138 nuorta ulkomaille – Suomen Nuorisoseurat jakoi osan kansainvälisistä matka-avustuksista

Suomen Nuorisoseurojen hallitus on kokouksessaan 8.6. myöntänyt osan tämän vuoden kansainvälisistä Nuori Kulttuuri matka-avustuksista. Kevään haussa hakemuksia saapui yhteensä neljätoista kappaletta, joista yhdeksän hakemusta täytti hakuehdot. Avustuksia myönnettiin yhdeksälle hakijalle yhteensä 64500 euroa. Avustus mahdollistaa 138 nuoren matkan ulkomaille. Suurin osa matkoista kohdistuu Eurooppaan, yksi Australiaan ja yksi Uusi-Seelantiin. Nuori Kulttuuri matka-avustusten toinen hakukierron on […]

Lue lisää

Tanssimania ravitsee, kouluttaa ja konsertoi!

Kuvassa kansan tanssijoita

Uudistuvan kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania valloittaa 14. kerran Tampereen yli 500 tanssijan ja soittajan voimin 26.–29.9.2019. Viikonlopun aikana voi nauttia hienoista esityksistä, kouluttautua tanssin ja musiikin eri osa-alueilla sekä tanssia kansanomaisia paritansseja iltaklubeilla.  Tanssimania esittelee uusien tekijöiden perinteistä ja ajankuvista kumpuavia teoksia. Kolme koko illan tanssiteosta Rauha – lottatytön tarina pa lavasta maasta, Ihmisen Ikävä ja Sun rakkautes tähden tuovat […]

Lue lisää

Nuorisoseurat lomailee kesällä 2019!

Kuvaaja Riikka Järvinen

Suomen Nuorisoseurat toivottaa hienoa kesää kaikille tasapuolisesti. Rentoutukaa, nauttikaa, käykää Nuorisoseurojen kesäteattereissa, tanssikaa, laulakaa, uikaa, naurakaa. Tehkää asioita, jotka tuottavat teille hyvää mieltä.Nuorisoseurojen aluetoimistojen aukioloajat kesällä 2019 vaihtelevat jonkin verran. Monet toimistot ovat suljettuna tai osittain auki heinäkuussa. Jotkut toimistot ovat avoinna koko kesän. Alla tarkemmat tiedot lomista. Muutokset mahdollisia.UUSIMAAN toimisto on leirillä ja lomalla […]

Lue lisää

Uudet mallisäännöt nyt ladattavissa työkalupakissa

Liitto on laatinut mallisäännöt liiton jäsenenä ja keskusseuran jäsenenä oleville seuroille. Mallisäännöissä on nyt huomioitu liiton sääntömuutos koskien mm. Nuorisoseurakokouksen edustusoikeutta. Mallisäännöiĺle on tehty Patentti- ja rekisterihalliuksen (PRH) ennakkotarkastus. Seurat, jotka muuttavat sääntöjään tarkalleen näiden sääntöjen mukaisiksi, ilman muutoksia, lisäyksiä tai poistoja, maksavat muutoksesta edullisemman hinnoittelun mukaisesti. Ainoastaan ensimmäiseen pykälään merkitään yhdistyksen nimi ja kotipaikka. […]

Lue lisää

Nuoret innostuivat vaikuttamisesta! 

Viime viikonloppuna 25.-26.5. Jyväskylässä kokoontui Nuorisoseurafoorumi, jossa osanottajat pääsivät osallistumaan erilaisiin työpajoihin. Viikonlopun päätteeksi kokoontuivat myös Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuusto ja Suomen Nuoriso-opiston kannatusyhdistys sääntömääräisiin kevätkokouksiinsa.Nuorten vaikuttajaryhmä Nuorisoseurafoorumin yhteydessä kokoontui ensimmäistä kertaa ympäri Suomen koottu 15-20 -vuotiaista nuorten vaikuttajaryhmä. Avoimella haulla saatiin 18 nuorta 12 eri maakunnasta mukaan. Nuorten vaikuttajaryhmä on yksi Nuorisoseurojen uusista toimintamuodoista, jolla […]

