Terveiset pääkaupunkiseudulta: Heidi Palmu

Ulkona sataa vettä kaatamalla, marraskuu on juuri alkanut ja ihan rehellisesti sanottuna on se kuukausi, jonka minä voisin repiä pois kalenterista, vetää viltin korviin, lösähtää sohvalle jonkun ihanan kirjan tai käsityön kanssa ja nauttia takan lämmöstä ja lasten pöhinästä ympärilläni. Mutta valitettavasti tämä ei ole vaihtoehto, vaan täällä pääkaupunkiseudulla mennään tukka putkella tanssien ja puolijuosten paikasta toiseen.

Ehkä tähän väliin on hyvä pitää ihan pieni tutustumis-mainoskatko niille jotka eivät minua tunne  lainkaan. Olen Heidi Palmu, Sosionomi AMK ja Tanssinopettaja YAMK ja kulttuurihyvinvoinnin matkalaukkuni sisältää paljon epämääräristä tanssin ja luovien alojen sälää, kulttuurihyvinvointia tuottavaa toimintaa vauvasta vaariin erityisryhmiä unohtamatta. Pääosin toimin pääkaupunkiseudulla ja ruotsinkielisten parissa, mutta poikkeus vahvistaa säännön ja tällä hetkellä saan myös tanssahdella suomenkielisten päiväkotilasten kanssa. Sydän sykkii vahvasti tanssin saavutettavuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tahtiin. Aiheesta onkin todella mielenkiintoinen YAMK-tason opinnäytetyö ”Tanssin poluilla – dialogisuuden ja digitalisaation kautta kohti saavutettavampaa kansantanssia” joka ehdottomasti kannattaa käydä lukemassa. Siinä käsittelemme Riia Niemelän kanssa juurikin kansantanssin saavutettavuutta dialogisuuden ja digitalisaation silmälasien läpi. Mukavia marraskuun pimeitä lukuhetkiä toivottelee Heidi ja Riia😉 Mainoskatko loppu!

Kosketusta ja läheisyyttä etsimässä

No niin, mutta asiaan. Eli mitä kuuluu pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten kansantanssimaailmaan syksyllä 2021, kun kaikki toivovat, että olisimme vihdoin palaamassa normaalimpaan arkeen pandemian jälkilöylyissä? Aikuisten kanssa tanssiminen lähti hieman varauksella käyntiin, mutta tällä hetkellä Helsingissä tanssivat kaikki kolme aikuisten ryhmää lähes normaalisti. Omassa ryhmässäni ni Haga Ungdomsföreningissä on satsattu paljon syksyllä yhdessä tanssimiseen ja parikontaktin löytämiseen pitkän tauon jälkeen.

Itseäni mietitytti paljon koronan tuoma kosketuksen ja läheisyyden puute. Me jotka elämme parisuhteessa ja lasten ympäröiminä, emme tätä ehkä kokeneet niinkään ongelmaksi. Mutta enstäs kaikki ne yksin elävät? Mitä tapahtuukaan ihmiskeholle ja -mielelle jos luonnollinen kosketus ja läheisyys otetaan pois? Kansantanssissa kosketus ja läheisyys ovat luonteva osa tanssia ja ilman niitä koen, että emme pääse samalle tasolle tanssia, erityisesti paritanssia. Ryhmässäni on useita yksin eläviä, joten on ollut todella mielenkiintoista lähteä kesketuksen ja läheisyyden sallimisen matkalle yhdessä heidän kanssaan. Itsestään selvää ja helppoa se ei ole ollut kenellekään, mutta olemme hyvällä matkalla. Kosketuksen ja läheisyyden ohella olemme myös aikuisten ja nuorten kanssa pohtineet seuramme tulevaisuutta ja uutta strategiaa. Mielenkiintoisia keskusteluja ja pohdintaa, joten eiköhän sieltä jotakin uutta synny.

Kreikka ja 50 lasta

Nuorten ryhmäni, Danskompassen, kanssa olemme vihdoin päässeet treenaamaan kunnolla ja vihdoin kahden vuoden odottamisen jälkeen elokuussa tuleva Kreikan-matka vaikuttaa toteutuskelpoiselta. Aivan mahtavaa, että ryhmällä on selkeä tavoite, jota kohti teemme ahkerasti töitä. Nuoret ovat hajaantuneet koko rannikkoseudulle ja pari lennätti itsensä Skotlantiin, joten harjoitusten koordinointi ja porukan kokoonsaaminen ei aina ole maailman helpointa, mutta onneksi on etäyhteydet, jotka mahdollistavat kaikkien osallistumisen treeneihin tavalla tai toisella.

Haga Ungdomsföreningissä minulla on tällä hetkellä kolme lasten ryhmää, joissa on vilinää ja vilskettä. Hieman mietitytti, josko porukka löytää taas tanssin pariin, mutta KYLLÄ löysivät. Yhteensä meillä on tällä hetkellä mukana toiminnassa n.50 lasta, mikä tuntuu todella hienolta! Nuorimmat ovat 2,5 vuotiaita ja vanhimmat 15. Alkusyksy tanssahdeltiin ulkona, mutta syksyn sateiden saapuessa siirryimme sisätiloihin. Lasten kanssa olemme fokusoineet samoihin asioihin kuin aikuisten kanssa, mutta lasten maailmasta käsin. Erityisen tärkeää minulle opettajana on luoda turvallinen ja salliva ilmapiiri, jossa jokainen lapsi tulee nähdyksi juuri omana itsenään, minkä jälkeen voimme lähteä tutustumaan tanssin ihanaan maailmaan turvallisesti, yhdessä muiden kanssa.

Itselleni hyvin tärkeä henkireikä on myös Espoon kaupungin “Kulttuurikurkkaus”-konsepti, jossa kaupungin kaikkiin päiväkoteihin tarjotaan 3-5 vuotiaille ja pedagogeille kulttuurikurkkaus ammattilaisten johdolla. Käytännössä se tarkoittaa, että laspet saavat tutustua johonkin kulttuurimuotoon parin työpajan ajan ja pedagogit saavat oman pedagogisen osuuden, jossa pääsee sukeltamaan syvemmin menetelmiin, pedagogiikkaan ym. joka toiminnassa on takana. Itse olen saanut kunnian tarjota tanssileikkiä sekä suomen- että ruotsinkielisissä päiväkodeissa, ja vastaanotto on joka kerta yhtä sykähdyttävä ja uniikki. Loistava satsaus Espoon kaupungilta, toivon todella, että tämä ei kuulu kaupungin budjettileikkausten piiriin.

Huomaan, että juttua tulisi vaikka kuinka paljon, mutta joku (lue: ihana mieheni) onkin laittanut takkaan tulen, lapset pöhisevät ympärilläni, joku soittelee rumpuja ja toinen haitariaan…vaikka arki on yhtä liikettä paikasta toiseen, on se myös hienoa: Pysähdy hetkeksi ja nauti! Hengitä raikasta ilmaa sisääsi ja ole tässä ja nyt! Kiitos, että luit!

Mitä kuuluu kiertokirjeelle?

Heidi Palmu

Tanssinopettaja YAMK, Sosionomi AMK

Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa tämän vuoden loppuun. Jos sinua kiinnostaisi osallistua kirjoitussarjaan kirjoittamalla, otathan yhteyttä 044 744 3939 / paula.kettu@nuorisoseurat.fi.