Kansallista kesäteatteripäivää juhlitaan perjantaina 29.6.

Teatterin tiedotuskeskus TINFO on julistanut Kansallisen kesäteatteripäivän, joka on tänä vuonna 29.6.2018, vilkkaimman teatteriviikonlopun perjantaina. Kesäteatteri on kiinteä osa suomalaista teatterikulttuuria ja ansaitsee oman juhlapäivänsä. Kansallista kesäteatteripäivää juhlittiin ensimmäistä kertaa perjantaina 1.7.2016, joka oli sinä vuonna ylivoimaisesti suosituin kesäteattereiden ensi-iltapäivä. Ajatus herätti innostusta, joten merkittävää suomalaista kesäilmiötä päätettiin juhlia myös jatkossa. TINFO kerää kesäteatterien ensi-illat avoimeen verkkopalveluun. […]

Lue lisää

Sottiisin pääjuhlassa Työtä ja ilonpitoa sadan vuoden takaa

Pispalan Sottiisin pääjuhla Työ ja ilonpito on tanssillinen kokonaisuus, jossa liikutaan työn ja työväen maailmasta lasten ja nuorten leikkiin, herraskaisten tansseihin ja lopulta kaiken kansan yhteistanssiin. Sata vuotta sitten kaikki oli kovin toisenlaista. Vastahan Finlaysonin Plevnan kutomosaliin oli syttynyt ensimmäinen sähkövalo vuonna 1882. Koskia valjastettiin tehtaiden tarpeeseen. Katukivillä kuuluu pienten jalkojen ääniä ja ilon kiljahduksia. […]

Lue lisää

Suomalaisen kansantanssin ikoni Antti Savilampi nimetty Kansantanssikiltaan

Antti Savilampi on nimetty Suomen Nuorisoseurojen Kansantanssikiltaan. Savilampi on tanssija, tanssinopettaja, ohjaaja ja koreografi. Hän on toiminut kansantanssin parissa yli 50 vuotta ja hänen merkityksensä suomalaisen kansantanssin arvostukseen ja sen kehittymiseen on ollut valtaisa. Nimitys julkistettiin kansantanssin ja -musiikin festivaali Pispalan Sottiisissa perjantaina 15.6. Kestilässä, Pohjois-Pohjanmaalla syntynyt Antti Savilampi sai kipinän kansantanssiin syksyllä 1965, jolloin hän […]

Lue lisää

Monikulttuurisuutta nuorisoseuroissa 2/4: Kommunikointi ja tiedottaminen ryhmässä

Moikka! Nuorisoseura-kaks-piste-nollan Katri täällä taas kirjoittelee. Tämä blogiteksti sisältää pohdintoja kommunikointiin ja tiedottamiseen liittyvistä asioista monikulttuurisessa ja monikielisessä kerhotoiminnassa. Tämä osa on jatkoa edelliseen osaan, joka sisälsi kiteytyksiä käsitteistöstä ja vinkkejä monikulttuurisen toiminnan järjestäjälle. Vinkkejä kommunikointiin ja tiedottamiseen monikulttuurisessa ryhmässä Kuten edellisessäkin blogin osassa totesin, harrastustoiminnassa monikulttuurisessa ympäristössä on pohjimmiltaan kyse ihmisten kohtaamisesta ihmisinä ja […]

Lue lisää

Monikulttuurisuutta nuorisoseuroissa 1/4: käsitteet haltuun ja vinkkejä järjestäjälle

Nuorisoseurojen ovet ovat auki kaikenlaisille ihmisille. Mutta joillekin kohderyhmille ovet saattavat olla niin hyvin piilossa, ettei sillä ole väliä, ovatko ne auki vai kiinni. Olen Katri, Nuorisoseurojen työntekijä Pohjois-Karjalassa, ja tehtäväni on rakentaa polkuja ja viitoitusta nuorisoseurojen oville. Neljäosaisessa blogisarjassa jaan vinkkejä monikulttuurisen toiminnan toteuttamiseen järjestössä. Blogin aiheet ovat Nuorisoseurojen KNoppi-koulutuksen monikulttuurisuusmateriaalin sisällöistä, jota on […]

Lue lisää

DÄÄNS -tanssileirille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 4.6.2018

DÄÄNS-tanssileiri on syksyn kohokohta nuorille kansantanssijoille. Vuosittain järjestettävä leiri on tarkoitettu 12-17 -vuotiaille. Tulevana syksynä leiri järjestetään 28.-30.9.2018 Joensuussa. Leirillä nuoret pääsevät tanssimaan ammattiopettajien johdolla. Tänä vuonna sukelletaan muun muassa karjalaisen kansantanssin ja nykytanssin maailmoihin. Koulutusta annetaan koko leirijoukolle sekä yhdessä että erikseen. Tanssiharjoittelun lisäksi luvassa on muun muassa yhteinen illanvietto ja esiintyminen Nuorisoseura-kokouksen väelle. […]

Lue lisää

Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto kolmelle mahdollistajalle

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt toisen valtakunnallisen kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Nuori Kulttuuri -tapahtumien taiteellisille johtajille Anna Kuoppamäelle, Jaana Saariselle ja Marko Keräselle. Palkinto luovutettiin Sounds 2018 -tapahtuman päättäjäisissä Mikkelissä sunnuntaina 27.5.2018. Palkitut ovat toimineet pitkään Nuori Kulttuuri -tapahtumien taiteellisina johtajina ja olleet kehittämässä tapahtumista kulttuurisen nuorisotyön muotoa, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta tai taustasta riippumatta.   Nuori Kulttuurin taiteelliset johtajat Anna Kuoppamäki on toiminut Sounds-musiikkitapahtumien taiteellisena johtajana. Anna on arvostettu musiikkikasvattaja, musiikkikasvatuksen tutkija ja lauluntekijä. Hän on tehnyt […]

Lue lisää

Nuoret pääsivät kokemaan työpajojen taikaa Soundsissa

Sounds-tapahtumassa nuorille järjestetään muutakin kuin mahdollisuus esiintyä. Suomen Nuoriso-opistolla Mikkelin Paukkulassa järjestettiin lauantaiaamuna musiikkityöpajoja nuorille. Suomen Nuoriso-opiston piha-alue Mikkelin Paukkulassa näyttää tyhjältä. Siellä täällä kävelee yksittäisiä ihmisiä. Sisällä eri tilat kuitenkin kuhisevat toimintaa. Työpajojen aiheina ovat esimerkiksi musiikin tuottaminen, biisinteko, rap, tanssi, rytmimusiikki ja laulaminen muutamasta eri näkökulmasta. Työpajoja ovat pitämässä Soundsin katselmusraadin jäsenet. Oma […]

Lue lisää

Sounds 2018 pyörähti käyntiin tanssilla, musiikilla ja teatterilla

Valtakunnallinen nuorten musiikkitapahtuma Sounds lähti käyntiin Mikkelin kauppakeskus Stellassa. Viikonlopun aikana on tiedossa paljon nuorten ryhmien musiikkiesityksiä ja lisäksi nuoret pääsevät oppimaan musiikin ammattilaisten ohjaamissa työpajoissa. Katsojia viihdyttivät tanssiryhmä 3D Crew, DJ Brandan Adams, Funk Favela Finland, Paleface ja juontajina toimineet nuoret Mikkelin Tyttö- ja Poikateattereista. Soundsin taiteellinen johtaja Anna Kuoppamäki toivotti kaikki tervetulleeksi Soundsiin […]

Lue lisää