Roolipelit, roolipelaaja. Moni on kuullut tämän termin. Joku tunsi jonkun, joka pukeutui peikoksi ja samosi metsissä, toisen serkku taas omisti paljon figuureja, jotka ehkä liittyivät roolipelaamiseen, ehkä eivät. Roolipelaaminen, ja tarkemmin Dungeons & Dragons, on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan nousussa Keski-Suomessa. Kaikki alkoi vuonna 2022, kun Leader Jyväsriihen rahoituksen turvin perustettiin kuusi nuorten peliryhmää, joissa 8-16-vuotiaat […]
Lue lisää
Lappilaiset nuoret pääsevät kehittymään vaikuttajina vuoden 2025 aikana. Kolme paikallista nuorisoseuraa on mukana Hear me out! -hankkeessa, jossa 13-18-vuotiaiden nuorten toimintaryhmät pääsevät toteuttamaan heille mielekästä toimintaa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten kokemuksia osallisuudesta ja mukaan ottavista yhteistöistä. Toiminta pohjaa vastaaviin hankkeisiin, joita on toteutettu Nuorisoseuroissa onnistuneesti eri puolilla Suomea. Niiden myötä on vahvistunut tarve yhä entisestään […]
Lue lisää
Toimitko Nuorisoseuran sihteerinä, somevastaavana, seurantalon talkoolaisena tai vapaaehtoisena ohjaajana? Kartoitamme vapaaehtoistoiminnan tilaa Nuorisoseuroissa – vastaa kyselyyn! Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja kehittäminen on yksi järjestön tehtävistä. Kehitystyö lähtee liikkeelle nyt toteutettavalla vapaaehtoistoiminnan tilaa ja vapaaehtoisina toimivien kehittämisajatuksia kartoittavalla kyselyllä. Kyselyn kautta saamme vertailuaineistoa vuoden 2018 laajaan vapaaehtoistoimintaa nuorisoseurajärjestössä kartoittaneeseen selvitykseen sekä tietoa kehityskuluista ja tukitarpeista tässä ajassa. […]
Lue lisää
Ennätykselliset 44 kansantanssiryhmää osallistui nuorten ja aikuisten Tanssimylly-katselmukseen. Ryhmiä oli mukana aina Rovaniemeltä Helsinkiin ja Joensuusta Turkuun. Katselmus järjestettiin osana kansantanssifestivaali TRADIa Tampereella 4.-6.4. Tanssimyllyn tarkoituksena on aktivoida kansantanssiryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Raadeissa olivat tänä vuonna kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaiset Antti Järvelä, Petri Kauppinen, Paula Kettu, […]
Lue lisää
Nuorisoseuroissa haluamme, että jokainen voi tuntea ylpeyttä harrastamisestaan, sillä jokainen harrastus on samanarvoinen ja yhtä tärkeä. Sen kunniaksi olemme työstämässä kampanjaa harrastamisylpeyteen liittyen yhdessä nuorten viestintätoimikunnan kanssa. Tällä hetkellä keräämme kokemuksia harrastamisylpeydestä. Harrastamisylpeys on se tunne, kun olet onnellinen tai tyytyväinen harrastamisestasi. Sen tuntee esimerkiksi, kun koreagrafia menee nappiin, joku kehuu itse tekemääsi vaatetta tai muistat […]
Lue lisää
Hyvää Maailman teatteripäivää! Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Teatteri on kuulunut nuorisoseurojen toimintaan alusta lähtien ja tänäkin päivänä sadoissa nuorisoseurojen teatteriryhmissä pääsee heittäytymään, käyttämään luovuutta ja luomaan teatterin taikaa. Teemapäivän perinteisiin kuuluu Maailman teatteripäivän julistus, jonka kirjoittajaksi ITI valitsee vuosittain maineikkaan teatterintekijän jostakin jäsenmaastaan. Julistus luetaan teatteripäivänä teattereissa ennen illan […]
Lue lisää
Nuorisoseurojen nuorisotoimikunnat ovat 14–29-vuotiaiden nuorten ryhmiä, joissa pääsee vaikuttamaan mm. järjestön harrastustoimintaan, tapahtumiin ja viestintään. Etsimme toimikuntiin nyt uusia osallistujia. Jos olet yli 14-vuotias ja haluat vaikuttaa kulttuuriseen harrastamiseen, oman lähiympäristösi harrastusmahdollisuuksiin tai Nuorisoseurojen toimintaan, tervetuloa mukaan! Voit tutustua toimintaan tarkemmin täällä. Alla oleviin toimikuntien kokoontumisiin ja tapahtumiin osallistuminen on maksutonta. Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittaudu […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen Vuoden 2024 vastuullisuusteoksi on valittu Honkalammen Nuorisoseuran soveltavan liikunnan kerho. Tunnustuksella halutaan nostaa esiin tekoja, joilla on selkeä ja aiempaa kestävämpi muutos toimintaan. Teko voi liittyä ympäristöön, yhteisöön tai laajemmin yhteiskuntaan. Kokeilusta pysyväksi toiminnaksi Erityisryhmille suunnattu soveltavan liikunnan kerho käynnistyi viime keväänä Honkalammen Nuorisoseurassa kokeilumielessä. Toiminta sai nopeasti innokkaita osallistujia, jotka ovat päässeet […]
Lue lisää
Kulttuuriharrastuksilla on tutkitusti iso merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Tanssi-, teatteri, sirkus-, musiikki-, sana- tai kuvataideharrastus tuo kavereita, opettaa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä ymmärtämään itseään. Kulttuuriharrastuksessa oppii lisäksi tärkeitä taitoja opiskelu- ja työelämää varten. Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys 2024 Yksi suurimpia kulttuuriharrastusten järjestäjiä ovat paikalliset nuorisoseurat eri puolilla Suomea. Yli 500 nuorisoseurassa harrastetaan viikoittain […]
Lue lisää
Nuori Kulttuuri Digistage kutsuu 13–29-vuotiaita nuoria taiteen ja kulttuurin harrastajia osallistumaan Digistage-videokilpailuun. Suosituimmat teokset palkitaan rahastipendein. Kaikki osallistujat saavat myös taiteen ammattilaisten kirjallisen palautteen sekä yleisön kommentteja teoksistaan. Lisäksi osallistujat pääsevät osaksi Nuori Kulttuuri -toimintaa ja voivat hakea kansainvälisiä matka-avustuksia omalle taiteelleen. Ilmoittautuminen on avoinna 5.3.–3.4.2025 osoitteessa https://digistage.nuorikulttuuri.fi. Miksi osallistua? Suosituimmat teokset valitaan yleisöäänestyksellä, ja kolme […]
Lue lisää