Tanssia kaiken aikaa ja ikää
Suvi kysyi edellisessä kiertokirjeessä, mikä kansantanssissa sykähdyttää erityisesti juuri
nyt. No sehän on tietysti elävä perintö! Sen määritelmään kuuluu muutos ja ajassa eläminen, kun puhutaan aineettomasta perinnöstämme, jota kansantanssikin edustaa. Olemme selvinneet tanssien ja laulaen muistakin poikkeusajoista, joten miksemme tästäkin! Traditiot kannattelevat, kun maailma muuttuu, ja vaikutteet alati kehittyvässä ympäristöstämme saavatkin näkyä siinä tavassa, jolla perinnettä tulkitsemme.
Tanssi on valtava voimavara kaiken ikäisille, ja näin nelikymppiselle se tarkoittaa jo eri asioita kuin nuorempana. Liikun, jotta voin hyvin, ja tanssin, jotta mieleni pysyy iloisena. Elinikäisiä ystävyyssuhteita on solmittu jo koulumajoituksen patjalattioilla, mutta yhä syntyy eri alojen edustajista uusia tuttavuuksia, joita tanssi yhdistää taustasta huolimatta. Mikä rikkaus yhdessä tekeminen onkaan!
Aloitin kansantanssin Toijalan nuorisoseurassa 5-vuotiaana ja ohjasin ensimmäisiä tanhuryhmiäni hyvin nuorena. Kanta-Teiskon Nuorisoseura ja Petri Hoppu sen ohjaajana mahdollisti taitavassa Kantavarvas-ryhmässä aikuistanssijoilta oppimisen, jonka jälkeen päädyinkin kansantanssin ammattiopintojen pariin. Kansantanssin tutkimus on aina ollut innostava kurkistusaukko menneisyyden ihmisten ajanviettotapoihin ja ajatusmaailmaan, joten valitsin graduni aiheeksi naisten historialliset soolotanssit. Aikansa populaarikulttuuri maaseudun agraariväestön ja kaupunkien porvareiden ja yläluokan maailmoissa on ollut varsin erilainen aikanaan vielä yli satakunta vuotta sitten.
Tänäkin päivänä tanssin kautta voimme kertoa kehollisesti asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi. Kun talonpoikaisväestön Vanhapiika-tanssi osoitti pilkan kärjet ylöspäin naimattomia aatelisia kohtaan, nykyisin nuoret kommentoivat koreografioillaan vaikka ilmastonmuutosta ja yhdenvertaisuutta. Puhumattakaan yksilön sanoja pakenevasta immersiivisestä kokemuksesta tanssin pyörteissä yksin – tai yhdessä parin kanssa pyöriessä poski poskea vasten lavatansseissa tai argentiinalaisen tangon milongoissa, joissa tanssipari ei jaa välttämättä edes samaa äidinkieltä.
Tanssin kieli on universaali ja kulttuuriset rajat ylittävä. Tanssiminen on paljastavaa ja siksi se tekee nöyräksi. Keho ei valehtele. Samankin henkilön kanssa tanssiessa eri kerralla tanssi ei tunnu aina samalta, vaan eri päivinä keho toimii eri tavoin. Tanssia katsellessa näemme uusia puolia toisistamme eri aikoina. Voimme olla aiemmin sokeita joillekin piirteille tai tavoille tehdä, mutta yhtenä päivänä jokin tietty tyyli saattaa valjeta meille. Tämä on sykliseen oppimiseen kuuluva ilmiö.
Tanssi on kuin elämä pienoiskoossa, täynnä yllätyksiä. Tavoitteesta toiseen etenemme kukin omalla polullamme, jota ei voi verrata toisten kanssakulkijoiden tiehen, vaikka yhtä matkaa käymme. Kullakin on omat haaveensa, vahvuutensa ja heikkoutensa, ja mehukkain keitos syntyy siitä, kun nämä yhdistetään: Yhdessä olemme enemmän kuin yksin!
Tämä kiertokirje Kaikuja kansantanssin maailmasta –sarjassa on laatuaan viimeinen, mutta pidetään yhteyttä muilla konstein. Ja nähdään kesän tanssilavoilla ja syksyllä Tanssimaniassa Tampereella! Halataan, kun tavataan, ja annetaan musiikin mennä jalan alle, pyörinnän sekoittaa pään ja yhteisen liikerytmin sulattaa sielut ja sydämet. Sillä siitähän juuri tanssissa on kyse.
Jaana Kari
Kirjoittaja on Pispalan Sottiisin tapahtumatoimiston tuottaja, tanssin sekakäyttäjä ja tuore aikidoka
”Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan
kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa. Kiertokirje kiersi ympäsi Suomea keväästä 2021 kesään 2023.”