Luottamustoiminnan ytimessä on osallisuuden kokemus

Luottamushenkilönä toimiminen ja muu sitoutumista vaativa vapaaehtoistoiminta ei tunnu tällä hetkellä olevan muodissa. Talkoolaiset ovat tiukassa, johtokuntiin ei jonoteta. Kun jututetaan kahta nuorisoseuralaista pitkän linjan luottamustoimijaa, paljastuu, että kaiken keskiössä on osallisuus, ihmissuhteet ja merkityksellisyyden tunne – jotka puolestaan ovat tämän ajan kaivatuimpia asioita.

Loppiaisena soi Maisa Rantalan ja Harri Penttilän puhelimet. He ovat vanhoja tuttuja ajalta, jolloin molemmat toimivat Hämeen Nuorisoseurain Liiton johtokunnan jäseninä. Lisäksi molemmilla on kokemusta luottamustehtävistä sekä oman paikkakuntansa nuorisoseurassa kuin valtakunnallisellakin tasolla. Maisa ja Harri ovat luvanneet keskustella siitä, miksi he lähtivät mukaan, mitä kaikkea luottamustehtävät pitävät sisällään ja mitä he ovat siitä saaneet.

Päätöksiä tehdessä kuullaan kaikkia
Maisa: Lähdin aikoinaan toimintaan mukaan, kun Teatteri Tuulian puheenjohtaja pyysi. Rahastonhoitajan tehtävä tuntui luontevalta, ja minua on aina kiinnostanut nimenomaan järjestötoiminta. Sitten kun olin ollut mukana paikallisella tasolla, tuli halu nähdä eri asteet, että miten ne toimivat.

Harri: Ite lähdin harrastustoiminnan kautta mukaan. Aluksi erityisesti teatteriharrastuksen, vaikka myös musiikki on aina kulkenut mukana. Siitä se kiinnostus sitten vähitellen heräsi.

Harri: Karkeasti voi sanoa, että mitä korkeammalla tasolla ollaan, sitä suuripiirteisemmäksi päätöksenteko menee. Paikallisen nuorisoseuran puheenjohtajalla on työn alla paljon käytännön asioita, kuten tapahtuman järjestämistä, kun taas valtakunnan tasolla käsillä on isompia strategisia asioita. Paikallisella tasolla näkee selkeämmin oman kätensä jäljen.

Maisa: Olen samaa mieltä. Olen toiminut useammassa paikallisseurassa, mutta siellä puhutaan aika vähän sellaisesta, että mihin paikallisseura kuuluu ja mitkä ne taustat on. Piirin tasolla toimiessani tuntui, että puhuimme pääasiassa rahasta: siitä oli aina pula ja mietittiin, mistä sitä saataisiin.

Harri: Nuorisoseurojen hallituksessa ollaan ympäri Suomen, ja siellä on kuunneltava kaikkia. Työskentely ei ole mitään sanelupolitiikkaa, vaan vahvaa vuorovaikutusta. Se on ihan keskiössä. On elinehto, että jäsenistöä kuunnellaan.

Maisa: Kyllä! Sen pitää aina lähteä jäsenistöstä, mitä tehdään ja mitä tarvitaan.

Harri: On muuten hienoa, että alueita ja seuroja on osallistettu aluefoorumeiden kautta. Jos haluaa tuoda esiin jonkin asian, niin siihen on kyllä mahdollisuus. Ja strategiassahan vanha tapa on käännetty päälaelleen eli liitto ei sanele, miten toimitaan, vaan on antanut alueille ja paikallistoimijoille palvelulupauksen.

Maisa: Muutenkin sellainen aika on mennyt, että johtajan kriteerinä olisi se, miten nimekäs hän on. Tarvitaan ihmisläheistä toimintaa.

Nuoria kaivataan lisää vapaaehtoisiksi
Vapaaehtoistoiminnan järjestäminen vaatii, että vapaaehtoinen saa riittävästi, noh, vapautta.

Maisa: Silloin kun ihmiset toimivat vapaaehtoisesti, ei mitään voi sanella. Muutenhan siitä pitäisi ruveta maksamaan palkkaa! Vapaus lisää luottamusta. Vapaaehtoinen ottaa selvää, miten asia on hoidettu aiemmin. Ja ainakin minulle syntyy perehdytyksen jälkeen oma visio siitä, miten asia pitäisi hoitaa.

Harri: Vapaus myös sitouttaa. En minä silloin kolmikymppisenä, kun ryhdyin paikallisseuran puheenjohtajaksi, tiennyt mistään nuorisoseuratalon lämmityksestä tai vastaavasta, mutta minuun luotettiin. Ja kyllä ne hommat hoituivatkin, ja sitä kautta tehtävään kasvoi.

Maisa: Ja kun uusien ihmisten annetaan hoitaa asioita omalla tavallaan, niin sitä kautta toimintaankin tulee aina jotain uutta. On muuten tosi hyvä, että nykyään saa ehdottaa vapaaehtoisten huomioimista. Ennen etsittiin vuoden ohjaajaa tai vuoden nuorisoseuraa, mutta nyt sitä, kuka on vuoden vapaaehtoinen.

Harri: Eikä vapaaehtoisen tarvitse olla seuran puheenjohtaja tai ohjaaja, vaan vaikka se, joka on toiminut kahvinkeittäjänä. Nykyään kun ihmisten ajasta käydään kovaa kilpailua, koko ajan kovempaa. Aika pieni joukko on niitä aktiivisia.

Maisa: Minäkin olen yliajalla mukana, kun ei löydy nuoria mukaan johtokuntaan. Vaikea sitä on edellyttää, että nuoret ehtisivät koululta ja harrastuksilta juosta kokouksissa.

Harri: Nuorten mukaan saaminen on haaste kaikilla. Onneksi nuorisoseurat on kaikenikäisille, ja vanhemmat voivat ottaa vastuuta järjestötoiminnasta. Siinä on tekemistä, kun hyvää haluaa vaalia, mutta talkoolaiset on tiukassa. Jostain pitää löytää rahat, jolla sitä taloa lämmitetään. Silloin on hyvä nähdä, että kolikon toisella puolella on se, että nuorisoseurat voi tarjota ilmaiseksi isotkin tilat käyttöön, kun jotain halutaan tehdä.

Itseluottamusta, ystävyyssuhteita, merkityksellisyyttä
Luottamushenkilönä toimiminen vie siis aikaa ja tarjoaa välillä raskaitakin haasteita. Mikä Maisan ja Harrin on saanut pidettyä mukana?

Harri: No onhan tämä hirveän mukava harrastus! Ja nämä ihmiset ovat niin kivoja. Vaikka välillä on ollut aika työlästäkin, niin aina olen saanut enemmän kuin olen antanut.

Maisa: Paljon on tämä matka antanut. Olen antanut omaa aikaa, mutta olen myös saanut paljon: hyviä ystäviä. Ihmiset on tosi kivoja! Olen myös saanut paljon itseluottamusta, kun olen saanut toimia nuorisoseuroissa. Lisäksi aikoinaan, kun toimin yrittäjänä, niin yhdistystoiminta toi kaivattua taukoa hektiseen arkeen.

Harri: Itelle järjestötoiminta nuorisoseuroissa on ollut ponnistuslauta kunnallispolitiikkaan ja muihin järjestöihin, kuten Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoon. Ihan samoja asioita opitaan nuorisoseuroissa, joita sitten tarvitaan muuallakin yhteiskunnassa.

Maisa: Ja onhan meillä nuorisoseuralaisia kansanedustajina ja johtajina. Toiminta antaa valmiuksia muuhunkin toimintaan.

Harri: Tämä on antanut myös hengenravintoa, mikä puolestaan on pitänyt terveenä.

Maisa: Joskus olen miettinyt, että jos mulla ei olisi tätä ollut, niin mitä olisin elämässäni tehnyt. On tärkeää, että ihmisellä on joku tehtävä, että voi olla jollekin tärkeä. Ja voi auttaa muita.

Harri: Se on tärkeää, että pääsee tekemään itselle merkityksellisiä asioita.

Teksti: Minna Wallenius