Se tunne, kun kuulut ryhmään

Osallisuus on tunne omasta ja toisten merkityksellisyydestä 

Osallisuudesta on tullut viime vuosikymmeninä muotisana, jota käytetään kaikkialla yhteiskunnassa. Mitä osallisuudella lasten ja nuorten parissa toimiessa tarkoitetaan ja miksi se on niin tärkeää? 

Lapset ja nuoret viettävät nykyään suuren osan ajastaan aikuisten ohjaamassa toiminnassa kuten päiväkodissa, koulussa, iltapäiväkerhossa ja ohjatuissa harrastuksissa. Lasten ja nuorten omaehtoisen ja aikuisten kontrollin ulkopuolella viettämän ajan määrä on vähentynyt. Tästä syystä on tärkeää miettiä, millä keinoilla lasten ja nuorten vaikuttamista itseään koskevissa asioissa voidaan vahvistaa aikuisten järjestämässä toiminnassa. Osallisuudessa ei ole kysymys yksittäisistä osallisuutta tukevista menetelmistä, vaan pikemminkin lapsia ja nuoria aktiivisina toimijoina arvostavasta toimintakulttuurista, jossa lapsi ja nuori kokee mahdollisuuden olla vaikuttamassa omaan elämäänsä ja ympäröivään yhteisöönsä. 

Jotta toimintaa ohjaavat aikuiset voisivat luoda lasten ja nuorten osallisuutta vahvistavaa toimintakulttuuria, tulee heillä olla jonkinlainen yhteinen käsitys osallisuudesta. Itse tarkastelen osallisuutta kokemuksena, joka syntyy ryhmään kuulumisen tunteen ja aloitteenteon mahdollisuuden kautta. Ensinnäkin osallisuuskokemusten katsotaan lähtevän yksilön ja ryhmän välisistä vuorovaikutustilanteista ja kohtaamisista. Toiseksi osallisuudessa ei ole lähtökohtana laajoihin yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen vaan vaikuttaminen omaan arkipäivään ja ryhmän yhteiseen toimintaan. Kolmanneksi lasten ja nuorten oma halu osallistua toimintaan ja toiminnan tuottama mielihyvä ovat tärkeitä. 

Jokainen saa tuntea osallisuutta 

Osallisuuskokemukset syntyvät vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lapsia ja nuoria ei siis voi jättää yksin tekemään päätöksiä. Aikuinen ei voi luovuttaa valtaansa lapsille ja nuorille, mutta hän voi jakaa sitä heidän kanssaan. Lapset ja nuoret ovat tottuneet, että aikuiset järjestävät toimintaa ja kertovat heille, mitä pitää tehdä. Lasten ja nuorten kyvyt ja innostus eivät välttämättä alussa riitäkään toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin osallistumiseen, joten vaikuttamista tuleekin harjoitella. Yhteisten vaikuttamiskokemusten kautta luottamus oman toiminnan vaikuttavuuteen lisääntyy ja yhteiset kokemukset muuttuvat jaetuksi iloksi. 

Oma tutkimukseni (Weckström 2015) on osoittanut, että kerhotoiminnan rikkaus on lasten ja aikuisten välinen vuorovaikutus. Esimerkiksi suunnitteluvastuun sysääminen yksin lapsille jättäisi lapset monen mukavaksi koetun tekemisen ulkopuolelle, koska heillä ei ole tietoa, mitä kaikkea kerhossa on mahdollista tehdä. Lasten ja aikuisten yhteisellä suunnittelulla, toteutuksella ja arvioinnilla saavutetaan toiminta, jonka sisältöihin kaikki osapuolet ovat saaneet vaikuttaa ja kaikki saavat tuntea osallisuutta. 

Järjestötoimintaan soveltuu hyvin Thomasin (2002) tapa lähestyä osallisuutta. Hän tarkastelee sitä verkostomaisesti usean eri ulottuvuuden kautta niin, että eri tilanteissa painottuvat eri ulottuvuudet. Thomasin malli huomioi sen, että lapset ja nuoret ovat yksilöitä ja heidän tapansa toimia tai tuentarve ovat erilaisia. Siinä missä joku tarvitsee ainoastaan tietoa tilanteesta ja vaihtoehdoista ja pystyy sen perusteella muodostamaan mielipiteensä ja ilmaisemaan sen, toinen kaipaa paljon tukea ja rohkaisua. 

Mahdollisuus valita 
Mahdollisuus saada tietoa  
Mahdollisuus vaikuttaa prosessiin  
Mahdollisuus ilmaista itseään 
Mahdollisuus saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen  
Mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin  

Osallisuuden ulottuvuudet (Thomas 2002)  

Osallisuutta tarkasteltaessa on tärkeää huomioida, että siihen liittyy paljon yksilöllisiä seikkoja. Lasten ja nuorten osallisuuskokemukset tulevat mahdollisiksi aikuisten tietoisen, ymmärtävän, rohkean ja oivaltavan toiminnan kautta. Toiminnassa keskeistä on mielekäs tekeminen, lämmin ilmapiiri, jaetut merkitykset ja huumori.  

Kirjoittaja Elina Weckström, on  varhaiskasvatus- ja laatupäällikkö, kasvatustieteen väitöskirjatutkija ja nuorisoseuralainen Klaukkalasta.