Kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandialla järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin 13.1.2023 tunnustuksia ja palkintoja suomalaisen folkloren merkittäville tekijöille ja toimijoille. Tunnustukset myönnettiin sarjoissa vuoden kansanmusiikkilevy, vuoden tanssiteko, vuoden tanssintekijä, vuoden kansanmusiikkitekijä, vuoden tulokas ja vuoden nuori pelimanni. Tilaisuudessa julkistettiin myös vuoden Wäinö -elämäntyötunnustuksen ja Vuoden kantele -palkinnon saajat sekä Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye. Oman […]
Lue lisää
Erätauko-säätiö on myöntänyt Nuorisoseuroille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen. Palkitsemisperusteissa kiitetään erityisesti vahvasta dialogityöstä nuorten parissa ja Nuori kulttuuri Talks -kokonaisuudesta sekä Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen osallistumisesta. Nämä vahvistavat osaltaan demokratiaa. Demokratian, luottamuksen ja keskustelukulttuurin vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä. Sitä voi tehdä monin eri tavoin. Dialogi ja esimerkiksi Erätauko-menetelmä on yksi tapa tarttua toimeen. Se on voinut […]
Lue lisää
Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto jaettiin Tampere-talossa lauantaina 7.5. Nuori Kulttuuri On Air LIVElähetyksessä. Palkinnon luovuttivat Suomen Nuorisoseurat ry:n puheeenjohtaja Ragni Reichardt ja toimialajohtaja Hannu Ala-Sankola. Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon imatralaiselle Irti-teatterin perustajalle Jorma Piispaselle. Palkinto julkaistiin lauantaina Tampere-talossa Nuori Kulttuuri On Air LIVElähetyksessä. Suomen Nuorisoseurat ry:n puheenjohtaja Ragni Reichardt kiittelee pitkäjänteistä työtä, jota […]
Lue lisää
Vuoden Hermanska on Liisa Kuusela-Opas Klaukkalasta, Uudeltamaalta. Suomen Nuorisoseurojen myöntämä valtakunnallinen tunnustus jaettiin sunnuntaina 3.4.2022 H-kiltapäivien yhteydessä Rovaniemellä. Kuusela-Opas on tehnyt mittavan ja pitkän nuorisoseurauran niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. “Tämä tunnustus tuli minulle yllätyksenä, mutta olen kovin otettu. Olen jo kolmannen polven nuorisoseuralainen. Tätä olen harrastanut koko ikäni”, kertoo Kuusela-Opas. Liisa Kuusela-Opas on […]
Lue lisää
Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa toimiva, virkeä, yli 120-vuotias Lipinlahden Nuorisoseura tarjoaa kyläläisille ja kaupunkilaisille monenlaista tapahtumaa ja toimintaa. Seuralla on myös oma arvokas talo, Tuohuspirtti, jota on remontoitu viime vuosina paljon. Siitä onkin muodostunut koko kylän tärkeä kokoontumispaikka. ”Kyllähän tämä tunnustus tällaiselle pienelle seuralle tuntuu todella hienolta ja aivan uskomattomalta. Jo pelkästään se ehdolla olo oli jo […]
Lue lisää
Martti Suihkonen, Vehmasmäen Nuorisoseurasta Pohjois-Savosta, on vuoden nuorisoseuralainen. Hän on tärkeä voimavara sekä seuralle että kyläyhteisölle. Hän ei pelkää tarttua toimeen, kun sitä vaaditaan. Vapaaehtoistyötä Martti on tehnyt Vehmasmäen Nuorisoseurassa jo ansiokkaat yli 40 vuotta. Ja työ jatkuu. ”Sydäntä lämmittää kovasti tällainen muistaminen. Pitää kuitenkin muistaa, että kukaan ei tee tällaista saavutusta yksin, vaan tiimityötähän […]
Lue lisää
Joensuulainen vuoden ohjaaja Tero Sarkkinen on teatterin, improvisaation ja kulttuurisen nuorisotyön moniosaaja. ”Ilon läikähdys valtasi ukon, kun kuulin, että tällainen on minulle myönnetty. Kyllähän tämä oli iso yllätys. Arvostan nuorisoseuroja tosi paljon ja kun arvostamani yhteisö on kiitoksen antanut, tuntuu siltä, että on jotain tehnyt oikein: että on vienyt eteenpäin asioita, joihin on uskonut, ja […]
Lue lisää
Miia Timonen on toiminut Kaustisen Nuorisoseurassa kansantanssiohjaajana jo vuodesta 1995, jolloin hän aloitti vasta 13-vuotiaana ohjaamaan lasten kansantanssiryhmää. Ensimmäisen ryhmänsä Miia luotsasi aina nuorten aikuisten edustusryhmä Ottosiksi saakka, jonka jälkeen Miia on vastannut seuran vanhimpien tanssijoiden eli Ottosten ohjaamisesta ja ohjelmien koreografioista. Nyt Miia ohjaa päävastuullisesti kolmea eri kansantanssiryhmää. ”Tunnustus tuntuu todella hyvältä ja merkittävältä […]
Lue lisää
Valtakunnallisessa Nuorisoseurapäivän juhlassa sunnuntaina 27.3.2022 palkittiin Lipinlahden Nuorisoseura vuoden nuorisoseurana, Martti Suihkonen vuoden nuorisoseuralaisena sekä Miia Timonen ja Tero Sarkkinen vuoden ohjaajina. Viime vuonna vuoden nuorisoseuraksi valitun Lapin ylioppilasteatterin järjestämä juhla striimattiin teatterin YouTube-kanavalle. Juhlassa nähtiin myös hieno kattaus ylioppilasteatterin tuottamaa ohjelmaa. Vuoden Nuorisoseura on virkeä Lipinlahden Nuorisoseura Nurmeksesta Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa toimiva, virkeä, yli 120-vuotias […]
Lue lisää
Tanssija Tatu Aspelund Siepakoista Rovaniemeltä ja teatteriaktiivi ja ohjaaja Emmi Astikainen Vuoksenniskan Nuorisoseuran IRTI-teatterista Imatralta vastaanottivat nuorten taiteilijoiden kuvataidetta tunnustuspalkintoina Paavo Väyryseltä. Ne jaettiin Suomen Nuorisoseurojen syysvaltuuston kokouksen yhteydessä Helsingissä sunnuntaina 21.11. Palkinto jaettiin 11. kerran. Tatu on taitava moniosaaja Nyt 22-vuotias Tatu Aspelund on aloittanut tanssiharrastuksen Rimpparemmissä Rovaniemellä ja siirtynyt sieltä Siepakoihin. Tatu on opiskellut tanssijaksi Lapin urheiluopistolla ja tällä hetkellä hän opiskelee tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Siepakoissa hän on ohjannut kahta lastenryhmää. Tällä hetkellä hän tanssii Siepakoiden Edustuksessa […]
Lue lisää