Onko seurassanne panostettu tänä vuonna kierrätykseen tai tarjottu entistä enemmän lähiruokaa? Etsimme ehdotuksia Vuoden 2024 vastuullisuusteosta! Suomen Nuorisoseurat jakaa vuosittain Vuoden vastuullisuusteko -tunnuksen, jolla juhlistetaan ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan liittyviä tekoja. Teko voi olla pienikin, mutta sillä on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Palkinto myönnetään teosta, joten toteuttaja voi olla nuorisoseura, yksittäinen harrastusryhmä […]
Lue lisää
Kansantanssija Emma Kanteliselle ja teatterialan monitoimija Altti Kiurulle on myönnetty Paavo Väyrysen rahaston tunnustuspalkinnot. Väyrynen jakoi menestyneille nuorille taiteilijoille annettavat palkinnot Suomen Nuorisoseurojen Nuorisoseurakokouksessa lauantaina 5.10. Kansantanssiharrastuksesta työ 28-vuotias Emma Kantelinen on helsinkiläistynyt tanssinopettaja (AMK) ja kansantanssija, jonka tanssilliset juuret ja kotiseutu ovat Pohjois-Karjalassa. Kansantanssin Kantelinen aloitti Nuorisoseura Motorassa jo 3–vuotiaana. Omassa työssään hän on […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain ansioituneita henkilöitä, jäsenyhdistyksiä ja toimintoja valtakunnallisilla tunnustuksilla. Palkittavat valitaan yleisön edotusten perusteella, joten nyt on aika vaikuttaa! Palkintokategorioita on kahdeksan: Kaikilla nuorisoseurojen jäsenillä ja jäsenyhdistyksellä on oikeus ehdottaa palkittavia. Ehdotukset tehdään Vuoden tunnustukset – sivun kautta. Ehdotukset on jätettävä viimeistään 8.11.2024. Suomen Nuorisoseurojen hallitus päättää palkittavista ja tunnustukset jaetaan eri tilaisuuksissa […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan on nimetty uusia jäseniä. Kansantanssimestareiksi kutsutut kiltalaiset ovat ansioituneita ja pitkään alalla toimineita henkilöitä, jotka ovat työllään edistäneet kansanperinteen säilyttämistä ja uusiutumista. Uusia kansantanssimestareita nimetään kahden vuoden välein Pispalan Sottiisin kansantanssifestivaalin yhteydessä. Béla Gazdag, Hollola Béla Gazdag on unkarilainen kansantanssinopettaja ja koreografi, joka on rikastuttanut suomalaista kansantanssikenttää uniikilla tavalla. Hän on omistautunut säilyttämään […]
Lue lisää
Ramppikuume – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät pidettiin 19.-21.4. Kankaanpäässä. Ramppikuumeen ohjelmallisen ytimen muodostaa valtakunnallinen nuorisoteatterikatselmus, jonka voittajaksi valikoitui Tampereen Tiili Teatteri esityksellään Minä olin täällä. Teoksen työryhmälle Jero Hellstenille, Inke Kajankille, Tatu Kivirannalle, Juho Varinille ja Jere Röyskölle luovutettiin kiertopalkinto Ramppipysti ja 1000 euron stipendi Ramppikuumeen päätöstilaisuudessa. Päätöstilaisuudessa jaettiin myös kaksi lahjoitusstipendiä ryhmien kouluttautumiseen. Nämä 500 euron […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen vuosittain jakama Vuoden Teatteriteko -palkinto on myönnetty Härmänkylän Nuorisoseuran Pieni pyhiinvaellus -näytelmälle. Koskettavan näytelmän on käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen, sovittanut Juha Ekola ja ohjannut Katja Kujala. Pienen pyhiinvaeltajan tarina linkittyy ainutlaatuisella tavalla eteläpohjalaisuuden historiaan käsitellen mm. herännäisyyttä sosiaalisena ilmiönä. Tarinassa syntymä ja kuolema, häpeä ja kunnia kietoutuvat yhteen koskettavaksi kudokseksi. Näytelmän esittäminen siirtyi koronan […]
Lue lisää
Marja-Liisa Rantala on palkittu Vuoden Hermanska -tunnustuksella lauantaina 13.4. valtakunnallisilla H-kiltapäivillä. Suomen Nuorisoseurat jakaa tunnustuksen henkilölle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla nuorisoseuratoimintaa omalla alueellaan tai laajemmin. Marja-Liisa, tai tuttavallisemmin Maisa, on ollut aktiivinen nuorisoseuralainen vuodesta 1993 lähtien, jolloin hän lähti mukaan Kangasalalla toimivan Nuorisoseura Teatteri Tuulian rahastonhoitajaksi. Maisa toimii tehtävässä edelleen, minkä lisäksi hän on […]
Lue lisää
Vuoden 2024 Nuorisoseura on Asemäentien Nuorisoseura Imatralta. Valtakunnallinen tunnustus jaetaan seuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua. Tunnustuksen jakoi Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Elina Weckström Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Teatteria turvallisemman tilan periaatteilla Reilun vuoden vanhan Asemäentien Nuorisoseuran päätoimintana on teatteri. Seurassa on tällä […]
Lue lisää
Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden nuori nuorisoseuralainen -tunnustus myönnettiin kahdelle henkilölle: Katherine Ulichille ja Emma Vuohtoniemelle. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Katherina ja Emma palkittiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Katherinen positiivinen asenne näkyy kaikessa, mitä hän tekee Katherine on aktiivinen nuorisoseuralainen, joka on harrastanut intohimoisesti kansantanssia jo 14 […]
Lue lisää
Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja Ira Järvelä on palkittu Vuoden 2024 nuorisoseuralaisena. Vuoden nuorisoseuralaiseksi valitaan vapaaehtoinen, jonka panos on paikallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella tasolla tärkeää. Tunnustus jaettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3. Aktiivinen harrastaja ja luottamushenkilö Iran nuorisoseurataival on alkanut Oulunsalon Nuorisoseurassa, jossa hän toimi pelimannina säestäessään kansantanssiryhmä Kimaraa. Muutettuaan Kaustiselle 90-luvun puolivälissä Ira aloitti harmonikan soittajana Ottosten pelimanniryhmässä […]
Lue lisää