Kaikki alkoi nuorisoseuran näyttämöltä – auta pitämään ovet auki seuraaville
Olen kotoisin pienestä kylästä, jossa nuorisoseuran talo oli ja on edelleen tapahtumien keskus. Kylän kuusijuhlat järjestettiin syyslukukauden päätteeksi aina nuorisoseuralla. Ekaluokkalaiselle sali tuntui maailman suurimmalta ja lava hurjan korkealta.
Ensimmäisen kerran minua kysyttiin mukaan näytelmään, kun olin kymmenen ikäinen. En varmaan olisi mennyt, jos ei olisi kysytty. Mukana oli yläasteikäisiä nuoria ja tuntui, että he olivat ainakin melkein aikuisia. Vaikka olinkin porukan nuorin, olin silti samalla viivalla. Hassua, koska koulussa kaveripiiri rakentui luontevasti samanikäisten luokkalaisten kesken.
Koulun joulujuhlissa oli vain loisteputkivalot, mutta nyt käytettiin oikeita teatterivaloja. Niitä ei ollut käytetty pitkään aikaan ja kun valot olivat pitkään päällä, täytti näyttämön palaneen pölyn haju. Siihen hajuun liittyy vielä nykyäänkin jännitys: pian yleisö tulee. Pian saamme esittää näytelmän muille!
Toista nuorten ryhmää ei tullut, mutta minua kysyttiin mukaan aikuisten näytelmään kuiskaajaksi. Olin salaa hirveän ylpeä tehtävästäni, kun ohjaaja esitteli minut työryhmälle: “Joonas auttaa teitä, jos unohdatte replat!” Ajattele nyt: aikuiset luottavat minuun, että minä tiedän. Että minä osaan auttaa!
Ne muistot ovat kantaneet pitkälle.
Sieltä nuorisoseuran lavalta, teatterivalojen tuoksusta ja aikuisten luottamuksesta on alkanut polku, joka toi minut lopulta tähän. Nyt istun Suomen Nuorisoseurojen 1. varapuheenjohtajana. Tuntuu uskomattomalta olla mukana vaikuttamassa siihen, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsisi kokemaan samanlaista yhteisöllisyyttä, löytämisen iloa ja itsensä ylittämistä kuin minä koin.
Ja ympyrä tuntuu sulkeutuvan tavalla, jota en lapsena olisi osannut edes kuvitella. Nyt on minun tyttäreni vuoro kokea nuorisoseuran taikaa. Hän on aktiivinen näytelmäharrastaja Ylihärmän nuorisoseurassa. Kuuntelen ylpeänä hänen juttujaan harjoituksista, rooleista ja kavereista. Näen hänessä sen saman kipinän, sen saman innostuksen, jonka itse koin vuosikymmeniä sitten. Se on jotain arvokasta, jotain, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, jos sille vain annetaan mahdollisuus.
Nuorisoseurat ovat edelleen, ja ehkä jopa entistäkin tärkeämpiä paikkoja. Ne ovat turvasatamia, yhteisöjä, joissa saa olla oma itsensä, kokeilla ja oppia uutta. Ne ovat paikkoja, jotka innostavat, kasvattavat ja antavat eväitä elämään. Ne ovat niitä teatterivalojen tuoksuisia iltoja, joissa jännitys ja yhdessä tekemisen riemu täyttävät tilan juuri ennen esitystä.
Jotta nämä tarinat, nämä kokemukset ja nämä yhteisöt elävät ja voivat hyvin myös tulevaisuudessa, ne tarvitsevat tukeamme. Tarvitaan aikuisia, jotka mahdollistavat, ja tarvitaan resursseja toiminnan ylläpitämiseen.
Sinäkin voit olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten unelmia, harrastuksia ja yhteisöllisyyttä.
Lahjoittamalla Nuorisoseuroille autat pitämään ovia auki – niitä samoja ovia, joista itsekin astuin sisään pikkupoikana, ja joista nyt tyttäreni astuu. Anna mahdollisuus uusille tarinoille, uusille teatterivalojen tuoksuisille muistoille.
Joonas Autio, Suomen Nuorisoseurojen hallituksen 1. varapuheenjohtaja