Blog

  • Nuorisoseura-aatteen voimahahmo, ministeri Jaakko Numminen on kuollut

    Nuorisoseura-aatteen voimahahmo, ministeri Jaakko Numminen on kuollut

    Saimme lukea eilen tiistaina suru-uutisen, että vuosikymmeniä nuorisoseuraliikkeessä vaikuttanut ministeri Jaakko Numminen on kuollut. Asiasta kertoi mm. MTV Uutiset. Numminen toimi opetusministeriön kansliapäällikkönä vuosina 1973–1994 ja oli merkittävästi vaikuttamassa suomalaisen kansansivistyksen kehitykseen, kuten uutisessa kerrotaan.

    Päivätyönsä lisäksi Numminen oli vuosikymmenten ajan sitoutunut ja vannoutunut nuorisoseuralainen, ja siitä keskeisimpänä esimerkkinä on hänen valtavan työpanoksen vaatinut Yhteisön voima – nuorisoseuraliikkeen historia -teos, joka on peräti viisiosainen. Numminen paneutui järjestömme historiaan aina sen syntyvuosista saakka tuoden monta merkittävää nuorisoseuraliikkeen vaihetta koko kansan luettavaksi.

    ”Jaakko Numminen oli merkittävä nuorisoseurapersoona, joka lisäsi järjestön tunnettuutta sekä puhalsi meihin kaikkiin nuorisoseurahenkeä. Hän oli nuorisoseuramies henkeen ja vereen”, muistelee Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reichardt.

    Numminen oli erittäin verkostoitunut ja tykätty henkilö. Yhteisiä vuosia hänen kanssaan muistelee myös valtakunnallisen H-kiltaneuvoston puheenjohtaja Heikki Tuomi-Nikula. ”Jaakko Nummiseen liittyy paljon hienoja muistoja ja yhteistä nuorisoseuramatkaa. Järjestömme historiikin kokoaminen ja kirjoittaminen oli erittäin merkittävä teko häneltä, ja se elää sukupolvelta toiselle”, hän toteaa.

    ”Jaakko Nummisen älyllinen lahjakkuus, väsymätön työtarmo, aito kiinnostus hoitamiaan asioita kohtaan sekä sosiaalinen lahjakkuus mahdollistivat työuran, jonka jälki jää pysyväksi suomalaiseen koulutus- ja kulttuuripolitiikkaan. Sellaiseen kykenee vain harva meistä”, kirjoitti järjestömme pääsihteerinä aiemmin toiminut järjestöneuvos Aaro Harju.

    Haluamme esittää ministeri Nummisen läheisille suruvalittelumme koko nuorisoseurajärjestön puolesta.

    Annina Laaksonen
    Pääsihteeri
    Suomen Nuorisoseurat

    Aaro Harjun kirjoittaman artikkelin ministeri Jaakko Nummisen elämänkerrasta voi lukea Nuorisoseurat-lehdestä 1/2021.

  • Luova lava -leireille osallistui huikeat yli tuhat lasta 30 eri paikkakunnalla

    Luova lava -leireille osallistui huikeat yli tuhat lasta 30 eri paikkakunnalla

    Luova lava -toiminnan vuositeema Unelmien planeetta innosti kesän päiväleiriläisiä pohtimaan vastuullisuutta ja unelmoimaan tulevaisuudesta. Kesän leireille osallistui 1020 leiriläistä ympäri Suomen, 30 paikkakunnalla. Leiriläisten toiveet ja ajatukset päätyivät säkenöiviin Hetki Taiteilijana -esityksiin leirien päätteeksi. Luova lava -leireillä osallistujat valmistivat viikon aikana esityksen yhdessä. Useammalla paikkakunnalla järjestettiin myös nuorten leirejä perinteisen lasten päiväleirien rinnalle aikaisempien osallistujien toiveesta.

