Tanssi pysyy, vaikka maisemat muuttuvat!

Terveissi täält Turust! Olen Sini Mäenpää ja muutin tänne kolme vuotta sitten opiskelujen perässä. Kotoisin olen Jokioisilta, mistä myös innostus kansantanssiin alkoi. Isosiskoni aloitti sen jo aiemmin isoäitimme jalanjäljissä. Äitini yritti saada minuakin mukaan, mutta enhän minä itkultani päässyt edes harjoituksiin asti. Kuitenkin pari vuotta myöhemmin kuusivuotiaana ilmoitin, että minä haluan yhtä lailla tanssimaan niin kuin sisko. Siitä lähtien olen tanssinut eri ryhmissä Jokioisten Nuorisoseura Tahdittomissa. Ensimmäisen lapsiryhmän ohjaamisen aloitin apuohjaajana 13-vuotiaana ja parhaimmillaan vuosien aikana taisin ohjata samaan aikaan kolmea ryhmää. Tahdittomien johtokunnan jäsenenä aloitin juuri ennen kuin täytin 18 vuotta.

Koska tällä hetkellä asun kauempana, en pysty käymään joka viikko Jokioisilla tanssiharjoituksissa tai ohjaamassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten voisi olla ollenkaan toiminnassa mukana. Kesäisin olen aina töiden vuoksi muuttanut takaisin kotiseudulle. Tanssikaverit ovat ottaneet minut aina avosylin vastaan ja toukokuusta elokuuhun olen tanssinut aikuisten ryhmässä. Siten olen päässyt mukaan kesäntapahtumiin, muun muassa viime vuonna Pispalan Sottiisiin.  Olen myös edelleen Tahdittomien johtokunnan jäsen. Välillä osallistun kokouksiin etänä, mutta pyrin aina saapumaan paikalle mahdollisuuksien mukaan. Siinä samalla on hyvä käydä kotona moikkaamassa äitiä.

Vähän aikaa sitten saavuinkin Jokioisille johtokunnan kokoukseen ja sain kuulla seuran kuulumiset. Valitettavasti koronan vaikutukset näkyvät edelleen, mutta onneksi valoa näkyy tunnelin päässä. Aikuisten ryhmään on saatu paljon uusia tanssijoita, ja seuran keikkamäärät ovat lisääntyneet huimasti. Kesällä Kalenat Lappeenrannassa kutsuvat taas lapsiryhmiä. Puheenaiheeksi nousi myös Tahdittomien kevätkonsertti ja siellä ajattelin esiintyä itsekin. Keväällä täytyy ehtiä siis muutamiin harjoituksiin. Silloin, kun tieto opiskelupaikasta tuli ajattelin aloittavani heti jossain uudessa kansantanssiryhmässä. Kuitenkin Turkuun muutettuani mieli muuttui ja aktiivinen kansantanssin harrastaminen sai jäädä. Puolestaan halusin antaa aikaa eri paritansseille.

Vanhempani ovat nuoresta asti käyneet lavatansseissa, joten luontevana jatkumona myös me kaikki lapset olemme jääneet koukkuun kyseiseen harrastukseen. Lapsuudessani kävimme välillä koko perhe yhdessä tansseissa. Viisitoistavuotiaana lähdin tansseihin veljeni kanssa kahdestaan, silloin uskalsin ensimmäistä kertaa mennä naistenriviin. Sen jälkeen hyppäsin takapenkille melkein joka viikonloppu, kun auto starttasi kohti lavaa erinäisissä kokoonpanoissa. Turusta olen löytänyt monta uutta ihanaa tanssikoulua ja sen myötä tanssilajia. Salsa on kuulunut minun ehdottomiin suosikkeihini ja viime keväänä innostuin West Coast Swingistä. Parasta on ollut huomata, miten eri tanssilajit tukevat toisiaan. Muistan vieläkin, kun olin yhdellä tanssileirillä Sami ja Jutta Heleniuksen opissa hitaassa valssissa. Opettelimme täydellistä tanssiotetta leikkimällä, että olemme haukkoja ja teimme haukkahyppyjä. Silloin ymmärsin, että nämä aivan samat opit sopivat yhtä lailla kansantanssiin. Haluankin kannustaa kaikkia kokeilemaan myös itselle jotain uusia tanssilajeja. Varsinkin kansantanssin parista on helppo hypätä muihinkin paritansseihin ja sillä tavalla kehittää taitoja myös siinä omassa tutussa tanssikuplassa. Seuraavalle kirjoittajalle haluan heittää kysymyksen, että mitä kaikkea tanssi on antanut sinulle.

Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa. Jos sinua kiinnostaisi osallistua kirjoitussarjaan kirjoittamalla, otathan yhteyttä 044 744 3939 / teija.nikkari@nuorisoseurat.fi