremmin nuorisoseuroja.

    Toimintailmoitus tehdään nuorisoseurarekisterissä nuorisoseurarekisteri.fi. Seuran (organisaation) perustietosivun alaosassa olevan ”Toimintailmoitukset” -kohdan ”Lisää toimintailmoitus” -linkin kautta. Jäsentiedot voi hakea automaattisesti ”Hae jäsenten lukumäärä rekisteristä” -painikkeen kautta, jos jäsenet on merkitty rekisteriin ja päivitetty ajan tasalle. Toimikunnat ja toimitilat (seurantalo tms.) haetaan toimintailmoitukseen seuran ohjaustiedoissa (perustietosivun välilehti) olevista tiedoista.

    Kun toimintailmoitus on täytetty, se lähetetään ”Siirrä>>” -painikkeella eteenpäin. ”Tallenna” -painiketta käytetään, jos lomakkeen täyttäminen jää kesken ja sitä jatketaan myöhemmin. Tallennetun toimintailmoituksen täyttämistä jatketaan painamalla vuosiluvun 2016 oikealla puolella olevaa kynäpainiketta.

    Toimintailmoituksen raportista voi nyt siirtää tiedot suoraan word-ohjelmaan esimerkiksi toimintakertomuksen pohjaksi tai liitteeksi.

    Mikäli sinulla on ongelmia tietojen syöttämisessä tai nuorisoseurarekisterin tunnukset ovat hukassa, ota yhteys joko omaan aluetoimistoosi tai Hannu Ala-Sankolaan.

    Hannu Ala-Sankola
    Kehittämispäällikkö, Suomen Nuorisoseurat
    0400 842 838 / hannu.ala-sankola@nuorisoseurat.fi

    !!! Muistathan päivittää myös seuran toimihenkilöiden (johtokunta ja ohjaajat) tiedot  rekisteriin ja tehdä mahdollisista uusista nimenkirjoittajista ilmoituksen PRH:n yhdistysrekisteriin.

  • NS-VOLLEY lentopalloturnaus Iisalmessa 21.-22.4.

    NS-VOLLEY lentopalloturnaus Iisalmessa 21.-22.4.

    Sarjat:

    • Naiset A-kilpasarja (Pelikaudella 2017-2018 1-2 sarjoissa pelanneet)
    • Miehet A-kilpasarja (Pelikaudella 2017-2018 1-3 sarjoissa pelanneet)
    • Naiset B-kilpasarja (Pelikaudella 2017-2018 3-4 sarjoissa pelanneet)
    • Miehet B-kilpasarja  (Pelikaudella 2017-2018) 4-5 sarjoissa pelanneet)
    • Naiset ja Miehet C-Harrastussarja (poikkeuksena yksi pelaaja / joukkue, maakuntasarjasta, saa pelioikeuden)
    • Naiset D-sarja (Vuonna 1983 ja aikaisemmin syntyneet, 35v.)
    • Miehet D-sarja (Vuonna 1978 ja aikaisemmin syntyneet, 40v.)
    • Sekasarja: Kentällä aina vähintään 2 naispelaajaa, ei sarja / ikärajoitusta
    • Juniorisarjat: 18v. ja 16v. tytöille ja pojille, ei rajoitusta, jos pelaa sarjassa

    Osallistuminen turnaukseen

    Osanottohinta on 150 €/joukkue/sarja (pienempi, jos vähän joukkueita).
    Ennakkoilmoittautumiset tehdään joukkueittain Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liittoon 6.4.2018 mennessä: kyosti.marin@nuorisoseurat.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä mainittava joukkueen yhdyshenkilön nimi ja yhteystiedot.

    Majoitus

    Majoitushotelli: Sokos Hotel Koljonvirta, Savonkatu 18 (kaupungin keskustassa).
    Majoituksen hinta: 2hh 90 €/yö, 3hh 120 €/yö (rajoitetusti) ja 4hh 150 €/yö (rajoitetusti). Sis. majoitus, asiakassauna aukioloaikoina ja buffetaamiainen.
    Varaukset tehtävä toimittamalla täydellinen nimilista 6.4. mennessä Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liittoon: kyosti.marin@nuorisoseurat.fi.

    Osallistumismaksu ja majoitus maksetaan etukäteen Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liiton tilille: FI90 4600 0010 6575 55.

    Tiedustelut: Toiminnanjohtaja Kyösti Marin, puh.  0440-186 977

    Tervetuloa nuorisoseurojen lentopalloturnaukseen Iisalmeen!

  • Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko -palkinto meni rajoja ylittävälle yhteistyölle

    Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko -palkinto meni rajoja ylittävälle yhteistyölle

    Suomen Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko -palkinto jaetaan tänä vuonna Suomenniemen, Pertunmaan ja Ristiinan Nuorisoseuroille yhteistyölle. Kolmen eteläsavolaisen nuorisoseuran yhteisvoimin toteuttama kesäteatteriesitys Tukkijoella rikkoi monella tapaa raja-aitoja. Palkinnon luovutti Suomen Nuorisoseurojen teatterin toimialajohtaja Pasi Saarinen Saimaan Nuorisoseurojen foorumissa lauantaina 27.1.2018. 

    [one_half_first]

    [/one_half_first][one_half_last]

    [/one_half_last]

    Yhteistyössä on voimaa 

    Yhteisöllisyys on yksi Nuorisoseurojen arvoista ja se näkyi loistavasti kolmen seuran yhteistyössä. Ohjaaja Aleksi Lavaste aloitti näytelmäprojektin yhteisillä koulutusviikonlopuilla eri paikkakunnilla. Harjoituksia pidettiin useammassa paikassa.  Osallistujien ikähaitari ulottui lapsista eläkeläisiin. Osallistujat saivat paljon uusia kokemuksia: esimerkiksi sisätiloihin tottuneet Pertunmaan ja Suomenniemen nuorisoseuralaiset saivat kokea kesäteatterinäyttämön.  

     ”Halusimme palkita siitä, että nämä kolme seuraa tekivät näin valtavan hienon yhteisponnistuksen. Tämä olisi myös sellaisena kannustuksena myös muille Nuorisoseuroille”, kommentoi Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtajat Ragni Reichardt valintaa. 

     Yksittäisten näyttelijöiden tai muiden tekijöiden liikkuminen ryhmästä tai seurasta toiseen on yleistynyt, mutta tämänlaajuista yhteistyötä ei kentällä ole vielä nähty. Seurat ovat jatkaneet yhteistyötä näytelmäprojektin jälkeenkin.  Esimerkiksi Ristiinan Nuorisoseurasta löytyvä näytelmien käsikirjoittaja kirjoittaa nyt uutta näytelmää Pertunmaan Nuorisoseuralle. Suomenniemen Nuorisoseuran talo on tarjonnut tilat talottoman Ristiinan Nuorisoseuran pukuvarastolle ja  lasten ja nuorten teatterileirille. Yhteistyössä on tosiaankin voimaa! 

     

    Perinteistä fressillä otteella 

    Ohjaaja Aleksi Valaste. Kuva: Niko Takala.

    Vaikka palkinnon pääasialliseksi luovutusperusteeksi valittiin yhteistyö, oli itse esityskin palkinnon arvoinen. Tukkijoella on Suomen kaikkien aikojen suosituin näytelmä, joka sai ensi-iltansa vuonna 1899. Perinteinen näytelmä sopi hyvin Suomen satavuotiseen juhlavuoteen. Esitykseen saatiin ammattilaisen ohjauksessa kuitenkin tuore toteutus, ja kolmen seuran näyttelijöissä riitti laulu- ja tanssivoimaa.    

     

    Vuoden teatteriteko 

    Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden teatteriteko -palkinnon. Vuoden teatteriteko voi olla yksittäinen esitys, teatteriseura, pitkäjänteinen prosessi tai vaikka uuden toimintaryhmän luominen. Vuodesta 1948 alkaen jaetun tunnustuksen saajan teatteria pääsee vuodeksi koristamaan pronssinen Esko-patsas. Kiertopalkinto on taustaltaan Aleksis Kiven Nummisuutareiden Eskon kuvitteellinen näköispatsas. Pronssisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio.

  • Ramppikuumeen katselmusraatiin Elina Kilkku, Antti Laukkarinen ja Jani Toivola

    Ramppikuumeen katselmusraatiin Elina Kilkku, Antti Laukkarinen ja Jani Toivola

    Ramppikuumeen katselmusraadin muodostavat vuonna 2018 teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Elina Kilkku, näyttelijä Antti Laukkarinen sekä näyttelijä ja kansanedustaja Jani Toivola. Raati katsoo kaikki katselmukseen valitut esitykset, antaa niistä palautteen ja päättää stipendien ja kunniakirjojen jaosta.

    Elina Kilkku on teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Hänen ohjauksiaan on nähty esimerkiksi Kansallisteatterissa, Teatteri Jurkassa ja Teatteri Takomossa. Elina on kirjoittanut muun muassa nuortennäytelmät ”Ei elämää vaan koulua varten” ja ”Too School for Cool”. Vuonna 2017 Elinalta ilmestyi kaksi kirjaa: nuorten novellikokoelma ”Onks tää normaalii? ja muita tarinoita” sekä tietokirja ”Teatterin tyylilajit”.

