Category Archives for "Harrastustoiminta"

Kyselyllä kerätään tietoa harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoiminnasta

Kuvassa tanssipari

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä haluaa kuulla harvaan asuttujen alueiden toimijoiden ajatuksia paikkakuntansa kulttuurikentästä. ”Tarkoituksena on kartoittaa, millaista kulttuuritoimintaa harvaan asutuilla alueilla on tällä hetkellä, ja millaista toimintaa puolestaan kaivattaisiin vielä lisää. Ryhmä haluaa myös lisätietoa kulttuuritoiminnan ja tapahtumien ympärivuotisuudesta sekä saavutettavuudesta”, ryhmän tiedotteessa kerrotaan. Kyselyn taustalla olevan harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän tehtävänä on […]

Lue lisää

Kiitos 140 vuodesta toimintaa Nuorisoseurat!

Nuorisoseurat Lappi toteutti kevään aikana Kansalaisfoorumin tuella yhteisöllisen videoprojektin, johon osallistui viisi paikallista nuorisoseuraa sekä muita yhteistyökumppaneita. Opintoryhmä kokoontui ensimmäisen kerran helmikuussa, jolloin alettiin nuorisoseurojen kanssa ideoimaan, mitä voisimme juhlavuonna yhdessä tehdä. Ajatus lähti laukalle ja päätimme toteuttaa videoprojektin, joka kuvattaisiin Rovaniemen hienoimmalla paikalla Juhannuskallioilla. Videon tarina kertoo nuorisoseuralaisen taipaleesta nuoruusvuosista tähän päivään. Yhteisöllisyys, osallisuus […]

Lue lisää

Paula Kettu Nuorisoseurojen tanssin palvelutuottajaksi

Suomen Nuorisoseurojen Tanssin osaamiskeskuksen palvelutuottajana aloittaa elokuussa Paula Kettu. Tehtävää aiemmin hoitanut Riia Niemelä siirtyy toiseen työhön elokuun alusta. Tanssin palvelutuottajan tehtävänä on tuottaa ja kehittää tanssin palveluita, koulutuksia, yhteydenpitoa ja viestintää kansantanssin kentän tueksi.   Paula Kettu, Tanssinopettaja YAMK, siirtyy tehtävään Nuorisoseurat Keski-Suomen tanssinopettajan toimesta. Paula on tullut tutuksi nuorisoseuralaisille vuosien varrella muun muassa Kalenoiden […]

Lue lisää

Tanssi vei Mari Sainion mennessään jo lapsena

Kuvassa Mari Sainio

Tanssinopettaja, juontaja Mari Sainion vanhemmat tulevat Varsinais-Suomesta, mutta itse hän on paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän on kahden pojan äiti ja yhden miehen vaimo. Perheeseen kuuluu lisäksi kaksi kääpiövillakoiraa, Pate ja Pipsa. Mari aloitti tanssiharrastuksensa jo 6-vuotiaana Siltamäen Nuorisoseurassa tanhun merkeissä. Tanssilaji vaihtui, mutta tanssi jäi pysyvästi elämään. ”12-vuotiaana menin Aira Samulinin tanssikouluun, ja se oli mielestäni […]

Lue lisää

Nyt voit hakea tanssin harrastaja -osaamismerkkiä!

Digitaalinen osaamismerkki on tapa tunnistaa ja antaa tunnustusta esimerkiksi yhdistys- ja harrastustoiminnassa kertyneestä osaamisesta. Merkkiä voi hyödyntää esimerkiksi CV:ssä työpaikkaa hakiessa tai oppilaitosten valintakokeissa omaa osaamista esitellessä. Merkkiä voi myös jakaa omissa sosiaalisen median kanavissa, kuten LinkedInissä, Facebookissa tai Twitterissä. Tee näkyväksi oma tanssiharrastuksesi hakemalla kansantanssin tai tanssin harrastajan osaamismerkkiä.  Tanssi on yksi Nuorisoseurajärjestön suosituimpia […]

Lue lisää

Pian saa taas tanssia DÄÄNS -tanssileirillä!

nuoret juoksevat tanssimaan

DÄÄNS -leirillä tanssitaan jälleen 24.-26.9.2021 Tampereella. Tuttuun tyyli leiri järjestetään Tanssimanian kanssa kimpassa ja leiriläiset pääsevät nauttimaan niin leirin kuin Tanssimanian tunnelmista. Tänä vuonna leirillä pääkouluttajina toimivat Elssa Antikainen ja Heidi Kultanen.   Perjantaina ja sunnuntaina tanssitaan koko porukan voimin Elssan ja Heidin johdolla. Lauantaina on valinnaisia pajoja, joista osallistujat voivat valita mieleisensä. Valinnaisista pajoista suosituimmat […]

Lue lisää

Lähde Seikkailuun uuden Tempoa Tenaviin –materiaalin lennättämänä

Tempoa Tenaviin –toiminta on Nuorisoseurojen harrastusmuoto lapsiperheille. Toiminnan tavoitteena on aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen lisääminen ja lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen. Tempoa Tenaviin –toimintaan sisältyy laululeikkejä, liikuntaa, sirkusta, tanssia ja musiikkia.   Juuri valmistuneesta Seikkailu – materiaalista ohjaajat voivat ammentaa virikkeitä ja harjoitteita niin aikuinen-lapsitoimintaan kuin vähän  isommillekin lapsille. Seikkailu on kuin satukirja, jonka käänteisiin materiaalin […]

Lue lisää

Harrastusjärjestöt: Harrastus- ja vapaaehtoistoiminta kannattelee perheiden tavallista arkea

Kuvassa teatteriesitys, jossa neljä ihmistä näyttelemässä

Olemme seuranneet koronapandemiasta johtuvaa keskustelua liittyen eri harrastuslajien osallistujamäärien putoamiseen sekä huoleen lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä. Harrastusten hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomia, eivätkä rajoitu vain liikuntaan. Harrastustoiminnalla on keskeinen merkitys taitojen kehittymisen lisäksi myös sosiaalisten kontaktien ylläpitämisessä.  Harrastaminen on osa sujuvaa arkea, joka taas osaltaan lisää lasten ja nuorten resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä.      Suomen Nuorisoseurat, Suomen Partiolaiset, Suomen 4H sekä Mannerheimin lastensuojeluliitto tavoittavat paikallisten […]

Lue lisää

Tervetuloa ilmoittautumaan pelimanniksi kansantanssiryhmäsi kanssa vuoden 2021 Kaustisen kansanmusiikkijuhlille!

Kaksi kansantanssijaa kyljet kohti toisiaan, taustalla yleisö.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietetään 12.-18.7.2021 jo 54. kerran. Lämpimästi tervetuloa mukaan tekemään maailman parasta festivaalia! Haluamme tehdä festivaalista teille ja meille mahdollisimman jouhevan, joten muistattehan täyttää pelimanni-ilmoittautumisen ajoissa 31.3.mennessä!   Tässä suora linkki kansantanssiryhmille räätälöityynkansantanssiryhmien pelimanni-ilmoittautumislomakkeeseen. Vastuullisesti ja turvallisesti toteutetun festivaalin järjestäminen on meille ensisijaisen tärkeää. Tämä on meille ohjenuorana kaikessa tekemisessämme. Ilmoitamme mahdollisista muutoksista välittömästi ja samaa toivomme myös […]

Lue lisää