Blog

  • Nuorisoseurat muistavat edesmenneitä presidenttejä sekä sodassa kaatuneita

    Nuorisoseurat muistavat edesmenneitä presidenttejä sekä sodassa kaatuneita

    Suomen Nuorisoseurat yhteistyökumppaneineen vastaavat joka vuosi itsenäisyyspäivän aatonaattona toteutettavasti edesmenneiden Suomen tasavallan presidenttien hautojen valaisusta niin Nivalassa, Luumäellä kuin Helsingin Hietaniemessä. Hautavalaistuksen toteutukseen osallistuu laaja joukko yritys- ja yhteisötukijoita. Tuotto ohjataan nuorisoseuratoimintaan.  

    Nuorisoseurat vastaa myös Hietaniemen sankarihautojen kynttilöiden sytytyksestä jouluaattona. Tämäkin on yritysyhteistyökumppaneiden mahdollistama, ja tuotto ohjautuu nuorisoseuratoimintaan. 

    ”Tänä vuonna oma itsenäisyytemme ja sen eteen taistelleet ovat erityisen lähellä sydäntämme. Haluamme myös kunnioittaa maamme edesmenneitä johtajia ja muistella kaikkea sitä tärkeää työtä, mitä he ovat kansakuntamme eteen tehneet”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen. 

  • Jäsenmaksu takaa vankat jäsenedut nuorisoseurajärjestössä

    Jäsenmaksu takaa vankat jäsenedut nuorisoseurajärjestössä

    Jäsenyys paikallisessa nuorisoseurassa tarkoittaa myös jäsenyyttä alueellisessa keskusseurassa tai aluetoimistossa sekä jäsenyyttä valtakunnallisessa järjestössä. Valtakunnallisen järjestön osalta Suomen Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous hyväksyi 28.11. kokouksessaan viiden euron korotuksen per henkilöjäsen jäsenmaksuun. Vastaesityksiä hallituksen esitykselle korotuksesta ei tullut. Jokainen paikallinen nuorisoseura sekä alueellinen piirijärjestö eli keskusseura voi määritellä itse omat jäsenmaksunsa.

    Jäseneduilla vauhtia toimintaan

    Jäsenetujamme jäsenyhteisöille eli nuorisoseuroille ovat: 

    Jäsenetujamme nuorisoseurojen henkilöjäsenille:  

    • Scandic-hotellit: Jäsenetuna -10 % päivän hinnasta.  
    • TallinkSilja: Uudet kanta-asiakkaat suoraan ClubOne-etuohjelman Silver-tasolle.  
    • Vierumäki: Majoituksesta -10 %  
    • Storytel-palvelu: 30 päivän ilmainen kokeilujakso uusille käyttäjille 
    • Suomen hostellijärjestö: Automaattisesti -10 % majoitusalennus verkoston hostelleissa Suomessa.  
    • Kostyymi-pukuvuokraamo: Nuorisoseuralaisille omat hinnat vuokratuotteissa. ​ 
    • Nuorisoseurat-verkkolehti neljä kertaa vuodessa. Jos haluat lehden suoraan sähköpostiisi, käy tilaamassa se täältä.  

    Tarkemmat tiedot jäseneduista löytyvät Seuralainen-portaalista, joka kannattaa ottaa käyttöön! Uusia jäsenetuja neuvotellaan parhaillaan, ja niistä tiedotetaan pikimmiten.

    Olemassa olevia jäsenetujamme pääsee katsomaan myös kotisivultamme. Lisäksi tämän linkin kautta voi ehdottaa uusia jäsenetuja. 

    Vuoden 2023 alusta alkaen jokaiselle nuorisoseuralaiselle lähetetään henkilökohtainen kirje järjestöstä, jossa on järjestöuutisten lisäksi ajankohtaista tietoa jäseneduista. Nuorisoseuroille suunnattuja ajankohtaisuutisia voi seurata Seuraposti-uutiskirjeistä, joita julkaistaan 5-6 kertaa vuodessa.

    Jäsenmaksu vahvistaa kaikkia nuorisoseuroja

    Jäsenmaksun peruste on kattavien jäsenetujen lisäksi kuuluminen yhteiseen nuorisoseuraperheeseen.  ”Santeri Alkio valoi meille aatteellisen perustan, jossa olemme kollektiivi. Jokaisella on oikeus kehittyä tässä kollektiivissa sekä kasvaa erilaisiin rooleihin. Oman hyödyn lisäksi eli ”mitä minä saan?” on myös syytä nähdä yhteisö ja sen tarpeet meidän ohjaavana voimanamme. Ilman kollektiivia ja yhteisöllisyyttä ei voida puhua meistä, nuorisoseuralaisista”, toteaa järjestön väistyvä puheenjohtaja Ragni Reichardt.  

    Lisätietoja:  
    Pääsihteeri Annina Laaksonen
    annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi tai puh. 040 726 7450  

  • Somejoulukalenteri alkaa tänään

    Somejoulukalenteri alkaa tänään

    Suomen Nuorisoseurojen sosiaalisen median joulukalenteri alkaa tänään. Tämänvuotisessa kalenterissa tutustumme facebookissa ja instagramissa videoiden ja kuvien kautta erilaisiin nuorisoseuralaisiin ympäri Suomen. Tule mukaan seuraamaan, kuinka piha koristautuu jouluun Hollolassa, miten joulusiivous sujuu Lemillä, mikä tekee joulun Räyringin kylällä ja mitä lapset toivovat lahjaksi Rovaniemellä. Saamme itsenäisyyspäivätervehdyksen Keski-Pohjanmaalta, ja suomalaisen musiikin eli Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä kuulemme joululaulusta pätkän Lapista. Luukuissa vilahtavat myös kalenakatti Rilla, ensi vuonna puheenjohtajana aloittava Elina sekä nykinen puheenjohtajamme Ragni.

    Mitä kaikkea muuta luukuista aukeaa, se selviää pian.
    Lämpimästi tervetuloa mukaan yhteiseen joulun odotukseen.

  • Suomen Nuorisoseurat julkaisee vaalitavoitteet somekampanjana 

    Suomen Nuorisoseurat julkaisee vaalitavoitteet somekampanjana 

    Suomen Nuorisoseurojen eduskuntavaalitavoitteet 2023 pureutuvat kolmeen keskeiseen teemaan, mitkä ovat harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan ytimessä. Kaikkialla Suomessa pitää olla saavutettavia, edullisia ja turvallisia harrastusmahdollisuuksia. Nuoret ovat tulevaisuuden rakentajia, joten heihin on panostettava nyt. Lisäksi seurantalojen pitää olla paikkakuntien yhteisiä kokoontumispaikkoja ja niiden toimintaedellytyksiä on tuettava. Nämä vaaliteemat ovat rakentuneet yhdessä alueellisten Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat -ryhmien kanssa. 

    Suomen Nuorisoseurat julkaisee teemat somekanavissaan tämän viikon alussa eli 28.–30.11. ja kutsuu paikallisseurat, aluetoimistot ja keskusseurat sekä yksittäiset jäsenet jakamaan näitä omissa kanavissaan. Voit tutustua koko eduskuntavaalitavoiteohjelmaamme täällä. Samalta sivulta löytyvät myös kuvat somejulkaisuja varten. 

  • Elina Weckström Klaukkalasta on Suomen Nuorisoseurojen uusi puheenjohtaja

    Elina Weckström Klaukkalasta on Suomen Nuorisoseurojen uusi puheenjohtaja

    Suomen Nuorisoseurojen valtuusto valitsi tänään syyskokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Elina Weckströmin, 43, Klaukkalasta. Hän on ollut mukana nuorisoseuratoiminnassa viisivuotiaasta alkaen. Weckström on toiminut mm. kansantanssin harrastajana sekä tanssi-, sirkus- ja Tempoa Tenaviin -ryhmien ohjaajana. Luottamustehtävissä hän on ollut monissa eri rooleissa kuten johtokunnan jäsenenä, ohjaajavastaavana, puheenjohtajana sekä valtuuston jäsenenä. Koulutukseltaan Weckström on varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen tohtori. Tällä hetkellä hän työskentelee erikoistutkijana lapsiasiavaltuutetun toimistolla.