    Elinalla ei ole aiempaa kokemusta tapahtumasta, mutta hän odottaa Ramppikuumeeseen saapumista innolla.

    – Olen äärettömän kiitollinen raatitehtävästä. Uskon näkeväni runsaasti samaa intohimoa, joka ajoi minut itseni aikoinaan teatterialalle, sekä vilauksen koko teatteritaiteen tulevaisuudesta. Haluan yllättyä, hämmentyä ja rakastua. Haluan että joku pyyhkii aivoistani pölyt, Elina sanoo.

    Antti Laukkarinen on helsinkiläinen ammattinäyttelijä. Tällä hetkellä hän vierailee Kajaanin kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa, jossa hän näyttelee pääroolia Juha Hurmeen menestysnäytelmässä ”Hullu”. Teatterin lisäksi suuri intohimo on musiikki, ja Antti toimiikin laulajana kahdessa helsinkiläisessä bändissä. Antilla on myös mittava kokemus eri teatterimuotojen ja  näyttelijäntyön opettamisesta.

    Antti on ollut Ramppikuumeen raadissa vuosina 2015 ja 2016. Viime vuonna hänen dramatisointinsa ja ohjauksensa ”Häräntappoase” palkittiin Ramppikuumeen kiertopalkinnolla. Anttia voikin sanoa jo Ramppikuume-konkariksi.

    – Ihan huippua tulla taas! Ramppikuumeessa on ollut aina ihan mahtava meininki ja upea kannustava ilmapiiri. Toivon näkeväni hyvin erilaisia esityksiä ja esiintyjiltä rohkeaa ja läsnäolevaa heittäytymistä, Antti kertoo odotuksistaan.

    Jani Toivola on kansanedustaja, näyttelijä ja puhuja. Jani valmistui näyttelijäksi vuonna 2002 HB Acting studiosta New Yorkista. Hän on saanut tehdä monipuolisesti töitä taiteen ja viihteen kentällä niin teatterissa, elokuvissa kuin televisiossa. Jani on improvisaatioryhmä Reactorin perustajajäsen. Nykyään hän vaikuttaa myös politiikassa ja on toisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen.

    – Olen kuullut paljon Ramppikuumesta. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kertani tapahtumassa. Olo on nostalginen, sillä myös omat juureni ovat vahvasti nuorisoteatterissa. Teatteri ja tanssi herättivät jo silloin tavan katsoa ihmisyyttä, joka kannattelee edelleen ja on iso tuki nykyisessä työssäni kansanedustajana ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä, Jani sanoo.

    – Odotan rohkeaa ja tekijöidensä näköistä teatteria. Uskallusta puhua ääneen oma totuus ja tehdä kantaaottavia huomiota ympäröivästä maailmasta. On kiinnostavaa päästä näkemään valtakunnallisesti erilaisia ryhmiä ja tapoja tehdä taidetta. Toivottavasti myös paikallisuus näkyy näyttämöllä, Jani summaa.

    Ramppikuumeen katselmushaku on auki 25.2.2018 asti. Lue hakuohjeet täältä.

  • Tanssirallin ilmoittautuminen auki – nopein voi voittaa ryhmälle karkkirepun!

    Tanssirallin ilmoittautuminen auki – nopein voi voittaa ryhmälle karkkirepun!

    Ilmoittautuminen vuoden 2018 lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralliin on avautunut. Ilmoittautumisaika on 22.1.-28.2. Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä ilmoittautumislomake ja Ryhmä- ja tekniikkatietokaavake Tanssirallin verkkosivuilla.

    Tanssiralli järjestetään kahtena alueellisena tapahtumana: 21.4. Oulussa ja 28.-29.4. Lahdessa.

    Voita ryhmälle repullinen karkkia!

    Tänä vuonna kannattaa olla ajoissa ilmoittautumisen kanssa, koska tammikuun aikana ilmoittautuneiden kesken arvotaan Nuorisoseurojen reppu täynnä karkkia.

    [thrive_link color=’red’ link=’https://nuorisoseurat.fi/toiminta/tanssi/tanssiralli/#ilmoittautuminen’ target=’_self’ size=’medium’ align=”]ILMOITTAUDU NYT![/thrive_link]

    Tanssiralli on lasten hetki tähtenä

    Tanssirallissa lapset ja nuoret pääsevät esiintymään ammattitasoisissa puitteissa ja loistamaan rakastamansa harrastuksen parissa. Ryhmä saa raadilta arvokasta palautetta toimintansa ja tanssi- ja esiintymistaitojensa kehittämiseen. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen.

    Tanssirallin kahdesta aluetapahtumasta valitaan edustajat kesän Pispalan Sottiisin Priimatiimaan.