Antirasismi haastaa nuorisotyöntekijää

Nuorisotyöllä ja -toiminnalla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden toteutumista kuitenkin usein tarkastellaan enemmistön näkökulmasta. Miten kuulemme ja tavoitamme ne nuoret, joille nuorisotoiminta tuntuu turvattomalta ja muunlaisille nuorille kuin itselle suunnatulta?

Olen tehnyt nuorisotyötä ammatikseni yli 20 vuotta ja tullut johtopäätökseen, että nuorisotyössä tarvittava keskeinen taito on kyky kuunnella. Toiseksi tärkeintä on kyky sietää ilmiöiden monimutkaisuutta ja hallitsemattomuutta sekä työtapojen, prosessien ja ihmisten epätäydellisyyttä.

Nuorten parissa toimiessamme olemme osa jatkuvaa muutosta ja uuden oppimisen äärellä. Osaammeko kuitenkaan tunnistaa ja uskallammeko tunnustaa nuorisotyön käytänteisiin sisään rakennetun epätasa-arvon ja oman osuutemme epätasa-arvon ylläpitäjinä? Antirasistisessa työssä olemme nyt kehityksen haastavassa murrosvaiheessa, jossa totuttuja valtarakenteita ja käytänteitä haastetaan ja hyvää tarkoittavia, mutta epätasa-arvoa ylläpitäviä valkonormatiivisia toimintatapoja kyseenalaistetaan uudella tavalla.

Uskallanko katsoa peiliin ja tarkastella, miten rakenteet, käytänteet ja toimintatavat ylläpitävät etuoikeuksiani?  Mitä asioita otan itsestäänselvyytenä? Olenko sinut etuoikeuksieni tunnistamisesta syntyvän epämukavuuden kanssa vai selitänkö sitä pois omalle kohdalleni sattuneiden epäoikeudenmukaisuuksien kautta?

Antirasistisessa työssä tarvitaan kykyä itsereflektioon ja epämiellyttävien tunteiden käsittelyyn. Kun tänä päivänä tarkastelen työotettani ja tapaa, jolla 15 vuotta sitten koordinoin Euroopan Neuvoston Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanjaa, on päällimmäiset tunteeni häpeä ja syyllisyys. Kenen ehdolla silloin työtäni tein ja keitä ymmärtämättömyyttäni vaiensin ja suljin ulos?

Nuorisotyössä ja erityisesti antirasistisessa nuorisotyössä, puhumme pitkäkestoisista prosesseista ja niissä usein ”miten” on vähintään yhtä tärkeää kuin ”mitä”. Ketkä päättävät toiminnan agendan ja tavat, ketkä ovat kohteita ja tekijöitä? Kenellä on valtaa päättää resursseista? Ilman yhdenvertaista osallisuutta ei voi syntyä kestäviä positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia ja vallan uudelleenjako tarkoittaa myös sitä, että se, jolla valta perinteisesti on ollut, on valmis jakamaan valtaa uudelleen ja tekemään toisin kuin on totuttu. Se on helpommin sanottu kuin tehty!

Riikka Jalonen 
Toiminnanjohtaja 
Rauhankasvatusinstituutti ry 

Teksti on julkaistu Nuorisoseurat-lehden Alakerta-palstalla 4/2021