    ”Lämmin kiitos luottamuksesta! Jännitys puheenjohtajavaalissa säilyi loppuun asti. Innokkaana ja kiitollisin mielin lähden uutena puheenjohtajana luotsaamaan nuorisoseuroissa tehtyä hyvää työtä yhdessä jäsenistön, luottamushenkilöiden ja toimihenkilöiden sekä nuorisoseuralaisten kanssa. Juuri nyt meillä on tärkeä tehtävä olla tarjoamassa mielekästä tekemistä ja harrastustoimintaa lapsille ja nuorille koronan jälkihoitona. Ja senhän me osaamme. Vahvistetaan osallisuutta lähiyhteisöissämme ja pidetään nuorisoseuralippu korkealla. Ollaan yhteydessä ja jutellaan lisää”, tuore puheenjohtaja kommentoi.

    Puheenjohtajaehdokkaita oli vaalissa yhteensä viisi: Weckströmin lisäksi ehdokkaina olivat Ira Korkala Kaustisen Nuorisoseura Ottosista, Jyri Siimes Sottisi Fun Clubista Tampereelta, Joonas Autio Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseurasta sekä Lauri Haltsonen Asemäentien Nuorisoseurasta Imatralta.

    Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi kaudelle 2023–24 valittiin Sanni Antinniemi Pertunmaan Nuorisoseurasta, Hannu Harmaala Hollolan Nuorisoseurasta, Joonas Autio Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseurasta sekä Elli Myöhänen Siepakoista Rovaniemeltä sekä varajäseneksi Riikka Kumpula Jutaringistä Sodankylästä.  Valituista henkilöistä kaksi on alle 29-vuotiaita. 

    Hallituksessa jatkavat lisäksi vuonna 2023 varsinaisina jäseninä Maaria Koivula-Talkkari Ylihärmästä, Jyri Siimes Tampereelta, Elsa Weckström Klaukkalasta sekä Lauri Haltsonen Imatralta. Varajäsenenä jatkaa Taneli Arosara Joensuusta. 

    Valtuuston kokous päätti myös toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta 2023 sekä korottaa jäsenmaksua. Kokouksessa keskusteltiin myös jäsenistön osallisuuden lisäämisestä, lähestyvistä eduskuntavaaleista sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin reagoimisesta. 

    Suomen Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous järjestettiin 26.–27.11.2022 Mikkelissä hybridimuotoisena eli osa valtuutetuista oli paikan päällä ja osa etänä Teamsin kautta.  

    Kuva: Jukka Heinämäki 

    Lisätietoa
    Elina Weckström, puheenjohtaja 1.1.2023 alkaen
    elina.weckstrom@gmail.com
    puh. 050 306 5588

    Annina Laaksonen, pääsihteeri
    annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi 
    Puh. 040 726 7450 

  • Suomen Nuorisoseurojen vaalitavoitteet panostavat nuoriin, tasa-arvoiseen harrastamiseen ja vireään kansalaisyhteiskuntaan

    Suomen Nuorisoseurojen vaalitavoitteet panostavat nuoriin, tasa-arvoiseen harrastamiseen ja vireään kansalaisyhteiskuntaan

    Suomen Nuorisoseurojen eduskuntavaalitavoitteet 2023 pureutuvat kolmeen keskeiseen teemaan, mitkä ovat harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan ytimessä. Kaikkialla Suomessa pitää olla saavutettavia, edullisia ja turvallisia harrastusmahdollisuuksia. Nuoret ovat tulevaisuuden rakentajia, joten heihin on panostettava nyt. Lisäksi seurantalojen pitää olla paikkakuntien yhteisiä kokoontumispaikkoja ja niiden toimintaedellytyksiä on tuettava. Nämä vaaliteemat ovat rakentuneet yhdessä alueellisten Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat -ryhmien kanssa. 

    ”Lähdimme työstämään eduskuntavaalitavoitteitamme nuorten vaikuttajien ryhmien kanssa eri puolilla Suomea, ja iso joukko nuoria sai kertoa omia ideoitaan ja toiveitaan siitä, millaisiin asioihin he toivoisivat seuraavan eduskunnan kiinnittävän huomiota. Tavoitteissa on huomioita myös nuorisoseurakentän moninaisuus ja kaikenikäiset harrastajat”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen.  

    Harrastustoiminta kuuluu kaikille  

    Ensimmäisenä teemana eduskuntavaalitavoitteissa on harrastustoiminnan saavutettavuus, sen turvallisuus sekä lasten ja nuorten kannustaminen harrastamisen pariin. Harrastustoiminta ehkäisee syrjäytymistä todella tehokkaasti ja lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Harrastaminen ei myöskään saa olla rahasta kiinni. Pienillä lisäpanostuksilla voidaan saada aikaiseksi iso vaikutus ja merkittävä joukko lapsia ja nuoria harrastusten piiriin. Harrastamisen on oltava turvallista niin henkisesti kuin fyysisesti. 

    Lapsiin ja nuoriin on panostettava nyt 

    Lapset ja nuoret elävät kolmoiskriisin aikaa: ilmastonmuutos asettaa merkittävän varjon tulevaisuudelle, koronapandemian aikaiset rajoitukset olivat kohtuuton taakka lasten ja nuorten koulunkäynnille, sosiaaliselle elämälle sekä harrastamiselle ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on heilauttanut turvallisuudentunnetta merkittävästi. Lasten ja nuorten hyvinvointiin on satsattava niin koulussa kuin vapaa-ajalla ja heidän kuulemisensa heitä koskevissa päätöksissä on varmistettava. Yhdenvertaisuus- ja moninaisuuskoulutusta tarvitaan lisää lasten ja nuorten parissa toimiville aikuisille. Myös mielenterveystyöhön on lisättävä resursseja.  

    Vireä kansalaisyhteiskunta on kaikkien etu  

    Nuorisoseuroissa harrastetaan usein seurantaloilla, ja ne ovat monen kylän, kunnan ja kaupungin kansalais- ja harrastustoiminnan keskuksia. Niitä pyörittävien paikallisyhdistysten toimintaedellytykset on turvattava, sillä kyse ei ole vain seinistä, vaan kymmenientuhansien ihmisten arkeen positiivisesti vaikuttavasta toiminnasta, jonka elinehto seurantalo on. Myös työllistämisen edellytyksiä pitää helpottaa, ja tapahtumiin liittyviä säädöksiä selventää. Vapaaehtoistoimintaan kannustaminen pitää olla meidän kaikkien asia, sillä vapaaehtoiset ovat isossa roolissa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja hyvinvoinnin kannattelijoina.   

    Voit lukea koko eduskuntavaalitavoiteohjelmamme täältä. 

    Lisätietoja:  
    Pääsihteeri Annina Laaksonen, Suomen Nuorisoseurat ry 
    annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi 
    puh. 040 726 7450 

  • Rosoista folkia, pirskahtelevaa polkkaa ja pelimannipoljentoa – Folklandian ohjelmisto on julki nyt!

    Rosoista folkia, pirskahtelevaa polkkaa ja pelimannipoljentoa – Folklandian ohjelmisto on julki nyt!

    TIEDOTE 22.11.2022 KLO 12

    Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.-14.1.2023 jo 26. kerran. Ohjelmistoa tähdittävät kotimaisen ja pohjoismaisen folkin eturivin artistit ja kiinnostavimmat kokoonpanot. Ohjelmisto julkaistaan tänään tiistaina 22.11. klo 12 osoitteessa folklandia.fi.