Lue lisää

Helena Koivusalo kehittämään Keski-Pohjanmaan keskusseuraa

Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura toteuttaa kesän aikana KPNS-kehittämishankkeen, jossa hankekoordinaattori Helena Koivusalo kontaktoi kaikki alueen nuorisoseurat, kerää tietoa maakunnan nuorisoseurojen toiminnan tilasta ja palvelutarpeista sekä selvittää keskusseuran mahdollisuuksia tarjota jäsenpalveluja alueella tulevaisuudessa. Nuoresta iästä huolimatta Helenalta löytyy jo pitkä tausta nuorisoseuratoiminnasta ja hän odottaakin innolla kehittäviä kohtaamisia alueen nuorisoseuraväen kanssa! 

Lue lisää

Ihmisen Ikävä -ensi-ilta Tanssimaniassa

Tanssiteatteri Kamalan teoksen Ihmisen Ikävä ensi-ilta on Tanssimaniassa perjantaina 27.9.2019 klo 18 Hällä-näyttämöllä. Esitys on Anja Rastaan (1915-1983) jatkosodan jälkeen kokoaman runovihkosen ”Ihmisen Ikävä” pohjalta luotu kokoillan tanssiteatteriteos, joka kertoo luovutetulla alueella eletystä lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta myös lähdöstä ja kotikontujen menettämisestä. Rastaasta sanotaan, että hän oli Ilomantsin luovutetulla alueella syntynyt viimeinen runonlaulujen ja itkuvirsien […]

Lue lisää

Juhla-Sottiisin paritanssilähettiläät julki

Pispalan Sottiisi haki keväällä kansanomaisten paritanssien ”aluekoutseja” vetämään paritanssien lyhytkursseja kautta maan. Matalan kynnyksen koulutusten innoittamina mahdollisimman moni tanssija saa kipinän osallistua Pispalan Sottiisin 50-vuotisjuhliin Tampereella ensi vuoden kesäkuussa. Pispalan Sottiisin paritanssilähettiläät on nyt valittu. He sijoittuvat maantieteellisesti kattavalle toiminta-alueelle. Nämä kahdeksan paritanssilähettilästä jakavat kansanomaisten paritanssien ilosanomaa tulevan vuoden aikana: Riina Hosio, Paula Kettu, Eetu Laitinen, Maiju […]

Lue lisää

Seurantalopäivän tuottamisen tueksi materiaaleja

Haastamme kaikki nuorisoseurat, joilla on nuorisoseurantalo, miettimään miten seurantalopäivää voitaisiin teidän talollanne viettää. Lähtekää tekin mukaan juhlimaan seurantaloa omalla tavallanne. Tapahtuma voi olla yksipäiväinen tai vaikka koko viikonlopun kestävä tempaus. Sisällöltään se voi olla oikeastaan mitä vain ja toivommekin mitä erilaisimpia tapoja juhlia! Kokosimme nämä materiaalit seurantalopäivän viestinnän tueksi:Seurantalopäivä A3 täytettavä word Seurantalopäivä A4 täytettavä word Tiedotepohja seurantalopäivä […]

Lue lisää

Uusi Nuorisoseurarekisteri helpottaa elämää

Jäsenhallintajärjestelmämme Nuorisoseurarekisteri on uudistumassa tämän vuoden aikana. Uuden rekisterin toteuttaa Kehätieto Oy. Mikä muuttuu? Uudistamme Nuorisoseurarekisteriä nykyaikaisemmaksi ja sen käytettävyys paranee monella tapaa, myös mobiilissa. Tuomme Nuorisoseurarekisteriin uusia ominaisuuksia mm. jäsenen oman käyttöliittymän (jokainen pääsee näkemään omat tietonsa) sekä tapahtumahallinnan työkalut​. Kaikki tullut palaute on kirjattu ja otettu huomioon määrittelyssä – pyrimme löytämään ratkaisuja näihin​. […]

Lue lisää