Opiskelu vei Kirsin Etelä-Hämeestä Pohjois-Pohjanmaalle
Vitsinä heitetystä ajatuksesta syntyi uusi seura Ouluun
Kirsi Raetsaari on 45-vuotias kahden tytön äiti, joka yhdistystoiminnan lisäksi viettää vapaa-aikaansa perheen kanssa talvisin laskettelurinteessä ja kesäisin asuntovaunukiertueella. Hänen nuorisoseurapolkunsa on kiertänyt Hollolan Nuorisoseurasta Oulunsaloon, jonka jälkeen hän oli perustamassa Ouluun Nuorisoseura Vilikkaan.
Miten tulit mukaan nuoriseuratoimintaan?
Muutin lukion alkaessa Lahteen, ja äitini mielestä tarvitsin harrastuksen. Alakoulussa harrastamani pianonsoitto ja tanhu olivat hautautuneet yläkoulun alussa. Äitini ystävän tytär, Pirita Laiho, tarvitsi apuohjaajan kansantanssiryhmäänsä Hollolan Nuorisoseurassa. Ensimmäisen talven aikana suoritin C-ohjaajakoulutuksen, ja seuraavana syksynä minulle annettiin oma lasten ryhmä ja suoritin B-ohjaajakoulutuksen.
Missä nuorisoseuroissa olet ollut ja millaisissa rooleissa olet toiminut?
Tanssin Matissa ja Maijoissa 1990-luvun lopulle. Hollolan Nuorisoseurassa ohjasin kesään 1996 asti, jolloin muutin Ouluun opiskelemaan yliopistoon kasvatustieteitä. Tein päättöharjoitteluni Suomen Nuorisoseurojen Liitolla koulutussuunnittelijana kehittäen kansantanssiohjaajakoulutusta. Kesällä 2000 olin Kalevan nuorten liitolla kesätöissä kehittämässä KNoppi-kerhonohjaajakoulutusta. Palkkatöiden lisäksi luurasin kymmenisen vuotta monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä, mm. liiton nuorisotoimikunnassa, edustajana CIOFF:n elimissä, festareilla kaikissa mahdollisissa tehtävissä stagemanagerista lasten kenttäohjelmien koreografiointiin ja Tanssirallin tuomarointiin. Olin kuusi vuotta myös Kalevan Nuorten Liiton hallituksen jäsenenä. Pidin kansantanssin viikonloppukursseja lähialueen seuroissa ja KNoppi-koulutuksia pitkin Suomea yhdessä Pirita Laihon ja Annukka Kyytisen kanssa.
Muuttaessani Ouluun opiskeli paljon kavereitani tanssinopettajiksi Oulun konservatoriossa. He rekrytoivat minut Oulunsalon Nuorisoseuraan ohjaajaksi keväällä 1997. Ohjasin Oulunsalossa eri-ikäisiä lapsia kevääseen 2007 asti, jolloin jäin äitiyslomalle. Aloittaessani seurassa oli kaksi lasten ja yksi aikuisten kansantanssiryhmää. Toiminnan kasvaessa toimin ohjaajavastaavana ja rekrytoin myös lisää ohjaajia muun muassa Tarja Koskelan ja Heli Honkalammen. Heli oli suunnitellut “vauvatanhun” perustamista ja hänen jäätyä äitiyslomalle vuotta ennen minua, “vauvatanhun” kehittelyä jatkoivat Hanna Poikela harjoittelijana ja Niina Susan Sassali Oamkin opettajana eli harjoittelun ohjaajana.
Kun jättäydyin vapaalle, tuntui siltä, että takki oli aika tyhjä. Helin ja Tarjan kanssa tuli puheeksi, että olisipa hienoa aloittaa tyhjältä pöydältä jotain ihan uutta. Ensin se oli vitsi, mutta kun lapset kasvoivat, aloimme puhua vähemmän vitsikkääseen sävyyn siitä, miksi kuljettaisimme heitä harjoituksiin Oulunsaloon, kun voisimme aivan hyvin perustaa Ouluun oman ja ennen kaikkea omannäköisemme kaupunkiseuran.
Toukokuun lopulla 2010 istuimme Helin ja Tarjan kanssa alas suunnittelemaan toimintaa tarkemmin ja vähän jälkeen puolen yön Nuorisoseura Vilikas oli ilmoitettu yhdistysrekisteriin. Elokuussa aloittivat toimintansa vanhempi-lapsi -ryhmä Kintas Helin ohjaamana sekä 3-4 -vuotiaiden Hyrrä, johon viimein pienen suostuttelun jälkeen Hanna Poikela alkoi ohjaajaksi. Tällä hetkellä ryhmiä on yhteensä yhdeksän. Olen toiminut alusta saakka Vilikkaan varapuheenjohtajana, taloudenhoitajana ja ohjaajavastaavana.
Miksi olet muuttanut? Onko muuttoihin vaikuttanut se, millaista nuorisoseuratoimintaa uudella paikkakunnalla on?
Olen muuttanut aina muista kuin nuorisoseurasyistä. Nuorisoseuralaisena on ollut helppo pysyä paikkakunnasta riippumatta.
Miten paikallisuus on näkynyt eri nuorisoseuroissa?
Se näkyy siinä, miten harrastustoimintaa paikkakunnalla arvostetaan. Jossakin toimintaan riittää tulijoita, koska harrastuksella on hyvä maine. Kansantanssissa yksi paikallinen ominaisuus on yllätyksekseni myös perinteet: jossakin on pitkät perinteet nimenomaan perinteisen kansantanssin ylläpitämisessä, toisaalla arvostetaan enemmän uutta luovaa ja koreografisoitua kansantanssia. Merkittävämpää on ehkä se, pyöriikö toiminta oman talon ympärillä vai ei. Talo on toisaalta valtava voimavara, mutta myös iso ylläpidettävä kustannuserä. Kansantanssitoiminnassa oleellista on myös festareille osallistuminen. Näin pohjoissuomalaisena kieltämättä kirpaisee joka kerta, kun suunnitellaan massiivista talkoourakkaa talvelle, jotta saadaan kokoon bussimatkoihin tarvittavat rahat.
Jos voisit ottaa yhden hyvän asian jokaisesta seurasta mukaasi, mitä ne olisivat?
Enemmän kuin asioita kaipaan, arvostan ja lämmöllä muistelen tiettyjä ihmisiä. Ehkä se kertoo minusta toimijana jotain. Arvostan yhteistyötä, johon kaikki sitoutuvat lupaamallaan tavalla. Olen onnekas, kun olen saanut toimia eri tehtävissä niin monen mahtavan tyypin kanssa. Parasta on, kun festareilla kulkiessa tulee vastaan niin paljon tuttuja vuosien varrelta. Ja kun seuratoimintaa pyörittäessä tulee pulmia vastaan, on heti mielessä monta, keneltä voi kysäistä konsultaatiota.
Mitä yhdenvertaisuus merkitsee sinulle?
Kukin saa osallistua omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan mukaan yhteiseen toimintaan. Yhdessä tekeminen on aina enemmän kuin yksin tekeminen. Joskus joku jaksaa ja haluaa tehdä enemmän, jolloin hän voi ottaa enemmän vastuuta. Joskus joku haluaa olla mukana, vaikka tiukassa tilanteessaan tai pienemmillä voimavaroillaan pystyy osallistumaan vain pienemmällä panoksella. Hänenkin panoksensa on silti yhtä tärkeä ja arvokas.
Kuva: Mikko Törmänen