    Työpaikkoja tarjolla
    Ohjaajina leireillä toimivat 90 taide- ja ohjausalan ammattilaista. Lisäksi leireille oli palkattu 70 alle 18-vuotiasta nuorta Osuuspankin tai kuntien kesätyösetelillä. Päiväleirit toimivatkin hyvänä työllistäjänä kesällä kulttuurialan ammattilaisille sekä nuorille, jotka pääsevät ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin. Lisäksi leirien ohjaajina toimi oppisopimusopiskelijoita, palkkatukiohjaajia sekä työkokeilussa olevia. Leireillä oli myös ohjaus- ja sosiaalialan opiskelijoita työssäoppimassa. Yhteistyötä leirien järjestämisessä on tehty kuntien, toisten järjestöjen, kansalaisopistojen ja seurojen vapaaehtoisten kanssa. Leiritoiminta tarjoaa monelle mielekkään ja merkityksellisen kesätyön. Leiriohjaajille ja järjestäjille on vuosittain tarjottu koulutusta ja tapaamisia: järjestäjille työnantajana toimimisesta ja ohjaajille osallistavista menetelmistä ja yhteisöllisen esityksen valmistamisesta.

    Turvallinen toimintaympäristö kaikille
    Päiväleiri tarjoaa turvallisen toimintapaikan pienille koululaisille kesällä. Ohjelma tarjoaa taidekasvatuksen virikkeitä ja uuden oppimista sekä vahvistaa sosiaalisia taitoja. Hetki Taiteilijana -esityksessä osallistuja pääsee kokemaan jännityksen ja onnistumisen ilon. Mikäli tulee pettymyksiä, niitä voidaan käsitellä yhdessä ohjaajien kanssa. Erilainen tunteiden säätely on iso osa leiriarkea ja tarvitsee ohjaajaa tuekseen.

    Erilaiset ohjaajien palkkaamiseen tarkoitetut tuet mahdollistavat useamman ohjaajan leirille, mikä taas mahdollistaa erilaisten lasten osallistumisen mukaan, myös erityislasten. Ohjaajat pystyvät jakamaan ohjausvastuuta ja tukemaan erilaisia lapsia toiminnassa mukana olemiseen. Leiriryhmää pystytään myös jakamaan pienempiin osiin ja tarjoamaan mielekästä tekemistä pienryhmissä.  

    Turvallisemman tilan periaatteet
    Leiritoiminnoissa on aina tehty leirisäännöt tai leirisopimus, mutta tälle kesälle syvensimme ohjeita koskemaan turvallisemman tilan periaatteita, joihin tehtiin toimintaa tukevat kuvat. Kuvat auttavat leiriläistä hahmottamaan, mistä asiassa on kyse, ja tekemään yhteiset toimintasopimukset. Kuvat tukevat niin kielen kehitystä kuin oppimistakin. Yhdessä käydyt turvallisemman tilan periaatteet myös ohjeistavat heti, mikä on tässä ryhmässä sallittua ja miten tulee toimia, jos kokee, että itseä on kohdeltu loukkaavasti tai muuten epäsopivasti. Näitä tilanteita pohditaan myös ohjaajien kesken, jotta jokainen leiriläinen kokee olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on.

    Osallisuus leiritoiminnoissa
    Unelmien Planeetta -teema nousi esiin edellisen kesän leiripalautteista. Teema oli tarpeeksi väljä leiriläisten omien ideoiden ja ajatusten toteuttamiseen. Kesän aikana mielikuvitus pääsi valloilleen ja leireillä oltiin niin avaruudessa, meressä, metsässä kuin karkkimaassakin.  Luova lava toiminnan perusajatus on osallisuus, ja leirien ohjelma muodostuu yhdessä ohjaajien ja leiriläisten yhteistoiminnasta. Osallisuuteen kuuluu toisten ajatusten huomioon ottaminen ja kaikkien kuuntelu. Kun jokainen on saanut vaikuttaa sisältöön ja jokaista on kuunneltu, syntyy uskomattoman upeita teoksia, jotka ovat juuri tekijöidensä näköisiä. Tästä syntyy tunne, minua on kuunneltu, olen päässyt vaikuttamaan!

