Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Vuoden harrastajateatteriksi Teatteri Lapuan, joka on Nuorisoseurojen jäsenseura Etelä-Pohjanmaalla. Teatterin Lapuan vuosi on ollut vauhdikas monelta kantilta katsottuna. Tarkastelun kohteena olleesta vuodesta 2017 välittyy vahva tekemisen meininki ja samalla kehittävä ja tulevaisuuteen katsova ote. Teatterin oma iso produktio Sugar -musikaali menestyi hyvin. Lisäksi Lapuan Harrastajanäyttelijät ry teki laajasti yhteistyötä eri tahojen kanssa, […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko -palkinto jaetaan tänä vuonna Suomenniemen, Pertunmaan ja Ristiinan Nuorisoseuroille yhteistyölle. Kolmen eteläsavolaisen nuorisoseuran yhteisvoimin toteuttama kesäteatteriesitys Tukkijoella rikkoi monella tapaa raja-aitoja. Palkinnon luovutti Suomen Nuorisoseurojen teatterin toimialajohtaja Pasi Saarinen Saimaan Nuorisoseurojen foorumissa lauantaina 27.1.2018. Yhteistyössä on voimaa Yhteisöllisyys on yksi Nuorisoseurojen arvoista ja se näkyi loistavasti kolmen seuran yhteistyössä. Ohjaaja Aleksi Lavaste aloitti näytelmäprojektin yhteisillä koulutusviikonlopuilla eri paikkakunnilla. Harjoituksia pidettiin useammassa paikassa. Osallistujien ikähaitari ulottui lapsista eläkeläisiin. Osallistujat […]
Lue lisää
Ramppikuumeen katselmusraadin muodostavat vuonna 2018 teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Elina Kilkku, näyttelijä Antti Laukkarinen sekä näyttelijä ja kansanedustaja Jani Toivola. Raati katsoo kaikki katselmukseen valitut esitykset, antaa niistä palautteen ja päättää stipendien ja kunniakirjojen jaosta. Elina Kilkku on teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Hänen ohjauksiaan on nähty esimerkiksi Kansallisteatterissa, Teatteri Jurkassa ja Teatteri Takomossa. Elina on kirjoittanut muun […]
Lue lisää
Kallava Teatterifestivaalin sooloteatterikilpailun voittajaksi valittiin lapinlahtelainen Maikki Korhonen näytelmäteoksellaan ”Ystävä”. Toiseksi sijoittui kankaanpääläislähtöinen Jussi Lankoski Helsingistä lausuntateoksellaan ”Valkoisen miehen taakka”. Kolmanneksi sijoittui riistavetinen Paula Vilmi varjoteatteriesityksellään ”Pinnan alla”. Kilpailuun osallistui 8 sooloteatteriesitystä. Kilpailijat esittivät perinteisiä monologeja, runoja, nukke-ja esineteatteria sekä stand upia. Paras esitys ratkaistiin yleisöäänestyksellä ja seuraavat sijat valitsi kilpailun tuomaristo: Läänintaiteilija Kati Andrianov, […]
Lue lisää
Kävitkö kesäteatterissa 2016 tai 2017? Siis missä tahansa, jossain Suomen yli 400 kesäteatterista. Vastaa kyselyyn jolla selvitetään, miten valitsit esityksen jonka kävit katsomassa. Kysely on osa Juha Pihasen Lahden AMK:n Lahden ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterin koulutusohjelman opinnäytetyötä, ja sen tuloksia käytetään kesäteatterien kehittämiseen. Vastaamiseen menee noin 5-7 minuuttia. Vastauksia kerätään 3.11. asti.
Lue lisää
Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoiminta täyttää kuluvana vuonna 10 vuotta. Koska vuosi 2017 on myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, järjestetään koko perheen tapahtuma 100 satua lauantaina 21.10. klo 10-14 Ylihärmän nuorisoseuralla (os. Ylistarontie 94). Ilmainen tapahtuma kokoaa yhteen kaikki seuran näyttämöllä kymmenen vuoden aikana esitetyt satunäytelmät sekä niiden tekijät ja kokijat. Tyhjä seurantalo ja sen isot lämmityskustannukset […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt ensimmäisen valtakunnallisen kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissille. Palkinto myönnettiin Tanssimania-tapahtumassa Tampereella sunnuntaina 1.10. Vuonna 1982 perustettu Kulissi on harrastajateatteri ja tunnettu laadukkaista musikaaleistaan ja ainutlaatuisesta lasten ja nuorten toiminnastaan. ”Kulississa toimintaa tehdään nuorilta nuorille, innokkaalla ja määrätietoisella otteella. Toiminta on niin esimerkillistä, ainutlaatuista ja uutta, ettei sen veroista löydy toista”, […]
Lue lisää
Alpuan Nuorisoseura Raahen kaupungin itäpäässä tekee tulevana itsenäisyyspäivänä historiaa. Se nostaa päivänvaloon yhden Suomen merkittävimmistä pakinakirjailijoista, unohdetun Impi Aronahon. Tällä hetkellä Impi – kultasilmä -näytelmän ohjaaja Sari Jaatinen vielä hykertelee tyytyväisenä, sillä lukuharjoituksiin on vielä tovi aikaa. Käsikirjoitusta ei ole lukenut kukaan, mutta kohta se avataan isolla joukolla ja ryhdytään syksyn kestävään työhön. Jaatiselle, yli […]
Lue lisää
Suomen AITA/IATA-keskus hakee teatteriesitystä edustamaan Suomea Lingenin lastenteateatterifestivaalille Saksaan. Festivaali järjestetään 22.-29.6.2018. Haussa on 8-14 -vuotiaiden lasten esitys, joka saa olla kestoltaan 30-60 minuuttia. Esiintyvän ryhmän koko maksimissaan 15 lasta plus kaksi aikuista. Festivaali hoitaa kustannukset Saksassa, ryhmän omavastuuksi jää matkat Suomesta Saksaan ja takaisin. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetetaan Suomen AITA/IATA -keskukseen 10.10.2017 mennessä osoitteella: mikko@tnl.fi […]
Lue lisää
Yhdenvertaisuus on yksi nuorisoseurojen kolmesta arvosta. Yhdessä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kanssa arvot toimivat nuorisoseuratoiminnan peruskivenä. Yhdenvertaisuuden aiempaa paremmaksi toteutumiseksi tuotettiin Erityisnuoret ja digiajan osallisuus -hankkeessa opas seuroille erityisnuorten huomioimiseksi seura- ja harrastustoiminnassa. Oppaassa on vinkkejä ja malleja toiminnan käynnistämiseksi. ”Opas ei opasta suoraan tietyn erityisen tuen tarpeen kohtaamiseen tai tilanteessa toimimiseen. Pikemminkin se toimii suunnannäyttäjänä ja […]
Lue lisää