Teatterissa on alkuvoimaa, joka kestää läpi aikojen
Teksti: Minna Wallenius
Teatteri on ollut nuorisoseurojen keskeinen harrastusala koko järjestön olemassaoloajan. Pitkästä perinteestä huolimatta tarve teatterin tekemiselle ei ole hiipunut – merkitys päinvastoin korostuu tässä ajassa.
Jo 10 000 vuotta sitten oli tapana tanssia karhunkaatotanssia, jolla metsästäjät lepyttelivät karhun sielua kaatamisen jälkeen. Sitä voinee pitää varhaisimpana suomalaisena teatterina.
”Se osoittaa, ettei teatterissa ole kyse mistään ulkoisesta kuorrutteesta, vaan ihmisyyden syvimmästä olemuksesta”, sanoo Suomen Nuorisoseurojen teatterin ja kulttuurisen nuorisotyön toimialajohtaja Pasi Saarinen.
Teatteri on kulkenut nuorisoseuroissa kautta historian
Teatteri on aina tuonut ihmisiä yhteen, tarjonnut tekemistä ja sivistystä – asioita, joita tarvittiin 1800-luvun lopun Suomessa, ja jotka sopivat mainiosti vasta perustetun nuorisoseuraliikkeen aatteeseen. Jo ennen sotia nuorisoseurantaloilla vietettiin iltamia, joiden yksi keskeinen elementti oli teatteritoiminta. Iltamaperinne jatkui sotien jälkeen, jolloin oli myös vahva tarve harrastustoiminnalle. Harrastajateatterien määrä kasvoi maassamme kohisten. Vuonna 1948 Suomeen perustettiin Suomen seuranäyttämötoiminnan keskusliitto, josta myöhemmin tuli Suomen Harrastajateatteriliitto. Nuorisoseurat oli perustamassa yhdistystä.
Myös 60–70-luvut olivat vahvaa näyttämökautta. Tuolloin tehtiin pidempää draamaa ja otettiin kantaa politiikkaan. Samaan aikaan oli käynnissä kaupungistuminen, joka haastoi nuorisoseurojen perinteistä toimintaa nuorisoseurojen taloilla. 90-luvulta lähti kuitenkin nuorisoseuroissa viriämään uutena toiminnan muotona lasten ja nuorten teatteritoiminta. 2000-luku on ollut yhteisöllisen teatterin aikaa.
Teatteri on edelleen yksi merkittävimmistä toimintamuodoista nuorisoseuroissa: teatteritoimintaa on noin 200 nuorisoseurassa, monissa useampiakin ryhmiä. Tämä tarkoittaa, että noin joka kolmannessa nuorisoseurassa on teatteritoimintaa.
”Se on minusta luonnollista, sillä teatteriharrastus tarjoaa niin monenlaista tekemistä: näyttelemisen lisäksi esimerkiksi puvustusta, lavastusta, ohjausta, lipunmyyntiä ja markkinointia. Unohtamatta ylisukupolvisuutta, joka teatteriharrastuksessa toteutuu ehkä parhaalla mahdollisella tavalla”, Saarinen toteaa.
Teatteri on vahva kasvun väline
Pasi aloitti itse teatteriharrastuksen 14-vuotiaana Saarijärven Teatterissa. Sitä ennen hän oli keskittynyt lähinnä urheiluun, mutta teatteri vei nuoren miehen nopeasti mukanaan.
”Teatterin yhteisöllisyys hurmasi minut. Kenenkään ei tarvinnut yrittää olla toista parempi, mikä tuntui hyvältä.”
Sittemmin hän kävi Kallion ilmaisutaidon lukion, opiskeli teatteri-ilmaisunohjaajaksi ja on ohjannut noin 30 näytelmää sekä kirjoittanut, näytellyt ja toiminut teatterikriitikkona.
”Teatterissa hypätään toisen nahkoihin, mikä on silmiä avaava kokemus. Se vaatii ymmärrystä. Ja on vahvasti nuorisoseurojen aatteen mukaista, että pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan.”
Mitä Pasi pitää tärkeimpinä asioina, joita teatteri yksilölle tarjoaa?
”Teatteriharrastus antaa eväitä vaikka mihin! En tiedä yhtään alaa, jossa olisi haittaa siitä, että olet tehnyt vuorovaikutusharjoituksia ja oppinut siinä sujuvaksi.”