    Teksti: Pirita Laiho

  • Teatterin harrastaminen lisää nuorten hyvinvointia

    Teatterin harrastaminen lisää nuorten hyvinvointia

    Murrosikäiset nuoret tarvitsevat tukea vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymiselle liittyen ikäkauteen kuuluvaan aivojen kehitykselliseen muutokseen. Nuorten teatteritoimintaa analysoineessa tutkimuksessa tunnistettiin keinoja ja toimintatapoja, joilla näiden taitojen vahvistumista voidaan tukea. Lisäksi kartoitettiin nuorten kokemia vaikutuksia teatteritoiminnasta. Tutkimuksen kohderyhmänä oli Suomen Nuorisoseurat ry:n teatteritoimintaan osallistuneita täysi-ikäisiä poikia sekä teatteri-ilmaisun ohjaajia Tampereen seudulla. Keväällä 2022 valmistunut tutkimus tehtiin sosiaalialan YAMK-työnä kouluvalmentajana työskentelevän Niko Torvisen toimesta. 

    Teatteritoiminta kulttuurihyvinvointia edistämässä 

    Tutkimuksessa nuorten teatteritoimintaa tutkittiin kulttuurihyvinvoinnin näkökulmasta. Termillä viitataan yksilölliseen ja yhteisölliseen kokemukseen siitä, että taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia. Teatteritoiminnan positiivisista vaikutuksista nuorten hyvinvointiin on runsaasti aiempaa tutkimusnäyttöä. Teatteritoimintaan osallistumisen on todettu kehittävän erityisesti itsetuntemusta, itseluottamusta, vuorovaikutustaitoja sekä tunnetaitoja. 

    Taiteen ja kulttuurin vaikutustutkimus 

    Tutkimuksessa pyrittiin kuvaamaan teatteritoiminnan vaikutuksia nuoriin. Taiteisiin osallistumisen vaikutuksia tutkittaessa keskiössä ovat ihmisten omat subjektiiviset kokemukset ja merkityksenannot. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja aineisto tuotettiin puolistrukturoidulla haastattelulla, jolloin tutkimukseen osallistuneet nuoret määrittelivät ja arvioivat itse teatteritoimintaan osallistumisen vaikutukset. 

    Taiteen vaikutustutkimuksessa on keskeistä tarkastella pelkkien vaikutusten lisäksi myös sitä, mitkä ovat niitä tekijöitä, joilla vaikutukset on saatu aikaiseksi. Tämän tutkimuksen ansioksi voidaankin lukea se, että nuorten kokemien vaikutusten lisäksi tutkittiin myös teatterialan ammattilaisten näkökulmia siihen, millä keinoin teatteritoiminnassa vaikutetaan nuorten vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. Tämä tieto auttaa ymmärtämään ilmiötä syvällisemmin ja voi auttaa siirtämään vaikutuksia teatteritoiminnasta muihin toimintaympäristöihin, esimerkiksi koulumaailmaan. 

    Identiteetin vahvistuminen mahdollistaa taitojen yleistymisen 

    Tutkimuksen tulokset kuvaavat monipuolisesti ammattilaisten ja toimintaan osallistuneiden nuorten kokemuksia teatteritoiminnan laaja-alaisista hyvinvointivaikutuksista, jotka voidaan tunnistaa nimenomaan kulttuurihyvinvoinniksi. Tutkimus vahvisti aikaisempaa käsitystä nuorten teatteritoiminnan hyödyistä mutta lisäksi onnistuttiin tuottamaan uutta tietoa aiheesta. 

    Tutkimus osoitti, että turvallinen toimintaympäristö teatteritoiminnassa on edellytys nuorten vuorovaikutus-, tunne- ja sosiaalisten taitojen kehittymiselle. Lisäksi tunnistettiin tekijöitä, jotka mahdollistavat teatteritoiminnassa harjoiteltavien taitojen siirtymisen käyttöön nuoren muissakin toimintaympäristöissä. Tulosten mukaan juuri teatteritoiminnassa kehittyvät ajattelu- ja resilienssitaidot sekä itsetuntemuksen ja identiteetin vahvistuminen näyttävät mahdollistavan taitojen yleistymisen. Taitojen yleistyminen vaatii, että harjoiteltua asiaa, esimerkiksi vuorovaikutustilanteessa toimimista tai toisen empaattista kohtaamista, ei vain osata toistaa, vaan se todella oivalletaan ja ymmärretään. Siirtovaikutukset mahdollistuvat, kun opitaan tietoisesti arvioimaan omaa ajattelua ja toimintaa suhteessa vallitsevaan tilanteeseen, ja näiden pohjalta arvioidaan sitä, miten kannattaisi toimia. Osallistavana ja elämyksellisenä toimintamuotona teatteri yhdistää oppimisen nuoren omiin kokemuksiin, mikä tukee selkeästi tätä prosessia. 

