Nuorisotoimikunnat – valtakunnallinen vaikuttamiskanava ja osallistumispaikka
Suomen Nuorisoseurojen nuorisotoimikunnat ovat innostavia ja osallistavia ryhmiä, joissa pääsee vaikuttamaan, kehittämään järjestöä ja rakentamaan yhteisöllisyyttä. Toiminta tarjoaa 14–29-vuotiaille nuorille mahdollisuuden keskustella ajankohtaisista asioista, luoda uusia ideoita sekä edistää nuorisoseuratoiminnan näkyvyyttä, saavutettavuutta ja vertaistoimintaa.
Nuorisoseuroissa toimii tällä hetkellä kolme nuorisotoimikuntaa: 1) tapahtumat ja kansainvälinen toiminta, 2) viestintä ja vaikuttaminen sekä 3) harrastus- ja järjestötoiminta. Toimintakauden aikana kokoonnutaan muutaman kerran etäyhteyksin sekä järjestetään 1–2 tapaamista.
Miksi mukaan nuorisotoimikuntaan?
Nuorisotoimikunnissa toimiminen tarjoaa mahdollisuuden:
- Vaikuttaa Nuorisoseurojen toimintaan laajasti eri osa-alueilla.
- Edistää kulttuurista harrastamista.
- Vaikuttaa omaan lähiympäristöön.
- Oppia yhdistystoiminnasta ja vaikuttamisesta.
Toimikunnissa suunnitellaan ja toteutetaan mm. vaikuttamiskampanjoita, ohjaajakoulutuksia ja tapahtumia. Esimerkiksi vuonna 2024 nuoret työstivät Nuorisoseurojen kunta- ja aluevaalitavoitteita ja Sodankylässä saatiin käyntiin uusi Knoppi-ohjaajakoulutus. Vuonna 2023 nuoret perustivat järjestön TikTok-tilin, jonka ylläpitämisestä he vastaavat edelleen. Toimikuntiin osallistuminen on lisäksi avannut osallistujille polkuja tapahtumiin ja keskustelutilaisuuksiin sekä vierailulle Suomen eduskuntaan.
Osallistumalla nuorisotoimikuntien toimintaan opit uutta, voit vaikuttaa ja tehdä konkreettisia tekoja yhteisöjen hyväksi. Tule mukaan ja ole osa nuorisoseuratoiminnan tulevaisuutta!
Miten mukaan nuorisotoimikuntaan?
Kaikki toiminnasta kiinnostuneet nuoret ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Sinulla ei tarvitse olla nuorisoseurataustaa tai paikallisen nuorisoseuran jäsenyyttä toimiaksesi nuorisotoimikunnassa. 14-29 vuoden ikä, kiinnostus aiheisiin ja sitoutuminen järjestön arvoihin riittää.
Ota yhteyttä Riina Kylmälahteen, niin katsotaan juuri sinulle sopiva tapa olla mukana: riina.kylmalahti@nuorisoseurat.fi, puh. 040 772 1609.