Jari Leppä: tie nuorisoseuran rivijäsenestä ministeriksi

Jari Lepältä ei ole elämänsä varrelta luottamustehtäviä puuttunut. Hänestä aivan huokuu henki, joka sanoo ”minusta saatte luotettavan ja aikaansaavan henkilön hoitamaan meidän yhteisiä asioita”. Tämä asenne – ja vankka nuorisoseuralaistausta – on vienyt Lepän Suomen valtion kauneimpaan työhuoneeseen, maa- ja metsätalousministeriksi. Prameassa, kullalla koristellussa huoneessa on tarkoitus selvittää, kuka on Jari Leppä.

”Olen maalaismies Etelä-Savon Pertunmäen Koirakiven Antinmäeltä”, vastaa mies harmaassa puvussa. Arvokkaista puitteista huolimatta, Leppä on rento ja hauska haastateltava. Aloitamme tietysti nuorisoseuroista, joissa Leppä on ollut mukana ihan pikkupojasta lähtien. 

Nuorisoseuralainen syntymästä asti 

”Vanhemmat, isovanhemmat, naapurit, sukulaiset, ystävät ja tuttavat, olivat tässä harrastuksessa mukana. Muistan, kuinka innokkaana olin siellä kaikkea touhuamassa ja kuinka hauskaa oli olla mukana.”  

Nuorisoseuran rekisterissä on merkitty Lepän jäsenyys alkaneeksi 24.6.1959, eli päivä jolloin hän syntyi. Ja touhu on jatkunut tähän päivään asti. 

”Ja tulee jatkumaan. Niin kauan kuin jalka heiluu”, sutkauttaa Leppä. 

Varhaisimmat muistot ovat yhdessä tekemisestä ja erilaisten harrastusten parissa olemisesta. Toiminta rupesi pikku hiljaa tavoitteellisemmaksi. 

”Jossain vaiheessa kehityksen kaari vei minut suorittajasta ensin johtokuntaan, sitten puheenjohtajaksi. Siinä olen ollut nyt kohta kolkyt vuotta,” Leppä toteaa. Aika rientää, sillä tarkistuksen jälkeen puheenjohtajavuosia tulee nyt täyteen 33.  

Tie päätöksenteon huipulle 

”Ykskaks huomasin, minut halutaan mukaan kunnallispolitiikkaan ja erilaisiin maakunnallisiin toimintoihin. Seuraavaksi tuli kannustusta, että lähde valtakunnan vaikuttajaksi pyrkimään. Ja sitä tietä tässä nyt ollaan”, Leppä kertoo.  

Nuorisoseuralaisuus on vaikuttanut olennaisesti Lepän polkuun politiikassa.  

”Todella olennaisesti. Olen monta kertaa sanonut sen, kymmeniä kertoja, että ilman nuorisoseuran vaikutusta tuskin olisin tässä haastateltavana tässä roolissa. Kyllä sillä on ollut niin ratkaiseva vaikutus.”  

Koska nuorisoseura on antanut Lepälle pohjan toteuttaa unelmiaan, hän haluaa nyt vastaavasti luoda edellytyksiä seuraaville sukupolville ponnistaa haluamiinsa tehtäviin ja saavuttaa haaveitaan. Olivatpa haaveet mitä tahansa, Leppä on vahvasti sitä mieltä, että nuorisoseuroissa saa siihen hyvän pohjan.  

Lepälle Koirakiven nuorisoseuran puheenjohtajuus on luottamustehtävä, josta hän luopuisi vasta viimeisenä ja pakon edessä. Ryhtyessään kansanedustajaksi ja ministeriksi eri luottamustehtävistä syntyviä jääviyksiä käytiin läpi oikeuskanslerin kanssa. Leppä kysyi nuorisoseuran puheenjohtajuudesta oikein erikseen.  

”Vastaus oli että ei, kyllä ministerillä ja kansanedustajalla pitää olla oikeus toimia kansalaisjärjestössä. Kansalaisjärjestötoiminta on asia, jota pitää kaikkien voida tehdä.”  

Leppä nousi eduskuntaan vuonna 1999 alueensa ääniharavana. Tämä poiki audienssin silloisen Itä-Suomen läänin maaherra Pirjo Ala-Kapeelle. Hän antoi aloittelevalle kansanedustaja Lepälle yhden neuvon: älä muutu. Tämän neuvon Leppä muistaa vieläkin.  

Nuorisoseuratoiminnan Leppä näkee tärkeänä itsetunnon, minäkuvan ja uskalluksen kasvattajana. Siltä pohjalta on hyvä ponnistaa myös kohtaamaan toisia, ihan erilaisiakin ihmisiä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, Leppä korostaa, mutta kaikkien kanssa on pystyttävä toimimaan. Tätä periaatetta hän pyrki viljelemään myös Nuorisoseurojen valtuuston puheenjohtajakaudellaan 2009-2012. Keskusteluun ja mielipiteiden esittämiseen kannustettiin, mutta asiattomasta kielestä Leppä jyrähti niin, ettei harhapoluille sen jälkeen menty.  

Teatteri on kurkistus toiseen ihmiseen 

Nuorisoseuralaisuuden lisäksi Leppä kokee myös nimenomaan teatterin auttaneen häntä politiikan puolella. Äänenkäyttö, eleet, kehonkieli, esiintymisvarmuus ja se miten uskaltaa ja osaa heittäytyä asioihin, Leppä mainitsee muutamina konkreettisina asioina.  

”Teatteri on tilaisuus kurkistaa jonkun muun elämään. Kun saa olla huikentelevaisesta ministeristä peräkammarin poikaan tai höperöityvästä kenraalista lehdenjakajaan ja kaikkea siltä väliltä.” 

Ministerintehtävistä huolimatta Leppä oli mukana Koirakiven kesäteatterin viime kesän näytelmässä, joka kertoi Laila Kinnusen elämästä. Näytelmä alkaa dramaattisella kohtauksella, jossa sodan sekasorron riehuessa taustalla saatellaan sotalapsia junaan.  

”Siinä kohtauksessa, kun lapsia vietiin rautatieasemalle lähtemään Ruotsiin, laitettiin lappu kaulaan ja eteenpäin, se kosketti ihan varmasti joka ainoaa katsojaa. Katsomossa oli ihan haudanhiljaista.”  

Näytelmässä Leppä esitti saattajaa ja hänen kuusivuotias tyttärensä saatettavaa. 

”Yhden kerran kun tultiin kotiin, tyttö sanoi ”Isi hei, voisko sen sotalapsikohtauksen jättää pois, kun se on niin surullinen”. Selitin, että ei sitä voi jättää pois, kun se kuuluu niin oleellisena osana Lailan elämän alkutaipaleeseen. Tytär sanoi heti siihen, että ”kyllä, no pietään se siellä, mutta onneks se ei oo meiän kohalla totta”.  

”Juuri se, ja pidetään huoli, ettei niin tapahdu jatkossakaan.” 

Inspiraationa nuoriso ja perinteet 

Lasten ja nuorten mahdollisuudet ovat ministerin sydäntä lähellä. Hän iloitsee, että saa olla kohtuullisen paljon nuoren väen kanssa tekemisissä, esimerkiksi nuorisoseuratoiminnassa tai kouluissa ja oppilaitoksissa vieraillessa.  

”Joka kerta lähden voimaantuneempana sieltä pois kuin olin sinne menneessäni olen. Se ilmapiiri, joka rakentuu heidän kanssa tekemisissä ollessaan, se innostus puskee läpi näilläkin vuosilla.”  

Kun Leppä oli puhumassa yliopiston opiskelijoiden kanssa, ei hän meinannut haluta pois lähteäkään.  

”Siellä oli aivan mahottomasti porukkaa ja meillä oli aivan järisyttävän hauskat keskustelut, eikä vain hauskat vaan myös hyödylliset. Aikaa meni paljon yli sen mitä olin varannut, kun en malttanut lähteä pois. Mietin, että jestas, on nää kyllä paljon viksumpia kuin itse olin tuohon aikaan. Ja näinhän se pitää ollakin”. 

Nuorten lisäksi Leppää inspiroivat seurantalot.  

”Seurantalot, niissä on sitä jotain. Olin viime sunnuntaina puhumassa Sysmän Tikkalan 100-vuotisjuhlissa. Aina kun astuu seurantaloon sisään, tuntee, että täällä on vuosikymmeniä ihmiset tehneet hirmusesti töitä ja talo on hienossa kunnossa. Kaikki huokuu ylisukupolvisuutta ja eteenpäin katsomista, vaikka on kuinka hankalaa ollut.  

Yksi asia kaduttaa 

Vaikka Leppä istuu yhdellä valtion korkeimmista paikoista, yksi asia on häntä jäänyt kaduttamaan. Nuorena miehenä perhe ja vanhemmat kannustivat voimakkaasti lähtemään ulkomaille.  

”Ja itte pöllö en sinne mennyt! Se on mua jäänyt ikuisiksi ajoiksi harmittamaan.”  

Tämän takia Lepällä on tärkeä viesti nuorille: ”Lähtekää ulkomaille, menkää hakemaan kokemuksia. Ja tulkaa takaisin. Olette sitten paljon vahvempia. Menkää mihin vaan, kuhan meette.”  

Yhteisöllisyys ja ylisukupolvisuus 

Vaikka Lepän oma nuorisoseurapolku on ollut vahvasti teatterissa, nuorisoseuralaisuutta voi hänen mukaan ilmentää monella tapaa. Tärkeimmäksi liimaksi, joka yhdistää seurojen harrastusaloista riippumatta on yhteisöllisyys.  

Yhteisöllisyyden lisäksi Leppä haluaa nostaa järjestön vahvuudeksi ja vaalittavaksi arvoksi ylisukupolvisuuden.  

”Me ajattelemme pitkäjänteisesti asioita, eikä mitä voin saada seurasta itselleni tässä näin ja huomenna. Vaan mitä se on meistä eteenpäin, mitä se on sitten jatkossakin. Se on vastuun kantamista, johon me kasvamme tässä hienossa seurassa.”