    Nuorten kasvun tukeminen kulttuurialan ja sosiaalialan yhteistyöllä 

    Tutkimus osoitti, että teatteritoiminnalla on merkittävät hyödyt erityisesti nuorille, koska se vahvistaa juuri niitä taitoja, jotka ovat kehityspsykologiassa tunnistettuja nuoruusiän keskeisiä kehitystehtäviä.  Lisäksi tutkimus vahvisti entisestään käsitystä siitä, että juuri teatteritoiminnan keinoin voidaan tukea nuorten vuorovaikutus- ja tunnetaitojen, erityisesti empatiataitojen, kehittymistä. Palkittu teatteriohjaaja Juha Hurme on todennut, että “teatteri on 2500 vuotta vanhaa empatiakoulutusta sekä tekijöille että katsojille”. Hurmeen mukaan empatia, toisen asemaan asettuminen, on teatteritaiteen keskeisin kyky. Teatterin maailmasta empatiakyky siirtyy käytäntöön identiteetin uudelleen järjestymisen kautta. 

    Empatiataitojen lisäksi tutkimuksessa todettiin resilienssitaitojen merkitys nuorten hyvinvoinnille. Vahvempien resilienssitaitojen myötä väistämättä eteen tulevien vaihtelevien elämäntilanteiden mukanaan tuomat muutokset, pettymykset ja vastoinkäymiset olisivat helpommin kohdattavissa ja ratkaistavissa syvemmistä kriiseistä puhumattakaan. Riittävät resilienssi- ja empatiataidot voidaan nähdä vahvana mielenterveyttämme suojaavana yhdistelmänä. Tutkimustulosten pohjalta ehdotetaan, että näitä taitoja harjoiteltaisiin erityisesti murrosikäisten kanssa esimerkiksi perusopetuksen piirissä. 

    Taiteen ja kulttuurin hyödyntämistä hyvinvoinnin edistämisessä ei tunneta vielä nuorten parissa toimivien ammattilaisten keskuudessa riittävän hyvin. Kulttuurihyvinvointityön keskeisillä elementeillä, kuten osallisuuden mahdollistamisella, voitaisiin lisätä esimerkiksi sosiaalialalla tehtävän ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuutta. Tutkimuksen perusteella suositellaankin eri alojen yhteistyön ja moniammatillisen työn lisäämistä sosiaalialan toimijoiden, opetus- ja kasvatusalan sekä teatterialan ammattilaisten välillä. 

    Lue lisää täältä.

    Teksti: Niko Torvinen 
    Sosiaalialan erityisasiantuntija 
    torvinen.niko@gmail.com 

    Kuva: Samuel Merimaa

  • Kalenoiden yhteisohjelmat 2023 ladattavissa tanssinriemu.fi-sivustolla

    Kalenoiden yhteisohjelmat 2023 ladattavissa tanssinriemu.fi-sivustolla

    Lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenat järjestetään Lappeenrannassa 8.–11.6.2023. Tapahtuma kokoaa lasten ja nuorten kansantanssiryhmät ympäri Suomen tanssimaan ja pitämään hauskaa yhdessä Saimaan rannalle.

    Kalenoiden ohjelmassa on ensi kesänä tanssin yhteisohjelmien esitys ”Minusta tuntuu kanssa”. Torstaina 15.9. on julkaistu Kalenoiden 2023 yhteisohjelmien tanssit osoitteessa tanssinriemu.fi.

    Tanssin yhteisohjelmat on suunniteltu taitotasoille A, B, C ja D. Tanssien koreografeina toimivat Béla Gazdag ja Siiri Suoniemi. Musiikista vastaa Maiju Laurila ja käsikirjoituksesta Minna Pasi. Tanssien ohjaamista varten Maiju Laurila on koonnut erillisen tunnekasvatusmateriaalin ohjaajille.