    Etno-popartisti Vilma Jää yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Kansanmusiikkia valtavirtaan vievän Jään musiikissa akustiset perinnesoittimet kanteleesta kampiliiraan sulautuvat synteettisesti tuotettuihin biitteihin suomalais-ugrilaisen lauluperinteen flirttaillessa pop-estetiikan kanssa. Vilma Jää lähestyy feministisen kantaaottavassa musiikissaan ajankohtaisia aiheita historian kautta, mikä paljastaa meille, kuinka surullisen vähän maailma on erityisesti monissa naisiin kohdistuvissa asioissa muuttunut.

    Kielo Ilona on omaehtoinen folk-rock-yhtye. Bändin musiikissa kohtaa rosoinen folk, vaihtoehto-pop ja pohjoinen rock. Yhtye nauttii soundien etsimisestä, polyrytmipeleistä ja pitää pohjoisen pilkkeen silmäkulmissaan. Yhtyeen esikoisalbumi Kiireen kehtolaulu julkaistiin vuonna 2019 ja tällä hetkellä Kielo Ilona äänittää toista albumiaan.

    Yhdeksi tämän hetken tyylitaitoisimmaksi kansanmusiikkiyhtyeeksi tituleerattu Luomuduo palkittiin Kaustisella vuoden 2022 Konsta Jylhä -kilpailussa ensimmäisellä sijalla. Luomuduo julkaisi esikoisalbuminsa Askola kesällä 2021. Levyllä kuullaan duon omia sävellyksiä ja tulkintoja perinnemelodioista ja mukana levyllä on myös korkean luokan vierailijoita. 

    Folklandialla nähdään myös The Moontwins, joka on 22-Pistepirkko-yhtyeestä tutun PK Keräsen sekä artisti Leija Lautamajan duo. Leijan melodiat yhdistettynä Keräsen ainutlaatuiseen lauluääneen synnyttävät tunnelmallisia balladeja, pop-kappaleita veikeästi sovitettuna ja yhdistettynä melankolisiin rock and roll -riffeihin. The Moontwins takaa ainutkertaisen kuulijakokemuksen.

    Unkarista Folklandialle saapuu kansantanssiryhmä Art Essence. Ryhmä esittää perinteisiä unkarilaisia kansantansseja ja uusia kansantanssikoreografioita rakennettuina perinnemateriaalin pohjalle.  Ryhmä luo esityksessä traditionaalisesta tanssista elävää, mielenkiintoista ja nautinnollista. Ryhmä on myös taitava Swing-tanssien tulkitsija.

    Korkealuokkaista kansantanssia nähdään myös turkulaiselta PRO-kansantanssiyhtyeeltä. PRO on valittu Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022. PRO haluaa nimityksen myötä tuoda esiin varsinaissuomalaista kansantanssia ja rohkaista kaikkia heittäytymään mukaan kansantanssiin. Lisäksi Folklandialla esiintyvät kotimaisista kansantanssiryhmistä muun muassa Polokkarit, Motora, Siepakat, Raito, Ottoset, Kärri, Kimara ja Katrilli.

    Katso koko Folklandian ohjelmisto osoitteessa folklandia.fi tai lataa tapahtumasovellus Eventos Mobile (koodi 4753). Festivaalille akkreditoituminen käynnissä tapahtuman verkkosivuilla. Folklandialle osallistuu lähes 100 esiintyjäkokoonpanoa ja yli 2000 risteilijää. Kuvia tapahtumasta on osoitteessa nuorisoseurat.kuvat.fi. 

    Lisätiedot:

    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat | Suomen Nuorisoseurat

    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori | Suomen Nuorisoseurat

    +358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi

  • Kuopion Tanhuujat 60 vuotta

    Kuopion Tanhuujat 60 vuotta

    Terveiset mualiman navalta, jossa toimii aktiivisesti Kuopion Tanhuujat -niminen kansantanssiseura. Seurassa toimii tällä hetkellä kaksi aikuisten ryhmää: Rihmarulla, jonne tervetulleita ovat myös aloittelijat sekä edistyneempien tanssijoiden ryhmä Kasareikka.