Nykyään teattereissa käytetään yhä enenevissä määrin devising- eli ryhmälähtöistä menetelmää. Siinä ryhmän jäsenet pääsevät tuottamaan materiaalia, jonka pohjalta teatteriesitys käsikirjoitetaan.
”Yhteisön ääni pääsee silloin kuuluviin entistä paremmin, mikä puolestaan lisää teatterin yhteiskunnallista merkitystä.”
Eikä tarvitse olla teatterialan ammattilainen ymmärtääkseen, miten paljon esimerkiksi nuoren kasvuun voi vaikuttaa se, että hänen ajatuksiaan esitetään yleisölle.
”Teatteri on iso ase. Niin vahva kasvun väline se on.”
Merkittävä kulttuuripalveluiden tuottaja
Teatteritoiminnassa sosiaalinen puoli on tärkeä – itse asiassa se on tutkitusti tärkein vetovoimatekijä. Timo Sinivuori on tutkinut väitöskirjassaan, että esiintyminen ja halu päästä näyttämölle on teatteriharrastajien arvoasteikolla vasta kahdeksanneksi tärkein asia. Sosiaalinen kanssakäyminen, onnistumisen kokemukset ja myötäeläminen, ovat huomattavasti tärkeämpiä. Ja sosiaalisessa kanssakäymisessä nuorisoseurojen teatterit ovat erinomaisia. Saarinen kuvaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen määrää kysymyksellä: ”Mieti, miten monta kuppia kahvia on juotu nuorisoseurojen teattereissa!”
Pasi toivoo, että jokainen nuorisoseura tunnistaisi toiminnan oikean arvon ja näkisi roolinsa yhteiskunnassa. Seurat ovat merkittäviä kulttuuripalveluiden tuottajia, mikä voisi avata uudenlaisia yhteistyökuvioita kuntiin.
”Jos ajatellaan keskipientä paikkakuntaa X, jonka nuorisoseuran talolla harrastaa vaikka 20 ihmistä teatteria, niin esityksiä käy helposti katsomassa 200–2000 ihmistä. Nuorisoseurojen toiminta on valtava osa varsinkin pienempien kuntien kulttuuritarjontaa.”
”On aika nostaa harrastamisen itseisarvoa ja kitkeä sellaiset puheet, että tässä nyt vain vähän puuhastellaan”.
Discordia ja pop up -teatteria
Korona aiheutti melkoisen notkahduksen teatterin tekemiselle koko Suomessa.
”Teatteri on siinä mielessä kamppailulaji, että sitä on vaikea tehdä ilman fyysistä kontaktia. Vaikka on nuorisoseuroissakin nähty, miten diginatiivit siirtävät teatteriharjoitukset Discordiin tai muualle verkkoon ja luovat siten ihan uudenlaista tekemistä.”
Saarinen uskoo kuitenkin teatterin renesanssiin heti koronan väistyttyä.
”Ihmisillä on valtava yhteen tulemisen tarve. Monestihan se menee niin, että kun ihmisiltä otetaan joku asia pois, niin sitä kaivataan erityisesti.”
Toisaalta teatteri on aikaa vievä ja sitoutumista vaativa harrastus, mikä on hieman vierasta tälle ajalle. Harjoituskausi voi kestää yhdeksän kuukautta ja esityskausi vaatii usein viikonloppujen varaamista näytöksiä varten. Kaikkien elämään tällainen ei oikein istu. Saarisen mukaan tämäkin pitäisi huomioida toiminnassa.
”Nuorisoseurat on vastannut tähän haasteeseen muun muassa kehittämällä Improliigan. Siinä kerätään kasaan pieni porukka, joka harjoittelee hetken aikaa yhdessä ja osallistuu sen jälkeen kisaan. Se on eräänlaista pop up -teatteritoimintaa. Ehkä nuorisoseuroissa olisi myös aika miettiä, mitä voisivatkaan olla 2020-luvun iltamat.”
Aikakaudet muuttuvat, mutta teatterissa on alkuvoimaa. Siinä ihmiset tekevät ihmisille – asia, jonka arvo ei tässä ajassa ole ainakaan laskemaan päin.
Juttu on julkaistu Nuorisoseuralehdessä 1/2021