     Yhteisohjelmaan kuuluvat tanssit Jännitys, Ilokerä, Epäilys, Mustasukkaisuus, Suuttumus, Pettymys, Häpeä, Suru, Rakkaus ja Ilo. Aiemmista Kalenoista tutut kissat Repe ja Rilla saavat yhteisohjelman tarinassa uuden ystävän nimeltään Roimu, joka paljastuu tarinan edetessä kalenakoiraksi. Jokainen tanssija pääsee viemään tarinaa eteenpäin omalla ilmaisullaan.

    Tanssinriemu.fi-sivustolta löytyvät nyt tanssin ohjevideot, kirjalliset ohjeet, musiikit, tunnekasvatusmateriaali ohjaajille sekä esityksen käsikirjoitus. Koko materiaali täydentyy sivustolla lähipäivinä. 

    Tanssiralli – lasten ja nuorten kansantanssikatselmus järjestetään myös osana Kalenoiden ohjelmaa. Kalenoihin ja Tanssiralliin ilmoittaudutaan vuoden 2023 alussa.

    Lue lisää osoitteesta kalenat.nuorisoseurat.fi/.

  • Nuori Kulttuuri Talks puhuttelee Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla

    Ensimmäinen Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään Verkatehtaalla Hämeenlinnassa syys-lokakuun taitteessa. Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Vaikuttajat järjestävät yhteistyössä Nuori Kulttuurin kanssa festivaaleilla suljetun Nuori Kulttuuri Talks -Erätauko-dialogin aiheesta Rahalla saa – vai saako? Rahan vaikutukset kulttuurin ja taiteen harrastamisessa lauantaina 1.10.2022 klo 12:30-14:30 Verkatehtaan Klassikot -tilassa.  

    Keskustelemassa on niin nuoria taiteen ja kulttuurin harrastajia kuin myös politiikkoja ja taidekentän ammattilaisia. Keskusteluun otetaan mukaan myös muutamia festivaalikävijöitä. Keskusteluun laskeudutaan Aholan nuorisoseuran kesäteatterin Aatosta jaloa ja alhaista mieltä -teatteriesityksen kohtauksen avulla. Tilaisuutta fasilitoivat nuorisoseurojen nuorten vaikuttajien mentorit Sara Hänninen ja Mariia Pelttari. 

    Yle ja Erätauko-säätiö kannustavat rakentavaan vuoropuheluun 

    Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla kaikki halukkaat voivat osallistua keskusteluun. Festivaalin tarkoitus on lisätä rohkeutta osallistua keskusteluihin, syventää ymmärrystä toisistamme ja vahvistaa kokemusta siitä, että kaikkien äänellä on merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Osallistua voi myös katselemalla ja kuuntelemalla. Keskustelufestivaalin juontavat Yleltä tutut Milla Madetoja, Jussi-Pekka Rantanen, Aliisa Ristmeri ja Marleena Lammikko. 

    Festivaali rakentuu kolmenlaisista keskusteluista: julkisista, luottamuksellisista ja pop up -keskusteluista. Festivaalin päälavalla järjestetään julkisia keskusteluja, jotka Yle myös välittää eri kanavien kautta. Festivaalialueella järjestettäviin pop up -keskusteluihin pääsevät osallistumaan kaikki festarikävijät. 

    Tapahtuman järjestävät Hyvin sanottu -hanke eli Yle, Erätauko-säätiö ja Hämeenlinnan kaupunki yhteistyössä muiden hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. 

  • Nuorisoseurat-verkkolehden 3/2022 julkaisu viivästyy

    Nuorisoseurat-verkkolehden 3/2022 julkaisu viivästyy

    Seuraava Nuorisoseurat-verkkolehti 3/2022 piti ilmestyä 14.9.2022. Syksyn ensimmäisen lehden julkaisuaikataulu kuitenkin viivästyy ja lehti julkaistaan viikolla 38. 

    Nuorisoseurat-lehti on ikkuna nuorisoseuralaisten elämään. Verkkolehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja lehden aiempia numeroita voi lukea täällä.

    Suomen Nuorisoseurat pahoittelee viivästyksestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

  • Minna Pasi harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijaksi

    Minna Pasi harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijaksi

    Minna Pasi on valittu 30 hakijan joukosta harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijaksi. Aiemmin Pasi on toiminut Saimaan nuorisoseurojen suunnittelijana vuodesta 2013 alkaen ja toiminnanjohtajana Kalevan nuorten Saimaan piirijärjestössä 2007-2012. Koulutukseltaan Pasi on yhteisöpedagogi AMK ja  kulttuurituottaja AMK.

