Heissulivei, tanssilliset terveiset Helsingistä!

Lämmin kiitos Riia kirjeestäsi. Mielenkiintoista kuulla, miten siellä sinun suunnallasi kansantanssikevät on edennyt. Helposti ajaudun ajattelemaan, että oma tanhukuplani täällä Helsingissä olisi aivan tavallinen eikä mitenkään erityinen. Sinun tanhutodellisuudestasi lukeminen muistutti minua siitä, että vaikka kansantanssi onkin sellainen yhteinen halaava, pehmeä viltti, niin siihen vilttiin kietoutuvat uniikit alueet ja niiden kulttuurit sekä erityispiirteet. Lisäksi luotan siihen, että nämä kiertokirjeet auttavat minua hahmottamaan muita tanhutodellisuuksia, ne auttavanevat huomaamaan niin yhtäläisyyksia muiden seutujen kanssa kuin Helsingin seudun omia erityisyyksiä.

Täällä Helsingissä on meneillään juuri nyt kevään kaikista kaunein vaihe. Vaaleanvihreinä loistavat puut suorastaan hohkaavat lupausta jostain upeasta tulevasta! Ilmassa on positiivista odotusta. Haaveilen sellaisesta keväästä, jolloin voisin maksimoida tämän vaalean vihreyden määrän matkustamalla Hangosta Utsjoelle kuukauden ajan, 25 kilometriä päivässä kohti pohjoista. Kenties jenkaten!

Minä olen aika lailla pyörinyt viime aikoina oman pääni sisällä, ihan positiivisessa mielessä. Päänsisäistä prosessia ruokin tekemällä vähän sitä sun tätä kansantanssiin liittyvää: kokoan ja katselen kansantanssiin liittyvää videoaineistoa, fiilistelen omaa lähiperinnettäni ja innostun uusista, vanhaa tietoa ja taitoa soveltavista, ideoista. Keskeinen lähestymistapa tähän kaikkeen on kehollisuus, sen huomioiminen ja sen tietoinen toteuttaminen tanssien. Pitkästä aikaa myös oma tanssiminen tuntuu hyvältä, mikä on varmaan seurausta oman kehollisuuteni huomioimisesta. Työskentelen tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä pitkällä apurahalla, minkä myötä minun ei ole tarvinnut miettiä omaa toimeentuloani, jonka saan tavallisesti aikuisten kansantanssiryhmien opettamisesta. Helsingissä aikuiset kansantanssijat ovat harjoitelleet viimeksi yhdessä loka-marraskuussa, siitä on jo pitkä aika. Opettamiani ryhmiä on jo iso ikävä! Niin yksittäisiä tanssijoita ja heidän kohtaamistaan, mutta ennen kaikkea yhteistä ryhmätilannetta.

Odotan kevään vaaleanvihreällä energialla myös seuraavaa Nordic Dance Helsinki -klubia, vaikka tarkkaa päivämäärää ei olekaan vielä tiedossa. Kaipaan valtavasti sosiaalista tanssimista ja soittamista (en tosin soita mitään itse, VIELÄ). Iltamia, joissa voi sekä itse tanssia ja soittaa että seurata muita tanssijoita ja soittajia kahvittelun ja jutustelun lomassa! Kevään energinen odotus saa minut myös bongailemaan uusia erilaisia mahdollisia tanssitiloja, joissa järjestää vuoden 2021 nurkkatansseja, eikä tätä bongailua ei tanssikielto häiritse. ”Hmmm, mites tuo mattolaituri tuossa?”, ”Ihana huvila, tuolla varmaan olisi upea tanssisali!”, ”Ai täälläkin on tilaa, tuossa keskellä soitettaisiin 2,5-rivistä haitaria ja avainviulua!”

Toivon todella paljon, että pandemian tuoma tauko saa kanssatanssijat syttymään entistä tiiviimmin yhteisöllisyyteen, koskettamiseen ja kollektiiviseen läsnäoloon.

Toivon yhteisöllisyyden syttyvän myös pääkaupunkiseudun kansantanssitahojen yhteisessä toiminnassa. Minulle pääkaupunkiseudun, jo pelkästään Helsingin, kansantanssitoiminta on näyttäytynyt repaleisena sienirihmastona: tahoja on monia ja vaikka joitain kontakteja toimijoiden välillä on, yhteistä läsnäoloa voisi olla paljon enemmän. Yhteistyö voisi olla jo pelkästään toisten kuulemista kokoontumalla yhteen. Viime vuoden lopulla alkaneet kansantanssin ammattiopettajien aamukahvit olivat erinomainen esimerkki etänä tapahtuvasta kokoontumisesta, jonka kannattaa jatkua tulevaisuudessakin. Aamukahveilla pääsin keskustelemaan myös useiden satojen kilometrien päässä olevien kollegojen kanssa. Me varmaan voisimme pääkaupunkiseudulla kokoontua yhteen edes verkossa joka toinen kuukausi kuulemaan toisiamme. Arjessa yksi tunnin suuntaansa kestävä ylimääräinen siirtymä kaupungin itäosista länsilaidalle on ymmärrettävästi pitkä aika. Minua ainakin kehtuuttaisi. Mutta nyt, kun on opittu kokoontumaan etänä, nämäkin kokoontumiset voitaisiin toteuttaa hybridinä. Tosin jos luvassa on esimerkiksi yhteistä tanssia, tulen varmasti fyysisesti paikalle! Kummin vain, uskon että uusia avauksia ja innostumista voi syntyä myös ilman sen suurempaa agendaa. Hah, joskin minua kiinnostaisi koota porukalla stadilaista tanssiperinnettä, Sörkän pistoa ja sen sellaista, yhteen edes pienen vihkosen verran… Ehkä joku kuulee toiveeni tämän julkisen kirjeen kautta!

Lähetän tämän kirjeen myötä kirjoitushaasteen seuraavaksi pullopostina eteenpäin! Hyvä vastaanottaja, mitä sinun ja sinun tanhutodellisuuteen kuuluu?

Terkuin,
Riina

Tämä kirjoitus on osa Kaikuja kansantanssin maailmasta -kirjoitussarjaa, jossa kuullaan kansantanssitoimijoiden kuulumisia ympäri Suomen kerran kuussa tämän vuoden loppuun. Jos sinua kiinnostaisi osallistua kirjoitussarjaan kirjoittamalla, otathan yhteyttä 044 744 3939 / paula.kettu@nuorisoseurat.fi.