Seikkailun mestarit vie nuoria roolipelien maailmaan
Roolipelaamiseen keskittynyt Seikkailun Mestarit -hanke on käynnistynyt Keski-Suomessa. Hanke jatkaa Kylätalo 2.0 -hankkeen toimintaa, jossa järjestettiin maaseudulla asuvilla lapsille ja nuorille ilmaisia pelikerhoja, joissa tutustuttiin roolipelaamisen maailmaan Dungeons & Dragonin kautta.
Uuden hankkeen myötä roolipeliharrastusta kehitetään eteenpäin. Roolipelit tapahtuvat tavallisesti pienissä ryhmissä, joista yksi pelaaja omaksuu vastuullisen pelinjohtajan, tai ammattitermein ”Dungeon Masterin” tehtävän. Vaikka Dungeons & Dragons saatiin edellisen hankkeen aikana vietyä maaseudun lapsille ja nuorille, on pelinjohtajan saappaisiin hyppääminen suuri kynnys monelle alan harrastajalle. Uuden toiminnan tavoitteena on tehdä harrastuksesta itsenäinen ja lopulta riippumaton ulkoisesta ohjaajasta.
Seikkailun Mestareiden aikana hankitaan sekä lisää pelikokemusta ja -tietämystä että konkreettisesti koulutetaan nuoria pelinjohtajan tehtävään erinäisillä koulutuksilla, työpajoilla ja pelileirillä. Hankkeen vetäjänä toimii Otto-Pekka Keramaa, joka ohjasi pelikerhoja myös edellisen hankkeen aikana.
Pelikerhoja pidetään Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaalla ja Uuraisilla. Lasten ryhmät on suunnattu 8-12-vuotiaille ja nuorten ryhmät yli 12-vuotiaille. Kerhot ovat maksuttomia ja niiden toiminta alkaa tällä viikolla. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan Seikkailun Mestareiden sivuilta.
Hankkeen Leader-rahoituksen on myöntänyt Jyväsriihi ry, joka koostuu EU:n maaseuturahastolta saadusta tuesta, valtionosuudesta ja toiminta-alueen kuntien tuesta.