Kansantanssin Kääntöpiiri 1.-2.9.2017

Tanssitoimijat eri puolilta Suomea kokoontuvat syksyisin Kansantanssin kääntöpiiriin, valtakunnalliseen tanssitoimijoiden tapaamiseen. Kansantanssin kääntöpiiri on kahden päivän mittainen seminaari, jossa toimijat vaihtavat ajatuksia ajankohtaisista tanssiasioista ja kehittävät Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallista tanssitoimintaa. Seminaariin osallistuvat alueilta valitut edustajat, mutta tervetulleita ovat kaikki muutkin tanssitoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet.

Mikä on Kansantanssin Kääntöpiiri?

MILLOIN JA MISSÄ ?
Kansantanssin kääntöpiiri, eli Suomen Nuorisoseurojen tanssin verkosto, kokoontuu Tampereelle 1.-2.9.2017 Monitoimitalo 13 miettimään Nuorisoseurojen kansantanssin suuntaviivoja tuleville vuosille.

KENELLE ?
Kansantanssin kääntöpiiriläiset edustavat oman alueensa kansantanssitoimintaa, ja ovat tapahtumassa kehittämässä toiminnan suuntaviivoja ja tulevaisuuden näkymiä sekä viemässä viestiä oman alueensa toimintaan. Tilaisuus on myös avoin kaikille asiasta kiinnostuneille,

KIINNOSTUITKO, MITEN MUKAAN?
Ilmianna itsesi alueesi toiminnanjohtajille. Löydät oman aluetoimistosi tai keskusseurasi toiminnanjohtajan yhteystiedot tästä https://nuorisoseurat.fi/yhteystiedot/alueet/

Valituille edustajille (1-2 / alue) korvataan matkat julkisten kulkuneuvojen mukaan ja tarjotaan majoitus tapahtuman aikana. Muille kiinnostuneille osallistumismaksu (ohjelma ja ruokailu) tarkentuu syksyyn mennessä.

ILMOITTAUDU MUKAAN:
Valitut edustajat  ilmoittautuvat seuraavalla linkillä: http://nuorisoseurat-arkisto.frodo.kehatieto.fi/uutiset_ja_tapahtumat/tapahtumakalenteri/kansantanssin-kaantopiiri-0

LISÄTIEDOT JA KYSY LISÄÄ:
Riia Niemelä, riia.niemela@nuorisoseurat.fi