Category Archives for "Yleinen"

Tanssimania 2021 mukautuu koronaan

Kuva Carita Berg

Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania järjestetään Tampereella syyskuun lopussa 15. kerran. Seuraamme koronatilanteen kehittymistä ja tiedotamme mahdollisista muutoksista Tanssimanian toteutustavassa tarkemmin 16.8.2021. Noudatamme kaikessa toiminnassamme voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia, jotta voimme järjestää tapahtuman turvallisesti. Pidäthän siis kalenterisi varattuna Tanssimanialle 23.-26.9.2021, sillä silloin on luvassa uuden kansantanssin ja kansanmusiikin komea kattaus – turvallisesti Tampereelta.

Lue lisää

Kiitos 140 vuodesta toimintaa Nuorisoseurat!

Nuorisoseurat Lappi toteutti kevään aikana Kansalaisfoorumin tuella yhteisöllisen videoprojektin, johon osallistui viisi paikallista nuorisoseuraa sekä muita yhteistyökumppaneita. Opintoryhmä kokoontui ensimmäisen kerran helmikuussa, jolloin alettiin nuorisoseurojen kanssa ideoimaan, mitä voisimme juhlavuonna yhdessä tehdä. Ajatus lähti laukalle ja päätimme toteuttaa videoprojektin, joka kuvattaisiin Rovaniemen hienoimmalla paikalla Juhannuskallioilla. Videon tarina kertoo nuorisoseuralaisen taipaleesta nuoruusvuosista tähän päivään. Yhteisöllisyys, osallisuus […]

Lue lisää

Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura hakee toiminnanohjaajaa

Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry on Suomen Nuorisoseurojen jäsenyhdistys ja yli 30 paikallisen nuorisoseuran keskusseura, joka toimii kulttuurisen Keski-Pohjanmaan alueella. Haemme nyt toiminnanohjaajaa kehittämään historiallisesti merkittävän keskusseuran toimintaa.  Toiminnanohjaajan tehtävässä on 50% työaika ja ensisijainen työskentelypiste sijaitsee Kaustisella  Maakunnallisena järjestönä tarjoamme laajan etätyömahdollisuuden, mutta edellytämme aktiivista jalkautumista alueelle. Toiminnanohjaajan tehtäviin sisältyy muun muassa jäsenseurojen neuvontaa ja yhteydenpitoa, hanke- ja […]

Lue lisää

Olnii mukavat Kalenat jottaha!

Ikimuistoinen, Kalenoiden 2021 livestriimattu Synttärikonsertti on nyt nautittu. Kiitos teille kaikille.On aika jättää jäähyväiset. Repen ja Rillan myötä toivotamme teille kaikille ihanaa kesäaikaa ja aurinkoa.    “Kis, kis, kis, kis Repe ja Rilla, kiitosta teille Lappeenrantaan, ihanaa kesää teil vaan, nyt me lomarantaan loikitaan.” t. Repe ja Rilla    Konserttitallenne on nähtävissä vielä 27.6. saakka osoitteessa www.kalenat.fi Kuva: […]

Lue lisää

Paula Kettu Nuorisoseurojen tanssin palvelutuottajaksi

Suomen Nuorisoseurojen Tanssin osaamiskeskuksen palvelutuottajana aloittaa elokuussa Paula Kettu. Tehtävää aiemmin hoitanut Riia Niemelä siirtyy toiseen työhön elokuun alusta. Tanssin palvelutuottajan tehtävänä on tuottaa ja kehittää tanssin palveluita, koulutuksia, yhteydenpitoa ja viestintää kansantanssin kentän tueksi.   Paula Kettu, Tanssinopettaja YAMK, siirtyy tehtävään Nuorisoseurat Keski-Suomen tanssinopettajan toimesta. Paula on tullut tutuksi nuorisoseuralaisille vuosien varrella muun muassa Kalenoiden […]

Lue lisää

Digistage on päättynyt

Nuori Kulttuuri toiminnan ensimmäinen Digistage eli virtuaalinen esiintymisalusta sai mukaan yhteensä 53 esitystä. Joissa esiintymässä oli mukana yhteensä 344 esiintyjää. Esitysten yhteen laskettu pituus tarjosi sisältöä jopa kymmeneksi tunniksi. Mukana oli sirkusta, tanssia, teatteria, musiikkia, magiikkaa, sanataidetta ja elokuvia. Digistage avattiin lauantaina 22.5. Nuori Kulttuuri Digifestival Pori -etätapahtuman yhteydessä. Virtuaalisia esityksiä pystyi seuraamaan aina 6.6.2021 […]

Lue lisää

Toivon tarinat tuo nuorten harrastajien tarinat esiin

Kuvassa nuori vaikuttaja Altti Kiuru

Koronapandemia sekä siitä johtuvat rajoitukset ovat koetelleet koko yhteiskuntaamme pahasti. Erityisen raskasta korona-aika on ollut lapsille ja nuorille. Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Vaikuttajat haluavat nostaa esiin nuorten harrastajien tarinoita ja kertoa myös siitä, millaiset asiat ovat tuoneet valoa korona-arkeen. Näitä tarinoita varten aloitettiin Toivon tarinat -projekti tammikuussa 2021, ja mukaan tuli kolme nuorta harrastajaa eri puolilta […]

Lue lisää

Nuorten kansainväliset matka-avustukset haussa kesän ajan

Suomen Nuorisoseurojen Nuori Kulttuuri -toimintaan osallistuneita nuorten ryhmiä tuetaan kansainvälisillä matka-avustuksilla. Hakuaika on 4.6.-15.8.2021 ja suunniteltu matka tulee toteuttaa vuoden 2021 aikana. Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy täältä. Opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamat kansainväliset matka-avustukset on tarkoitettu esiintymis- ja opintomatkoihin, jotka suuntautuvat ulkomaille. Avustus kohdennetaan ensisijaisesti matkakuluihin, mutta avustusta voidaan myöntää myös majoitus- ja osallistumiskustannuksiin. Avustus […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri Digifestival Pori 2021 antaa tilan nuorille

Porista 21.-22.5.2021 lähetettävä Nuori Kulttuuri Digifestival Pori 2021 nostaa esiin nuoret, taiteen ja taiteen vaikutukset nuorten hyvinvointiin. Suomen suurin nuorison taidetapahtuma viedään ensimmäisen kerran sen yli viisikymmenvuotisen historian aikana verkkoon. -Olemme valmistelleet tapahtumaa kolmisen vuotta ja luonnollisesti maailmanlaajuinen pandemia on haastanut meitäkin miettimään eri skenaarioita tapahtuman mahdollistamiseksi, toteaa Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Pasi Saarinen.  -Pelkän striimaamisen sijaan meille on tärkeää rakentaa vuorovaikutuksellisuutta myös digitaalisilla alustoilla, ja tässä olemme […]

Lue lisää

Lähde Seikkailuun uuden Tempoa Tenaviin –materiaalin lennättämänä

Tempoa Tenaviin –toiminta on Nuorisoseurojen harrastusmuoto lapsiperheille. Toiminnan tavoitteena on aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen lisääminen ja lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen. Tempoa Tenaviin –toimintaan sisältyy laululeikkejä, liikuntaa, sirkusta, tanssia ja musiikkia.   Juuri valmistuneesta Seikkailu – materiaalista ohjaajat voivat ammentaa virikkeitä ja harjoitteita niin aikuinen-lapsitoimintaan kuin vähän  isommillekin lapsille. Seikkailu on kuin satukirja, jonka käänteisiin materiaalin […]

Lue lisää