Kivipeikot tupsahtavat kaikkien iloksi
”Aikojen alussa, kun maailma oli nuori – kivipeikoista vanhin, Mount Ernesti, kutsui kaikki maailman peikot koolle. Yhdessä, he muovasivat maailmaan laaksoja, jokien uomia, kumpareita ja kuoppia. Vuosia kului, kun kivipeikot ahmivat kiviä ja multaa, mutta lopulta Mount Ernesti katsoi, että työ oli valmis. Hän komensi kivipeikot päiväunille, joka peikkojen kalenterissa tarkoittaa tuhansia vuosia. Vielä tänäkin päivänä, voit löytää ulkoa uinuvan, sammalen peittämän peikon.”
Jyväskylän Normaalikoulun 1. Jälkkärin syksyyn kuului yhteisen teoksen tekeminen, ja teemaksi valikoitu ”kivipeikot”. Peikot muodostuivat graafisen suunnittelijan maalaamista kivistä, jotka skannattiin ja sitten leikattiin paperilta.
Jokainen peikkopajaan osallistuva sai palan pahvia, isomman isolle peikolle tai pienemmän pienelle puttipeikolle. Pahville sitten leikattiin ja liimattiin haluamaansa järjestykseen peikolle raajat, pään ja mahan. Joillakin peikoilla oli häntä, toiset koostuivat vain yhdestä kivestä. Joillakin oli yksi silmä, kun taas toisilla useita. Vanhalla, kenties viisaalla peikolla saattoi nähdä jopa pitkän liehuvan parran tai villit hiukset.
Kun kivet oli liimattu pahviin, peikko leikattiin ääriviivoja myöten irti, jolloin siihen saattoi liimata askartelusilmät, villasta hiukset tai parran sekä muita yksityiskohtia esimerkiksi kreppipaperista.
Peikkohan tarvitsee tietysti nimen! Viimeiseksi – peikon taakse laitettiin maalarinteipillä nimi. Monenlaista nimeä olikin – Mölly, Viisastelija, Tahvo, Avengers, Sieni, Mustikka, Pipari, Lenni ja Tupsu.
Lopulta kivipeikot asetettiin Jälkkäritilaan ”peikkometsään” asumaan, jonka suojassa saavat asustaa – lapsien ja aikuisten ilona.
Materiaalit: Paperille maalattuja tai piirrettyjä kiviä, pahvia, askartelusilmiä, villaa tai vanua, kreppipaperia, liimaa, saksia ja ripaus röllimeininkiä.
Teksti ja kuvat: Otto-Pekka Keramaa
Kivet: Ila Silakka