    Ehkä monista muista kansantanssiseuroista poikkeamme siinä, että seuralla on yksi Suomen monipuolisimmista ja laajimmista kansallispukukokoelmista, joita vuokraamme ympäri Suomea. Pukujamme lähteekin esimerkiksi esiintymisasuiksi, sukujuhliin tai muuksi juhla-asuksi. Pukujen huoltaminen on mittava mutta arvokas työ, jota vapaaehtoiset hoitavat. Suomi 100 vuotta -hankkeessa puvut kuvattiin seuran verkkosivuille. Niitä on esitelty myös näyttelyssä yhdessä Kuopion kulttuurihistoriallisen museon ja Kuopion Korttelimuseon kanssa.

    Juhlimme tänä vuonna seuran 60-vuotisjuhlataivalta. Juhlavuoden tiimoilta järjestimme marraskuussa kansantanssin taitokurssin kansantanssia aikaisemmin harrastaneille, ja ohjaajana kurssilla toimi kansantanssin opettaja ja koreografi Elssa Antikainen, seuran oma kasvatti.

    Juhlavuoden tiimoilta kävimme pitämässä monella alueen alakoululla kansantanssin tutustumistunnin. Näytetuntiin sisältyi mm. kehorytmien harjoittelua, sottiisin/polskan perusaskelikkoja, huutokatrillia sekä ketjutanssia. Koulut ottivat tällaisen erikoistunnin erittäin mielellään vastaan ja useammallekin koululle olisimme voineet mennä, jos aika olisi antanut myöten. Suosittelen koulukiertueita muillekin seuroille, sillä ne antavat kansantanssiharrastukselle näkyvyyttä ja sitä kautta voi saada lisää harrastajia lasten ja nuorten ryhmiin.

    Seura on ollut aktiivinen toimintavuosinaan ja esiintymisiä alueella on ollut lukuisia mm. Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtumassa. Seura on järjestänyt valtakunnalliset Suomalaisen Kansantanssinystävien kesäpäivät Kuopiossa kolme kertaa ja ollut talkooapuna mm. Pohjois-Savon Nuorisoseurojen Kallava-teatterifestivaalissa. Vuosittain eri ryhmät ovat matkanneet esim. Pispalan Sottiisiin, Siilifolkkiin, BARNLEKiin ja aikuisryhmät ovat vierailleet lähes kaikissa Europan maissa sekä Venäjällä, Amerikassa, Kanadassa, ja Tunisiassa. Kesäkuussa 2003 matkasi 20 nuorta ohjaajineen ja huoltajineen Karibialle Ranskaan kuuluvaan Martiniqueen ja heinäkuussa 2003 nuorisoryhmä saapui vastavieraillulle Kuopioon 10 päiväksi.

    Lapsiryhmät ja FolkJam-ryhmä ovat nyt tauolla. Viime vuosien haaste on ollut ohjaajapula. Kysyntää etenkin alle kouluikäisten ryhmälle olisi, mutta kansantanssia taitavia ohjaajia ei ole helppo alueelta löytää. Tavoitteena on kuitenkin saada taas lapsiryhmien toimintaa käyntiin. Vinkkaathan siis asiasta tietämällesi kansantanssijalle tai FolkJam-osaajalle, joka on kenties muuttamassa Kuopioon!

    Terveisin Solja Ryhänen, Kuopion Tanhuujat

    Solja Ryhänen, kuvaaja Solja Ryhänen

    Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa. Jos sinua kiinnostaisi osallistua kirjoitussarjaan kirjoittamalla, otathan yhteyttä 044 744 3939 / teija.nikkari@nuorisoseurat.fi.

  • Folklandia antaa areenan korkeatasoisille kotimaisille kansantanssiryhmille 

    Folklandia antaa areenan korkeatasoisille kotimaisille kansantanssiryhmille 

    Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään 17.11. Folklandia julkaisee jälleen kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan ensi viikon tiistaina 22.11. klo 12 tapahtuman verkkosivuilla ja festivaalin sovelluksessa. 

    Vuonna 2019 perustettu Junna ajaa kansanmusiikin luomun soundin efektiketjun läpi ja näyttää, miltä kuulostaa, kun kansanmusiikki käännetään kaakkoon ja sen yli. Anna Haaraojan ja Juha Seppäsen duon soinnissa konemusiikki kohtaa vanhat pelimannisävelmät, ja lopputulos on kuin sähköä ilmassa! Viululla, kemençellä ja syntikoilla Junna maalaa suomalaisen perinnemaiseman turkoosiin ja violettiin. 

    Junnan kanssa esiintyvät tanssitaiteilijat Riina Hosio ja Mitja Pilke. Hosio & Pilke (est. 2012) tempautuvat Junnan kanssa vapaan paritanssin maanitukseen, sen sykkeeseen ja jännitteeseen.  Tämän luottoparin kontaktin harmonia ja kolina perustuvat kymmenvuotiseen yhteisen kansanomaisen paritanssimisen ja keskustelemisen historiaan.

    Kansantanssiyhtye PRO tulee Turusta ja on valittu Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022. PRO haluaa levittää kansanomaisen paritanssin iloa. Ryhmä koostuu yhdeksästä tanssijasta ja kuudesta soittajasta, jotka viihtyvät hyvin yhdessä sekä lavalla että sen ulkopuolella. PRO haluaa Vuoden kansantanssiyhtye -nimityksen myötä nostaa esiin varsinaissuomalaista kansantanssia ja rohkaista kaikkia heittäytymään mukaan tanssin maailmaan. 

    Kansantanssiryhmä Raito on oululainen nuorten aikuisten ryhmä, jota yhdistää intohimo tanssiin, rakkaus toisiinsa ja arvostus omia juuriaan kohtaan. Tämä taidokas ja tyylikäs ryhmä on alun perin Rovaniemeltä lähtöisin, mutta ryhmä on juurruttanut kotipaikkansa Ouluun. Raiton taiteellisena johtajana, ryhmän opettajana sekä koreografina toimii Elssa Antikainen. Raito esittää Folklandialla tanssiteoksen Meteor. 

    Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan tiistaina 22.11.2022 klo 12. Median edustajat voivat akkreditoitua Folklandialle joulukuun alkuun mennessä osoitteessa folklandia.fi.  Risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa.

    Kuvassa kansantanssiyhtye PRO Turusta
    Kuvaaja: Riikka Hunsa

    Lisätiedot:  
    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat    
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi   

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori  
    +
    358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi   

  • Tanssimania järjestetään seuraavan kerran 28.9.-1.10.2023

    Tanssimania järjestetään seuraavan kerran 28.9.-1.10.2023

    Pispalan Sottiisin kanssa vuorovuosin järjestettävä Tanssimania-festivaali järjestetään jälleen vuonna 2023. Tanssimania on Suomen Nuorisoseurojen kansantanssin koulutus- ja konserttitapahtuma. 30-vuotisjuhliaan ensi vuonna viettävä tapahtuma järjestetään Tampereella 28.9.–1.10. Tapahtuman ohjelmassa nähdään upeita kansantanssi- ja kansanmusiikkikonsertteja sekä kiinnostavia työpajoja. 

    Vuoden 2023 tapahtuman pääkuvassa ja visuaalisessa ilmeessä nähdään tanssija-tanssiopettaja-koreografien Elssa Antikaisen ja Béla Gazdagin ikuistettu tanssi Tanssimaniassa 2021. Kuvan on ottanut Carita Berg.

    Tanssimania on järjestetty Tampereella vuodesta 1993 lähtien. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.