Nuorisoseuroilla menee hyvin. Kulunut vuosi on monella tapaa näyttänyt, että yhteinen järjestömme elää ajassa. Yhä useampi löytää nuorisoseurojen toiminnasta mieluisan paikan toteuttaa itseään hyvien harrastusten parissa. Tekemisen riemua ja onnistumisen esimerkkejä löytyy toiminnan kaikilta tasoilta. Vuoden aikana on uutisoitu siitä, kuinka seuroihin on perustettu ennätysmäärä uusia harrastusryhmiä. Meillä on piirijärjestöjä, joiden jäsenmäärä on kasvu-uralla. Niin paikalliset seurat kuin liittokin ovat […]
Lue lisää
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala palkitsee vuosittain nuorisoseuratyössä ansioituneita toimijoita. Tavoitteenamme on antaa kiitosta tekijöille, mutta nostaa myös esiin positiivisia tekoaja ja innostavia henkilöitä maakunnan nuorisoseurakentältä. Valinnat tehtiin julkisessa haussa tehtyjen esitysten pohjalta Tänä vuonna Nuorisoseurat olivat mukana toteuttamassa kansainvälisen vapaaehtoistenpäivän juhlaa Joensuussa, ja mikä olisikaan ollut parempi paikka julkistaa vuoden pohjoiskarjalainen nuorisoseura, ohjaaja ja nuorisoseuralainen kuin tämä […]
Lue lisää
Kansanmusiikin ja kansantanssin yleisteema vuonna 2018 on ”Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet”. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen nimeämän teemavuoden tavoitteena on nostaa pienet paikallisperinteet ja perinteentaitajat valokeilaan ja osoittaa, että perinne on ihmisten tekemää ja se elää ajassa.Vuoden teeman mukaisesti laivan pääaula on nyt vallattu ”Elävän perinnön –teemalavaksi”, johon halukkaat ryhmät voivat varata […]
Lue lisää
Alkulämmittelyn askeleet kumahtelevat salissa. Teippirullasta rajataan rata-aluetta vilkkaan. Kohta jo kypärät päähän ja suojukset käsiin sekä jalkoihin. Joku puhuu blokkeri-parista, toinen jammerista. Minkä lajin harjoituksiin olenkaan tullut tutustumaan? Taavetin Nuorisoseura otti haasteen vastaan ja lähti rohkeasti tekemään yhteistyötä Lpr HCRollersin kanssa syksyllä 2016. Tilanteessa kohtasi alueella uudempi harrastusmuoto Roller Derby harrastuspaikkahaasteineen ja nuorisoseura toimintahaasteineen. Lpr […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurojen hallitus on tarkistanut työntekijöistä muodostetun johtoryhmän kokoonpanon ja siihen kuuluvien työntekijöiden toimenkuvat. Johtoryhmän muodostavat pääsihteeri ja neljä toimialajohtajaa, jotka kukin vastaavat oman toiminta-alueensa asiasisältöjen ja asiantuntijuuden johtamisesta. Toimialajohtajien työpariksi on valittu varahenkilöt, jotka osallistuvat tarvittaessa johtoryhmän työskentelyyn.
Lue lisää
Alpuan Nuorisoseura Raahen kaupungin itäpäässä tekee tulevana itsenäisyyspäivänä historiaa. Se nostaa päivänvaloon yhden Suomen merkittävimmistä pakinakirjailijoista, unohdetun Impi Aronahon. Tällä hetkellä Impi – kultasilmä -näytelmän ohjaaja Sari Jaatinen vielä hykertelee tyytyväisenä, sillä lukuharjoituksiin on vielä tovi aikaa. Käsikirjoitusta ei ole lukenut kukaan, mutta kohta se avataan isolla joukolla ja ryhdytään syksyn kestävään työhön. Jaatiselle, yli […]
Lue lisää
Jämsän Tanhuujien kaksi ryhmää on saanut juhlavuoden hankkeelta muutaman sadan euron suuruiset avustukset. Ensimmäinen tapahtuma oli viikonlopun kestävä leiri, jonka ohjelmassa oli Koko Suomi tanssii -konsertti. 7-9 -vuotiaiden Lystikkäät-ryhmän jäsenet suunnittelivat ja hoitivat esitysten juonnot, valmistivat konserttiin oman esityksen ja ideoivat sen puvustuksen. Toinen tapahtuma oli kevätkonsertti, jonka 11-17 -vuotiaiden Näpsäkät-ryhmän tytöt nimesivät itsenäisyyden juhlavuoteen […]
Lue lisää
Etelä-Hämeen toiminnanohjaajana aloitti syyskauden alussa Joonas Pokkinen. Joonas toimii osana Etelä-Hämeen aluetoimiston tiimiä nuorisoseurojen tukena. Painopiste työssä on lasten ja nuorten toiminnan tukemisessa ja kehittämisessä sekä erilaisissa koulutuksissa. Joonas siirtyy tehtävään liiton keskustoimistolta, jossa hän on viime vuosien aikana tehnyt useampia lasten ja nuorten osallisuutta lisääviä hankkeita sekä työskennellyt osana lastenkulttuurin ja tanssin osaamiskeskuksia. Joonas […]
Lue lisää
Menneenä kesänä järjestettiin Luova lava lapsille -leirejä useammalla paikkakunnalla kuin koskaan aikaisemmin. Noin seitsemänsadan lapsen riemua todistettiin jo vakiintuneilla sekä myös lukuisilla uusilla paikkakunnilla eri puolella Suomea. Leirit työllistivät lähes sata nuorta ohjaajaa. Luova lava -toiminnasta on nopeassa ajassa noussut merkittävä kulttuurisen nuorisotyön muoto, jossa yhdistyy hienolla tavalla Nuorisoseurojen arvot: osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Matala […]
Lue lisää
Yhdenvertaisuus on yksi nuorisoseurojen kolmesta arvosta. Yhdessä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kanssa arvot toimivat nuorisoseuratoiminnan peruskivenä. Yhdenvertaisuuden aiempaa paremmaksi toteutumiseksi tuotettiin Erityisnuoret ja digiajan osallisuus -hankkeessa opas seuroille erityisnuorten huomioimiseksi seura- ja harrastustoiminnassa. Oppaassa on vinkkejä ja malleja toiminnan käynnistämiseksi. ”Opas ei opasta suoraan tietyn erityisen tuen tarpeen kohtaamiseen tai tilanteessa toimimiseen. Pikemminkin se toimii suunnannäyttäjänä ja […]
Lue lisää