Ihmisen ikävä toisen luo
Mikko Alatalon sanoma ei neljässä vuosikymmenessä ole vanhentunut. Yhteisöllisyys – tuo ajaton termi – on viimeksi kuluneen vuoden aikana niin vahvistanut jo olemassa olevia kuin luonut myös tyystin uusia merkityksiä. Kaikkia meitä omalla tavallaan kurittanut pandemia on saanut meidät nostamaan katsetta pois omista navoistamme ja ajattelemaan asioita entistä enemmän myös kanssaeläjien näkökulmasta.
Viime kevään poikkeusolojen aikana lähes arkirutiineiksi muodostuneet läheisten ja naapureiden puolesta tehtävät kauppareissut ja erilaisia digivälineitä hyödyntävät (normaalitilanteessa usein pitämättä jääneet) yhteydenotot kaukaisempiin sukulaisiin tai harvemmin nähtyihin ystäviin ovat onneksi jäämässä myös pienin askelin lähestyvän post-korona -aikaisen maailman toimintatapoihin.
Tulevaisuudessa myös erilaisten, osin itsestäänselvyyksinäkin pidettyjen, yhteisöjen merkitys ja arvostus noussee varmasti uudelle tasolle, sillä olosuhteiden pakosta koteihinsa jääneet etäopiskelijat ja -työläiset palavat halusta päästä kohtamaan kollegoitaan ja jakamaan asiallisia (ja asiattomiakin) kokemuksia ja kuulumisia niin virka- kuin vapaa-aikana.
Vaikka teknologinen kehitys huippuinnovaatioineen mahdollistaa käytännössä jo nyt globaalin työskentelyn ja yhteydenpidon ajasta ja paikasta riippumatta, ovat ne oikeastaan vaan apuvälineitä monipuolisempaan ja monimuotoisempaan kanssakäymiseen. Maailmanlaajuisen poikkeustilan aikana on käynyt kivuliaan selväksi, että ihminen kaipaa ja tarvitsee toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä.
”Normaaliajasta” eniten kaivatut palvelut, toiminnat ja tapahtumat, kuten teatteriesitykset, museovierailut, elävän musiikin keikat ja konsertit sekä ravintolaruokailut eivät ole ”postmodernin ajan pöhinäinnovaatioita” vaan satoja ja tuhansia vuosia vanhoja omanlaisiaan konventioita, jotka perustuvat ihmisten toisilleen luomiin elämyksiin ja kokemuksiin sekä ennen kaikkea ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Ennen pandemiaa oli havaittavissa myös selkeitä viitteitä ns. pehmeiden arvojen noususta niin politiikassa, liike-elämässä kuin koulumaailmassakin, ja viimeksi kulunut vuosi toimii varmasti omanlaisenaan kiihdyttimenä kylmän välinpitämättömän, julman yksilökeskeisten ja liiaksi talouden ehdoilla toimivan maailmankuvan selättämisessä. Sillä olipa kyseessä minkälainen palvelu-, tuotanto- tai markkinointiketju tahansa niin molemmista päistä löytyy aina järjellä ja ennen kaikkea tunteella toimiva ihminen.
Vapaasti Frank Pappaa lainatakseni: Nauttikaa keväästä ja kosketelkaa toisianne!
Jyri Träskelin
kulttuuriyksikön päällikkö
Porin kaupunki
Kuva: Anu Lindfors