    ”Saimme todella hyviä ja mielenkiintoisia hakemuksia harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijan paikkaan. Haastatteluissa kysyimme myös haastateltavilta meidän visiostamme ja selkeästi visio antaa kuvan järjestöstä, joka elää ajassa”, kertoo pääsihteeri Annina Laaksonen.

    Harrastus- ja seuratoiminnan suunnittelijan paikka on määräaikainen 31.12.2023 saakka, sillä harrastustoiminnan suunnittelijan tehtävää aiemmin hoitanut Riina Kylmälahti siirtyi hanke- ja kumppanuuspäälliköksi. Uuden strategian myötä tehtävään liitettiin myös seuratoiminnan osa-alueita. ”Yhdistämällä tehtävään myös seuratoiminnan osa-alueita saamme laajennettua näkemystä seurakentästä ja voimme paremmin tukea seurojen toimintaa”, kuvaa harrastustoiminnan toimialajohtaja Iija Filén.

    Saimaan Nuorisoseuroilla Minnan Pasin osa-aikaisena sijaisena toimii Sami Sivonen 19.9.2022 alkaen. Sivonen on valtakunnallisestikin tuttu teatteritoimija. Myös Suvi Rautsiala palaa Saimaan toimistovahvuuteeen syksyn aikana.

  • Harrastusviikolla riemuitaan tekemisestä nuorisoseuroissa

    Harrastusviikolla riemuitaan tekemisestä nuorisoseuroissa

    Valtakunnallista harrastusviikkoa vietetään 5.-11.9. Sen tavoitteena on auttaa erityisesti lapsia ja nuoria löytämään itselleen mieluisa harrastus. Viikon aikana lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastuksia. Näitä kokeilumahdollisuuksia on runsaasti myös nuorisoseuroissa eri puolilla Suomea.

    Maanantaina 5.9. käynnistyvän harrastusviikon kampanjamme aikana me nuorisoseuroissa haluamme nostaa esiin niin eri lajien harrastajien, ohjaajien ja vapaaehtoisten tarinoita harrastamisen takana. Mikä tekee teatterista niin mahtavan harrastuksen, entä millaista on tanssia huikeassa porukassa? Kuulemme myös ajatuksia koripallon harrastamisesta nuorisoseurassa, vapaaehtoistyöstä harrastamisen mahdollistajana sekä ohjaajien ajatuksia siitä, miksi harrastusten ohjaaminen on niin kivaa työtä.

    Voit seurata tarinoita Nuorisoseurojen Instagram-ja Facebook-sivuilla tunnisteella @nuorisoseurat ja lukea lisää koko Suomen laajuisesta harrastamisen viikosta osoitteessa www.harrastusviikko.fi.

  • Baltic Princessille siirtyvän Folklandian ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset julki 

    Baltic Princessille siirtyvän Folklandian ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset julki 

    Kansainvälinen kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään seuraavan kerran 13.–14.1.2023 Baltic Princessillä. Silja Europan siirryttyä pois Suomesta risteily palaa alkuperäiselle reitilleen Turun ja Kapellskärin välille. 

    Etnopop-artisti Vilma Jää yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Kansanmusiikkia valtavirtaan vievän Vilma Jään musiikissa akustiset perinnesoittimet kanteleesta kampiliiraan sulautuvat synteettisesti tuotettuihin biitteihin suomalais-ugrilaisen lauluperinteen flirttaillessa pop-estetiikan kanssa.   

    Viime marraskuussa julkaistulla debyyttisinglellään Saatanan saalistaja Jää nousi kerta heitolla yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Odotettu kolmas single Jäinen neiti julkaistiin 26.8. Tulevalla Folklandialla Jään sekä live-elektroniikasta vastaavan Mimi Kantolan kanssa lavalle kipuaa Saatanan saalistajan ja Jäisen neidin taianomaiset kantelehelinät soittanut Hanna Ryynänen. 

