Myös järjestöissä kannattaa panostaa yhdenvertaisuuteen

Vaikka kuinka yrittäisi, ei tätäkään tekstiä voi kirjoittaa ilman, että puhuttaisiin myös koronasta. Maailman mittakaavassa pandemia on nimittäin lisännyt yhteisöjen eristäytymistä ja aiheuttanut muukalaisvastaisuutta. Monet marginaalissa eläneet vähemmistöt ovat yhä enemmän marginaalissa ja taloudellisesti entistä heikommassa asemassa. Vihapuhe ja salaliittoteoriat voivat hyvin, entistä paremmin. Kenties Suomessa tällaiset korona-aikana lisääntyneet kielteiset ilmiöt eivät ole silmiinpistävän yleisiä, mutta toisaalta rasismi tai muu syrjintä pysyy yleensäkin sillä tavalla piilossa, ettemme me enemmistönä elävät sitä pysty tai halua havaita. Silloin tällöin nousee some-kampanjoita, joissa kertomuksia tuodaan esille, mutta pysyvämmät vaikutukset jäävät epävarmoiksi. Tarkoitus ei nyt ole kuitenkaan osoittaa sormella, vaan muistuttaa, että tämäkin ongelma meillä on edelleen käsissämme, kaikista muista COVID19-ongelmista toipumisen ohella.

Perustuslakimme antaa suojaa yhdenvertaisuuden periaatteelle. Kansalaisyhteiskunnassa ja järjestöissä yhdenvertaisuuden edistäminen on ollut esillä jo pitkään, ja osa järjestöistä on perustettu nimenomaan tämän vuoksi, siis edistämään tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä. Järjestöt ovat siis yhdenvertaisuuden edistäjiä ja vaikuttajia. Mutta niiden pitää olla myös toteuttajia. Yhdenvertaisuuden aito toteutuminen (onko se muuten utopia?) on kuitenkin kiinni sen verran monista eri tekijöistä, että olisi kai lapsellista ajatella, että kyllähän yhdenvertaisuus varmasti ainakin kolmannella sektorilla on jo maalissa. Eipä taida olla.

Milloin yhdenvertaisuudessa sitten ollaan riittävän pitkällä? Tälle voisi hahmotella muutamia kriteereitä. Ensin voidaan puhua toimintakulttuurista. Sen pitäisi toteuttaa inkluusion ideaa ja vahvistaa kuulumisen tunnetta. Käytännössä se tarkoittaa, että mukana toiminnassa, osallistujana, vapaaehtoisena ja erilaisissa vastuutehtävissä, on paljon erilaisista lähtökohdista ja eri kulttuuritaustoista tulevia, eri-ikäisiä ja eri sukupuolten edustajia. Toiseksi, jos kyse on työntekijöistä, yhdenvertaisuus toteutuu, jos työhön voidaan ottaa pätevä ja sopiva riippumatta esimerkiksi henkilön uskonnosta, etnisestä taustasta tai vaikkapa synnyinmaasta. Kolmanneksi, rasismi ja epäasiallinen kohtelu pitää kitkeä pois, jos sitä esiintyy, ja sitä pitää myös ennaltaehkäistä. Keskeiset toimijat kannattaa kouluttaa tähän varta vasten.

Tutkimusten mukaan diversiteettiin ja yhdenvertaisuuteen panostavat yritykset menestyvät. Ne ovat muun muassa kannattavuudessa muita edellä. Niillä on myös uskollisemmat asiakkaat ja sitoutuneemmat työntekijät. Miksi tämä ei pätisi myös järjestöihin?

Markus Söderlund 
Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja