Suomen Nuorisoseurat ry:n on toiminut kuntouttavan työtoiminnan palvelutuottajana Pohjois-Savon hyvinvointialueella sekä ollut osatoteuttajana työllistämiseen liittyvässä Game on –hankkeesta. Liiton hallitus on kokouksessaan 5/2024 päättänyt luopua nuorisotalotoiminnasta sekä kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Game on –hanke liittyy vahvasti työllistämiseen, joten sen siirtäminen on luontevaa muun toiminnan ohella. Toiminnot siirtyvät Kuopion seudun Nuorisoseura ry:n toteutettaviksi vuoden 2025 alussa liikkeenluovutuksella kuitenkin […]
Lue lisää
Neljä pohjoiskarjalalaisten nuorten suunnittelemaa ja toteuttamaa peliä lanseerataan joulukuussa Liperissä, Nurmeksessa ja Joensuussa. Toiminnan taustalla on osallistavan pelisuunnittelun Livohka -hanke, jossa yli 15-vuotiaat nuoret ovat saaneet ideoida oman näköisensä pelin alusta loppuun. Liperin Honkalammen peliryhmä koostuu erityisnuorista, jotka ovat suunnitelleet liikunnallisen ja hoksottimia herättävän pallopelin Aakkoset ruudussa. Peliä pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa 5.12. klo 15 […]
Lue lisää
Kalenat – lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma kokoaa jälleen kansantanssiryhmät ympäri Suomen Saimaan rannalle Lappeenrantaan 12.-15.6.2025. Neljän päivän ajan tanssin ilo ja yhteisöllisyys täyttävät kesäkuisen viikonvaihteen, kun lapset ja nuoret pääsevät kohtaamaan, tanssimaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Kalenoiden keskiössä on yhdessä tekeminen ja kokeminen, joka näkyy parhaiten tapahtuman pääjuhlassa. Kansantanssiryhmät ovat jo aloittaneet yhteisohjelmien harjoittelut, joiden lopputulos […]
Lue lisää
Nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamista jatketaan Pohjois-Karjalassa yhä laajenevalla toiminta-alueella. Jatkorahoituksen saanut Osallistavaa vaikuttamista -nuorten paikalliset vaikuttajapolut -hanke tarjoaa nuorille mahdollisuuksia osallistumiseen ja vaikuttamiseen heidän omista lähtökohdistaan käsin. Vuonna 2023 alkanut toiminta laajenee uuden rahoituksen turvin Joensuun Hammaslahteen, Tuupovaaraan sekä Enoon. Lisäksi Keski-Karjalan alueella alkanutta toimintaa jatketaan. Uusina paikallisina seurakumppaneina toimivat Hammaslahden nuorisoseura, Koveron nuorisoseura […]
Lue lisää
Rääkkylässä paikallisten nuorten toivoma paintball-sisärata on saanut myönteisen päätöksen. Nuoret innostuivat kirjoittamaan kuntalaisaloitteen harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi Suomen Nuorisoseurojen Osallistavaa vaikuttamista – nuorten paikalliset vaikuttajapolut -hankkeen myötä. Nuorten ja mukana olevien toimijoiden iloksi aloite otettiin heti kunnassa käsittelyyn. Nyt saatu myönteinen päätös mahdollistaa talkoot toimintaa varten osoitetun rakennuksen ikkunoiden suojaamiseksi ja tilojen raivaamiseksi. – Ensimmäiset talkoot järjestetään 25.10., […]
Lue lisää
Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan…Nuorisoseurojen Kalenat tapahtumassa etsitään kadonnutta synttärisankaria ja juihlitaan 140-vuotissyntymäpäiviä. Mukana Lappeenrannassa seikkailevat myös Kalenakatit Repe ja Rilla.Lasten ja nuorten kansantanssitapahtuman tunnelmaan virittäydytään jo toukokuussa.Ilmoittaudu Kalenat -tapahtumaan 15.4.–30.4. välisenä aikana. Osallistumismaksu on vain 20 euroa / henkilö. Ilmoittautumislinkki löytyy alta: Kalenoihin voit ilmoittautua Nuorisoseurojen PuodissaOsallistumalla Kalenoihin ryhmä saaSynttäripaketin: Toukokuun alussa saatte ryhmällenne postissa paketin, […]
Lue lisää
Vuoksenniskan Nuorisoseuran IRTI-teatterilaiset ovat valmistaneet spoken word -esityksiä harjoituksissaan, jotka on toteutettu koronan takia netin kautta etänä.”Spoken word on ääneen puhutun sanataiteen ja runouden muoto, joka keskittyy tekstin kuulokuvaan hyödyntäen muun muassa sanaleikkejä, rytmejä, erilaisia riimejä ja äänenpainoja. Usein spoken word -lyriikkaa kirjoitetaan omaan suuhun sopivaksi ja itsensä esitettäväksi. Spoken word saattaa olla rap-lyriikan, proosamonologin ja tarinankerronnan kaltaista ja kuuloista, jota nautitaan lavataiteena tai tallenteena. Esityksessä voi olla musiikkia ja muita performatiivisia elementtejä”, […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen valtuusto aloitti syyskokouksen Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistolla kiittämällä vapaaehtoisia. Kiitokseksi nuorisoseurojen eteen tehdystä työstä järjestö myönsi ansiomerkkejä luottamushenkilöilleen seuraavasti: Kultainen ansiomerkki Kotkalainen Anni Kelkka tunnetaan usein nuorisoseurapiireissä joensuulaisen Motoran kautta. Anni jää pois hallitustyöskentelystä 29-vuotiaana oltuaan mukana seitsemän vuotta, josta valtaosan varapuheenjohtajana. Anni on paitsi kansantanssija, myös ohjaaja ja vetää tällä hetkellä ryhmiä Kotkassa, jossa työskentelee […]
Lue lisää
Tervetuloa Kuopion seudun Nuorisoseura ry:n syyskokoukseen ti 27.11.2018 klo 17.00 Julkulan nuorisotalo os. Puijonsarventie 54 Kuopion seudun Nuorisoseuran toiminta innostaa kuopiolaisia lapsia ja nuoria kulttuuriseen lapsi- ja nuorisotoimintaan. Erilaisten kerhojen ja leirien kautta lapset ja nuoret pääsevät toimimaan ryhmässä ja aktiivisina toimijoina luovan ja innostavan toiminnan parissa. Toimintaa järjestetään erityisesti Julkulassa nuokkarilla mutta myös keskustassa […]
Lue lisää