Folktapahtuma Jutajaiset yhdistää perinteitä ja nykypäivän kansanperinnettä – mukana kansainvälistä yhteistyötä

Kansantanssin, kansanmusiikin ja pohjoisen kulttuurin juhla Jutajaiset järjestetään jälleen pe-la 6.-7.9. Rovaniemen keskustassa Rovaniemi-viikon yhteydessä. Jo yli 50 vuoden ikään ehtinyt tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille kansantanssin ja -musiikin esityksiä, koulutuksia, työpajoja ja pelimannijameja. Jutajaiset järjestää Suomen Nuorisoseurojen Lapin aluetoimisto yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa.

“Tänä vuonna tuomme esiin perinteikästä folklorea yhdessä nykypäivän kansanperinteen kanssa erityisesti tanssin ja musiikin muodossa. Saimme avoimen haun kautta ohjelmistoon monipuolisesti folkloren ja eri taiteenlajien edustajia juhlimaan kanssamme pohjoista folkia. Haluamme tuoda Jutajaisten kaupunkilaisten joukkoon ja kaiken ikäiselle yleisölle. Myös viime vuonna erityisen suositut Lasten Jutajaiset saavat jälleen jatkoa”, kertoo vt. toiminnanjohtaja Risto Ukkonen.

Festivaaliohjelmassa työpajoja, konsertteja ja pelimannijamit

Tapahtuma alkaa perjantaina Vanhalla Asemalla Nordic Dance -työpajalla, jossa opetellaan suomalaiseen ja muihin pohjoismaisiin traditioihin pohjautuvia sosiaalisia tansseja rennolla otteella. Nordic Dancen tavoite on luoda kaikille avoimia tilaisuuksia sosiaaliseen kansantanssiin. Työpajassa tanssitaan yksin, parin kanssa ja ryhmänä, mutta paria ei tarvitse olla ennakkoon.

Perjantaina päästään myös keskustelemaan kulttuurin vaikutuksesta ihmiseen ja yhteisöön kansantanssin harrastajien, ammattilaisten ja nuorisotyön tekijöiden kanssa, kun Nuori Kulttuuri Talks rantautuu Rovaniemelle. Valtakunnallinen nuorten keskusteluformaatti antaa nuorille mahdollisuuden keskustella heitä askarruttavista asioista kulttuuri- ja taideharrastamisen piirissä. Vanhalla Asemalla klo 19 alkaen nähtävää keskustelua on ollut suunnittelemassa Katherine Ulich Suomen Nuorisoseurojen Nuorista Vaikuttajista.

Lauantai-päivä alkaa perinteikkään Lasten Jutajaisten merkeissä Monitoritalo Mondella klo 13-15. Koko perheen maksuton tapahtuma tarjoaa perheen pienimmille kulttuurielämyksiä ja kokemuksia Luova Lava Pop up -pajojen sekä paikallisten lapsiryhmien esitysten kautta esimerkiksi kansantanssin parista. 

Lauantaina päivällä nähdään Duo Kenttälän & Tammelan -konsertti Vanhalla Asemalla klo 14. Duo on kahden kittiläläiset juuret omaavan kansanmuusikon Heidi Kenttälän ja Minsku Tammelan yhtye, joka syväluotaa pohjoiskalotin alueen suomenkieliseen kansanlauluperinteeseen ja sen erilaisiin ilmiöihin: estetiikkaan, laulutyyleihin sekä elettyyn ja elävään kulttuuriin. Lauluja koivun ja taivaanrannan välistä -konsertti on läpileikkaus kansanlaulaja Sylvi Kujalan elämästä ja lauluista.

Lauantain iltakonsertissa nähdään unkarilaista perinnetanssia

Lauantain toisesta konsertista nautitaan Monitoritalo Mondella klo 18 alkaen, kun Pohjoista Folkia! -konsertti kokoaa folkin osaajat samalle näyttämölle. Rovaniemeläinen kansantanssiryhmä Siepakat ja tämän vuoden erityisyys, Unkarista vierailulle saapuva ArtEssence kuljettavat yleisöä modernista kansantanssista ja -musiikista perinteisempiin sävyihin. Tiedossa on taidokas kattaus Suomen ja Unkarin eri perinnealueiden tanssiin ja musiikkiin.

Jutajaiset huipentuu lauantai-iltana klo 21 alkaen jatkoihin eli pelimannijameihin sekä Folk&Funk -iltaan Vanhalla Asemalla. Alkuillasta lauteilla on rovaniemeläinen kansanmusiikkiyhtye Hehku ja Sodankylän M:n Pelimannit, jonka jälkeen on luvassa vapaat jamit. Illan pääesiintyjänä nähdään suosittu Junna, joka yhdistää kiehtovasti perinteistä kansanmusiikkia elektronisen musiikin eri genreihin. Illan päättää Dj Hi7e Hi7een Folk & Funk -jamit, missä vinyyliarkistojen kokoelmista kaivettu folk, funk ja elektrofolk saa tanssilattian hikoilemaan.

Jutajaisten aiemman ohjelmasihteeri Timo Tervon alkuperäistekstistä mukaillun kirjoituksen myötä lämpimästi tervetuloa vuoden 2024 Jutajaisiin!

“Kuin punaherukka ja keltavahvero. Syksyn värinä juhlapukuinen koivu. Sisällään päättäväisen määrätietoinen olemus; varmuus ja sisäinen värinä. Auringon muuttuva kulta, tuulen kirkas tuoksu. Paljon omaa, jotain lainattua, jotain uutta. Kuulasta valoa ja kirkkaita säteitä, hippunen tummaa sineä.

Tuttua ja turvallista, uudistumisen uskoa ja kokeilumieltä. Tanssilavan taikaa ja hämärtyvän syysillan kiihkoa. Iloa; ihmisestä lähtevää ja ihmiseen palaavaa. Pimeän evääksi iholle, kainaloon – kotiinvietäväksi. Aistittavaksi. Tervetuloa ystävät: esiintyjät ja kulkijat. Tervetuloa syystanssiin!”

Lisätiedot

Folktapahtuma Jutajaiset

Johanna Hurme (vko 35)
vastaava tuottaja
puh. 044 5008721, johanna.hurme@nuorisoseurat.fi

Risto Ukkonen (vko 36)
vt. toiminnanjohtaja
Lapin aluetoimisto, Suomen Nuorisoseurat
puh. 0400 530598, risto.ukkonen@nuorisoseurat.fi