Henna Liiri
Author Archives: Henna Liiri

Aluetyön uudistus tekee Lounais-Suomen paikallisseuroista yhdenvertaisia

Nuorisoseurat Satakunta, Nuorisoseurat Häme ja Nuorisoseurat Varsinais-Suomi muodostavat yhdessä Nuorisoseurat Lounais-Suomen. Kolmen nuorisoseura-alueen muodostama ”troikka” on tehnyt jo vuosia yhteistyötä mm. tapahtumien ja tiedotuksen osalta. Satakunta ja Häme muutettiin keskusseurajohtoisesta hallinnosta valtakunnallisiksi Nuorisoseurojen aluetoimistoiksi vuosina 2016 ja 2017. Molemmilla alueilla on oma toiminnanohjaaja eli ns. aluetyöntekijä. Varsinais-Suomessa ei ole ollut aluetoimistoa eikä -työntekijää. Projektikoordinaattori Elina […]

Lue lisää

Valtuuston syyskokous Tampereella marraskuussa

Suomen Nuorisoseurojen valtuusto kokoontuu 23.-24.11.2019 syyskokoukseen Tampereen Scandic Koskipuistoon (Koskikatu 5). Kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsen erovuoroisten tilalle sekä vahvistetaan liiton ja sen aluetoimistojen toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuodelle 2020 sekä määrätään liiton keräämän jäsenmaksun määrä seuraavalle vuodelle.  Valtuuston yhteydessä lauantaina sparraamme myös Luova lava -toiminnan järjestäjiä ja avaamme erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa Luova lava -toimintaa […]

Lue lisää

Kansalaisfoorumi kouluttaa maksuttomissa webinaareissa

KANSALAISFOORUMIN WEBINAARIT SYKSY 2019 Kansalaisfoorumi kouluttaa kaikille jäsenille – myös nuorisoseuralaisille – ilmaisissa webinaareissa. ja ilmoittaudu mukaan alla olevista linkeistä: 9.10. klo 18.00–19.30 | Yleishyödyllinen yhdistys ja verotus 6.11. klo 18.00–19.30 | Yhdistys yhteiskuntaan ja kansalaisiin vaikuttajana 20.11. klo 18.00–19.30 | Kestävä kehitys yhdistyksissä www.kansalaisfoorumi.fi  

Lue lisää

Nuorisoseurat mukana Vapaaehtoistoiminnan messuilla

Kansalaisareena järjestää Vapaaehtoistoiminnan messut 21. syyskuuta klo 12–16 Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla. Tapahtumassa vapaaehtoistoimintaansa esittelee peräti 74 pääkaupunkiseutulaista toimijaa, joten löydät varmasti oman tapasi auttaa! Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tarjolla on ilmaista kahvia. Nuorisoseurojen pisteellä pääset tutustumaan Nuorisoseurat -korttipakkaan ja sen tarjoamiimme moninaisiin mahdollisuuksiin toimia vapaaehtoisena! Messuilla on tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Fingon koordinoima Maailman muuttajien […]

Lue lisää

Syksyn aluefoorumit tarjoavat vertaistukea ja vinkkejä nuorisoseura-arkeen

Aluefoorumi kokoavat alueen nuorisoseuratoimijoita yhteen verkostoitumaan ja kuulemaan ajankohtaisia nuorisoseurakuulumisia sekä saamaan apua ja tukea nuorisoseura-arkeen omassa nuorisoseurassa ja tehtävässä. Tässä kootusti vielä syksyn aikana järjestettävät tilaisuudet. Lisätietoja omasta aluetoimistosta! 21.9.2019 Pohjois-Pohjanmaa 21.9.2019 Nuorisoseurat Etelä-Suomi 27.-28.9.2019 Keski-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa 8.10.2019 Keski-Karjala 9.10.2019 Joensuun seutu 10.10.2019 Ylä-Karjala 12.10. Etelä-Suomi 27.11.2019 Pohjois-Savo 30.11.2019 Lappi

Lue lisää

Uusi Nuorisoseurarekisteri valmistuu hyvää vauhtia

Uusi Nuorisoseurarekisteri on jo hyvässä vaiheessa työn alla. Tässä listaa muutamista asioista, jotka uuden rekisterin myötä muuttuvat. Uudistamme Nuorisoseurarekisteriä nykyaikaisemmaksi ja sen käytettävyys paranee monella tapaa, myös mobiilissa Tuomme Nuorisoseurarekisteriin jäsenen oman käyttöliittymän (jokainen pääsee näkemään omia tietojaan), johon kytkeytyy myös mobiilijäsenkortti Paikallisseuroille tulee käyttöön tapahtumahallinnan työkalut, ilmoittautumiset, viestintä, laskutus yms. Tieto siirtyy vanhasta rekisteristä […]

Lue lisää

KNoppi koulutukset alkavat jälleen syksyllä 2019

KNoppi Itä-Suomi  1. jakso 14.-15.9.2019 Joensuu 2. jakso 26.-27.10.2019 Kuopio  KNoppi Etelä-Suomi 1. jakso 30.11.-1.12.2019 Joensuu 2. jakso tammikuu 2020 KNoppi Häme 1. jakso 30.11.-1.12.2019 Joensuu 2. jakso tammikuu 2020 Kaikkien eri alueiden KNoppi-koulutusten yhteinen tapaaminen järjestetään keväällä 2020. Lisätietoa aluetoimistoilta, kotisivuilta sekä tapahtumakalenterista.  KNoppi on nuorisoseurajärjestön ohjaajien peruskoulutus, joka antaa valmiudet lasten ja nuorten […]

Lue lisää

Tervetuloa Nuorisoseuraan -webinaarista lisäoppia työnantajana toimimiseen

Toteutimme keväällä ensimmäistä kertaa valtakunnallisen verkkomuotoisen perehdytyskoulutuksen uusille nuorisoseuralaisille. Tervetuloa Nuorisoseuraan -webinaarin ensimmäisessä osassa käsittelimme yhdistystoimintaa, nuorisoseurajärjestöä ja vapaaehtoistoimintaa. Webinaarin toisessa osassa paneuduimme puolestaan yhdistyksen talouteen ja varainhankintaan sekä verotukseen. Kolmannessa osassa käsittelimme nuorisoseuran viestintää. Saamamme palautteen perusteella kehitämme jatko-osia koulutukseen. Webinaarien materiaalit (tallenteet ja diat) löydät Nuorisoseurojen uudesta materiaalipankista: materiaalipankki.nuorisoseurat.fi     Tervetuloa Nuorisoseuraan […]

Lue lisää

Kerro oma tarinasi ja osallistu #nskiitos kampanjaan

  Oletkin saattanut jo törmätä #nskiitos aihetunnisteeseen, päässyt jo osallistumaan kampanjaan tai ihmetellyt, mistä tässä oikein on kyse. Olemme tämän vuoden ajan sukeltaneet nuorisoseuratarinoihin ja selvittäneet, keitä ovat ne henkilöt nuorisoseurapoluillamme, jotka ansaitsisivat kiitoksen antamastaan tuesta. Tästä syntyi #nskiitos -kampanja. Julkaisemme seuraavassa Nuorisoseuralehdessä osan #nskiitos -tarinoista ja sinulla on nyt oivallinen tilaisuus osallistua, sillä kuulisimme […]

Lue lisää

Uudet mallisäännöt nyt ladattavissa työkalupakissa

Liitto on laatinut mallisäännöt liiton jäsenenä ja keskusseuran jäsenenä oleville seuroille. Mallisäännöissä on nyt huomioitu liiton sääntömuutos koskien mm. Nuorisoseurakokouksen edustusoikeutta. Mallisäännöiĺle on tehty Patentti- ja rekisterihalliuksen (PRH) ennakkotarkastus. Seurat, jotka muuttavat sääntöjään tarkalleen näiden sääntöjen mukaisiksi, ilman muutoksia, lisäyksiä tai poistoja, maksavat muutoksesta edullisemman hinnoittelun mukaisesti. Ainoastaan ensimmäiseen pykälään merkitään yhdistyksen nimi ja kotipaikka. […]

Lue lisää