Nuoret vaikuttajat – kulttuurin voimalla 2025-2027

Uusi Nuoret vaikuttajat -kausi käynnistyy syksyllä

Haemme eri puolilta Suomea 14-24-vuotiaita nuoria syyskuussa käynnistyvään valtakunnalliseen vaikuttajanuorten ryhmään. Hankkeen teema on kulttuurin voimalla. Hankkeen aikana pääsee osallistumaan järjestövaikuttamiseen, tapahtumatuotantoon, taiteilijatapaamisiin, taiteellisiin projekteihin sekä tutustumaan omiin vahvuuksiin ja yritystoiminnan mahdollisuuksiin. Hanke jatkuu 31.5.2027 saakka. Ryhmä tapaa eri puolilla Suomea noin viisi kertaa vuodessa viikonloppuisin. Hankkeen saamalla EU-tuella kustannamme nuorten matka-, majoitus- ja ruokailukuluja, joten toimintaan osallistuminen on nuorelle maksutonta.

Nuoret vaikuttaja -toiminnassa vahvistetaan osallisuutta kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista järjestön päätöksentekoon. Tällä kaudella painopisteenä on kulttuurilla vaikuttaminen, tapahtumien vaikuttamiskeinot ja yrittäjyys mahdollisuutena. Hän on kiinnostunut toimimaan Nuorisoseuroissa ja vaikuttamaan eri tavoin itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmään osallistuminen on osallistujalle maksutonta. Ryhmään voivat hakea mukaan kaikki kiinnostuneet nuoret.

Hankkeen perustiedot

Erasmus+ KA154-YOU Osallistumishanke
Toteuttaja Suomen Nuorisoseurat ry
Toteutusaika 1.6.2025 - 31.5.2027

Nuoret vaikuttajat - kulttuurin voimalla kaudelle haetaan yhtä yhtenäistä valtakunnallista nuorten ryhmää. Ryhmään haetaan 2-4 nuorta alueilta. Ryhmä kokoontuu ympäri Suomen noin viisi kertaa vuodessa. Ryhmässä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin, vaikuttaa asioihin paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti ryhmän toiveiden mukaan. Ryhmän toimintaa tukee Nuoret vaikuttajat -johtoryhmä, joka toimii hankkeen suunnittelun ja arvioinnin tärkeänä osasena.

Hankkeen toiminnot

Ota hankkeen kuulumiset seurantaan Instagramissa @nsnuoretvaikuttajat
Kuvia hankkeen toiminnoista löydät Nuorisoseurojen kuvagalleriasta

Nuorten vaikuttajien mentorit ryhmäskuvassa.

Ota yhteyttä

Minna Pasi
suunnittelija
+358 40 566 0288
minna.pasi ( a ) nuorisoseurat.fi

Riina Kylmälahti
johtaja
+358 44 772 1609
riina.kylmalahti ( a ) nuorisoseurat.fi


Nuorisoseura-akatemia - Nuoret vaikuttajat 2023-2024

Nuorisoseura-akatemia Nuoret vaikuttajat 2023-2024 kauden aikana ohjelma piti sisällään eduskuntavierailun, Nuorisoseurakokouksen kautta kansalaisjärjestötoimintaan tutustumisen, paikallisiin, alueellisiin ja valtakunnallisiin yhteiskunnallisiin päättäjiin tutustumisen, erätaukokeskusteluja ja paikallisia omia projekteja. Nuorisoseura-akatemia -toiminnassa vahvistettiinn nuorten osallisuutta yhteiskunnassa, kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista niin yhteiskunnassa kuin oman järjestömme päätöksenteossa. Ohjelma piti sisällään mentoreiden tapaamisia, nuorten vaikuttajien alueellisia ja valtakunnallisia tapaamisia. Alueellisia ryhmiä oli yhteensä viisi: Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Keski-Suomi, Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi.

  • Toteutusaika 1.6.2023 - 31.12.2024
  • Toteuttaja: Suomen Nuorisoseurat ry
  • Muodostuu mentoritapaamisista sekä alueellisista ja valtakunnallisista vaikuttajanuorten tapaamisista
  • Alueellisia ryhmiä on kuusi: Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Itä-Suomi, Keski-Suomi, Pohjois-Suomi

Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat 2022-2023

Nuoret Nuorisoseuravaikuttajat -toiminnassa vahvistetaan nuorten osallisuutta yhteiskunnassa, kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista niin yhteiskunnassa kuin oman järjestömme päätöksenteossa. Ohjelma pitää sisällään mentoreiden tapaamisia, nuorten vaikuttajien alueellisia ja valtakunnallisia tapaamisia. Alueellisia ryhmiä on yhteensä kuusi: Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Keski- ja Länsi-Suomi, Itä-Suomi ja Pohjois-Suomi. Nuoret Vaikuttajat on suunnattu pääsääntöisesti 13–25-vuotiaille nuorille. Toimintaa toteutetaan Erasmus+ -rahoituksella ja sitä on valmisteltu yhdessä Nuoret Vaikuttajat – ohjelmassa vuosina 2019–2021 mukana olleiden nuorten kanssa. 

  • Toteutusaika 1.1.2022 - 1.7.2023
  • Toteuttaja: Suomen Nuorisoseurat ry
  • Muodostuu mentoritapaamisista sekä alueellisista ja valtakunnallisista vaikuttajanuorten tapaamisista
  • Alueellisia ryhmiä on kuusi: Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Itä-Suomi, Keski- ja Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi

Nuoret vaikuttajat 2020-2021

Nuorisoseurat toteutti projektin vahvistaakseen nuorten osallisuutta, vaikuttamistoimintaan liittyvää osaamista sekä intoa aktiiviseen kansalaisuuteen ja kansalaistoimintaan. Vuonna 2019 koottu Nuorten vaikuttajaryhmä toimi hankkeen ydintiiminä. Hankkeen toiminnoissa kohderyhmänä olivat 13-30-vuotiaat nuoret ympäri Suomea. Hanke muodostui suunnitelman mukaisesti sparraussessioista, vaikuttajaekskursioista, seminaareista sekä päättäjätapaamisista.

  • Toteutusaika 1.1.2020 - 31.12.2021
  • Toteuttaja: Suomen Nuorisoseurat ry
  • Rahoittaja: Erasmus+ Youth in Action

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä
Suomessa Erasmus+ -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa Erasmus+ -ohjelman kansallinen toimisto Opetushallituksessa