    Modernin kansanmusiikin miehet Timo Rautiainen ja Ville Ojanen ovat tehneet pitkän uran kotimaisen musiikin parissa. Muusikot julkaisevat yhteisalbumin tammikuussa juuri Folklandian 2023 aikoihin. Muusikoita yhdistää rakkaus perinteiseen kansanmusiikkiin, jota kumpikin on opiskellut sekä myös esittänyt tahoillaan. Ojasen ollessa genreen jo syvemmin omalla urallaan uppoutunut, Rautiaisen taival kyseisen musiikin parissa on lyhyempi, vaikka kosketus kansanmusiikkiin sai ensihipaisunsa lähes puoli vuosisataa sitten Konsta Jylhän ja Purppuripelimannien konsertissa. 

    Folklandian koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmin syksyllä. Festivaalin risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa. 

    Lisätiedot: 
    Jukka Heinämäki | Toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat
    +358 50 526 8957 | jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi  

    Elina Kaakinen | viestintä- ja tuotantokoordinaattori
    +358 50 524 3626 | elina.kaakinen@nuorisoseurat.fi

  • Nuoret nuorisoseuravaikuttajat kokoontuvat valtakunnalliseen tapaamiseen Helsinkiin

    Nuoret nuorisoseuravaikuttajat kokoontuvat valtakunnalliseen tapaamiseen Helsinkiin

    Nuoret nuorisoseuravaikuttajat on Erasmus plus -ohjelmasta rahoitettu nuorten osallistumishanke, jonka tavoitteena on kasvattaa nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen taitoja.

    Tänään perjantaina käynnistyvä valtakunnallinen tapaaminen tuo yhteen kuuden alueellisen ryhmän nuoria. He ovat iältään 15–25-vuotiaita. Helmikuussa käynnistynyt Nuoret nuorisoseuravaikuttajat -ohjelma järjestää sekä alueellisia että valtakunnallisia tapaamisia nuorille hankkeen puitteissa. Nuorten on mahdollista lähteä myös kansainvälisiin ryhmävaihtoihin sekä osallistua Nuori Kulttuuri Talks -keskustelutilaisuuksien järjestämiseen.

    Tämän viikonlopun ohjelmassa on luvassa Yleisradion vuorovaikutuspäällikkö Sami Koiviston puheenvuoro siitä, miten YLE:n vuorovaikutus yleisön kanssa toimii, ja miten valtakuntamme ykkösmedia tavoittelee nuoria kohderyhmiä. Koivisto avaa myös Yleisradion yhteiskunnallista roolia sekä yleisövuorovaikutuksen pelisääntöjä.

    Lauantaina nuoret paneutuvat puheenpitämisen saloihin Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Lasse Pipisen johdolla. Hän avaa puheenvuorossaan teknisten puhetaitojen lisäksi sitä, miten puheella ja sanavalinnoilla voi vaikuttaa. Iltapäivällä nuoret perehtyvät Erätauko-dialogin kiehtovaan maailmaan Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikan puheenvuoron myötä. Nuoret käyvät tämän jälkeen keskustelua dialogimenetelmää hyödyntäen nuorten fasilitaattoreiden johdolla. Keskusteluja vetävät nuorten nuorisoseuravaikuttajien mentorit.

    Sunnuntain ohjelmassa on kokoustekniikkaa sekä muita hyödyllisiä yhdistystaitoja, ja niiden saralla nuoria innostaa Suomen Nuorisoseurojen kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turunen. Nuoret ideoivat myös tulevia kansainvälisiä nuorisovaihtoja sekä tutustuvat Nuori Kulttuuri -toimintaan sekä Nuori Kulttuuri Talks -konseptiin kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurmeen johdolla.

    Mukana viikonlopussa ovat Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Annina Laaksonen sekä hanke- ja kumppanuuspäällikkö Riina Kylmälahti. Isossa roolissa ovat myös nuorten vaikuttajien mentorit, jotka ovat aiemmassa Nuoret vaikuttajat -toiminnassa mukana olleita nuoria. He toimivat alueryhmien ”isosina” ja johtavat aluetapaamisia yhdessä Nuorisoseurojen aluetyöntekijöiden kanssa.

    Lisätietoja:
    Henna Liiri-Turunen
    puh. 044 207 3072
    henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi