Pasi Saarinen
Author Archives: Pasi Saarinen

Teatterilaivalla kohdataan syyskuun puolessa välissä

Teatterilaivan logo

Teatterilaiva tulee taas ensi syksynä, kun Silja Europa täyttyy tarinoista, esityksistä, työpajoista ja teatterin taiasta. Syksyn hauskin Teatterifestivaali seilataan 17.-18.9.2021.  Nyt on aika Teatterinharrastajia puolitoista vuotta kurittanut pandemia näyttää tällä hetkellä siltä, että syksyinen harrastajateatterifestivaali Teatterilaiva pystytään järjestämään. Liput tapahtumaan ovat myynnissä ja niitä voi ostaa Ikaalisten matkatoimistolta. Nyt on aika reivata purjeet ylös ja ottaa lentävä […]

Lue lisää

Esko-patsas Irti-teatterille

Suomen Nuorisoseurojen vuosittain jakama Vuoden teatteriteko -palkinto eli Esko-patsas on myönnetty Vuoksenniskan nuorisoseuran Irti-teatterille. Palkinto jaettiin tänä vuonna etänä järjestetyssä nuorisoseurojen valtakunnallisessa teatteritapaamisessa lauantaina kolmastoista maaliskuuta. IRTI-teatteri (Irti) on vuonna 1992 Vuoksenniskan nuorisoseuran alaisuuteen perustettu nuorisoteatteri, jonka Jorma ”Jomppa” Piispanen loi tarkoituksena antaa niille nuorille tekemistä, joilla ei ollut muuta paikkaa, kuin roikkua pihalla tekemässä […]

Lue lisää

Festarikellossa tietoa harrastajateatteritapahtumista

Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Nuorisoseurat, Työväen Näyttämöiden liitto sekä Suomen AITA/IATA ovat yhdistäneet voimansa ja koonneet kaikki harrastajateatterikentällä tapahtuvat festivaalit yhteen festarikelloon. Festarikellon ajatuksena on tarjota kootusti tietoa harrastajateattereille suunnatusta tapahtumatoiminnasta. Festarikellosta voit tarkistaa esimerkiksi mitkä festivaalit osuvat oman produktion aikatauluihin. Lisätietoja festareista, sekä hakuohjeet saat seuraamalla kellon linkkejä. Luonnollisesti myös festarikellon tiedot tänä poikkeusaikana elävät […]

Lue lisää

Nuorisoseurojen Teatteritapaaminen LA 13.3.2021 klo 9-12 etäyhteydellä

Sinä nuorisoseuran teatterissa toimiva ihminen! Osallistu ilmaiseen valtakunnalliseen teatteritoimijoiden tapaamiseen! Tapaaminen järjestetään etäyhteydellä: tarvitset vain tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden, ja voil’a: pääset viettämään inspiroivan aamupäivän rakkaan harrastuksen asioiden äärellä.  Nuorisoseurajärjestö täyttää tänä vuonna 140 vuotta. Läpi järjestön historian on teatteritoiminta ollut yksi keskeisimmistä harrastusaloista. Tänä päivänä teatteria harrastetaan noin kahdessasadassa nuorisoseurassa eri puolella Suomea ja […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri pika-avustusta yli kahdellekymmenelle hankkeelle

Nuori Kulttuuri pika-avustus oli haussa 10.8.-10.9.2020. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 44 kappaletta ja hakemusten hakusumma oli yhteensä 80 485 euroa. Suomen Nuorisoseurojen hallitus valitsi rahoitettaviksi kohteiksi 23 hanketta, joiden rahoitussumma on yhteensä 38 000 euroa. Pika-avustus toteutettiin tänä vuonna peruuntuneiden nuorten ulkomaanmatkojen tukivaroista. Avustuksen tarkoitus on pilotoida uudenlaisia kokeiluja paikallisen kulttuurisen nuorisotyön kehittämiseksi. Pilotteja hyödynnetään tulevina vuosina […]

Lue lisää

NUORI KULTTUURI ASTUU 2020 -LUVULLE UUDELLA STRATEGIALLA

Salissa suuri joukko heiluttelee Nuori kulttuuri kaulaliinoja.

Suomen Nuorisoseurojen pyörittämä 50-vuotias Nuori Kulttuuri -toiminta astuu uuteen aikaan syksystä lähtien. Nuori Kulttuuri on linjannut uudessa strategiassa toimintaansa vuosille 2020-2026. Strategian kärjet ovat rohkeus, arvostus ja monitaiteisuus. Nuori Kulttuuri toimii jatkossa paikallisesti, alueellisesti,valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti. Ensimmäinen uuden strategian mukainen Kulttuuri -festivaali järjestetään Porissa 21.-23.5.2021. -Nuori Kulttuuri -toiminnalla on pitkät perinteet ja silti se on vuosien saatossa onnistunut pysymään mielenkiintoisena ja ajankohtaisena aina uusille […]

Lue lisää

Luova Lava -leirit työllistävät yli 120 ohjaajaa tänäkin kesänä

Suomen Nuorisoseurojen lapsille ja nuorille tarkoitettu Luova Lava -leiritoiminta saatiin käyntiin tänä kesänä poikkeuksellisesta keväästä huolimatta. Leirien peruskonsepti on tarjota alakouluikäisille nuorille luovaa toimintaa kuten teatteria, tanssia ja musiikkia päiväleirinä kesäloma-aikana.  – Luulimme jo, että joudumme perumaan kesän kaikki leirit koronapandemiasta johtuen, jolloin suuri joukko nuoria olisi jäänyt myös ilman kesätyötä, kertoo Pirita Laiho, joka koordinoi […]

Lue lisää

Vuoden teatteriteko -palkinto avoimen haun kautta toteutetulle menestysnäytelmälle

Nainen ja mies istuvat penkillä, katsovat toisiaan.

Suomen Nuorisoseurojen vuoden teatteriteko -palkinto myönnetään tänä vuonna Kauhavan Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralle Liian paksu perhoseksi -esityksestä. Sisko Istanmäen kirjoittamaa ja Eija-Irmeli Lahden sovittamaa sekä ohjaamaa näytelmää esitettiin syyskaudella 2019 täysille katsomoille ylistävien kommenttien saattelemana.  Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralla on yli vuosisatainen perinne harrastajateatterin parissa. Ryhmä on viimeisten vuosikymmenien aikana nostanut profiiliaan panostamalla ammattiohjaajan käyttöön. Se on osaltaan […]

Lue lisää

Tulevat Nuori Kulttuuri aluetapahtumat suositellaan peruttavan

Tiedote 12.3.2020 Suomen hallituksen tänään torstaina antaman suosituksen nojalla Suomen Nuorisoseurojen johtoryhmä on linjannut, että Nuorisoseurat suosittelee tulevien Nuori Kulttuuri aluetapahtumien peruuttamista vallitsevan Koronavirustilanteen tähden. Tämä suositus on voimassa tästä päivästä lähtien tämän kevään aluetapahtumien loppuun saakka. Lopullisen päätöksen kunkin tapahtuman perumisesta tekee paikallinen järjestäjä.   Nuori Kulttuuri -toimisto selvittää mahdollisuutta järjestää peruuntuville tapahtumille ja tanssiryhmille […]

Lue lisää

Ilta Villen kanssa

Kuvassa Haapasalo

Ensi syksyn Teatterilaivan päävieraana nähdään näyttelijä Ville Haapasalo. Liput tapahtumaan myynnissä nyt. Silja Europa täyttyy tarinoista, esityksistä, työpajoista ja teatterin taiasta, kun syksyn hauskin Teatterifestivaali seilataan 18.–19.9.2020.  Esiintymään oman ryhmän kanssa?  Tämän vuoden Teatterilaivan esitykset haetaan avoimen haun kautta. Tapahtumaan voivat hakea kaikki harrastajateatteriryhmät ympäri maan. Laivan esityskattaukseen haetaan maksimissaan tunnin mittaisia esityksiä, jotka ovat siirrettävissä laivaolosuhteisiin. Silja Europan Teatteri […]

Lue lisää