Category Archives for "Palkinnot"

Palkitut nuoret kertovat: ”Tuli arvokas olo”

Nuorisoseurojen ansio- ja tunnustusmerkit ovat hyvä tapa palkita aktiivisia toimijoita – iästä riippumatta! Kaksi nuorta ansiomerkin saajaa kertovat. Emmi Astikainen, IRTI-teatteri ”Olen Emmi Astikainen, 15-vuotias imatralainen. Aloitin teatterin Vuoksenniskan nuorisoseuran IRTI-teatterilla ollessani 7-vuotias. Ohjaan 4.-6. luokkalaisten teatteriryhmä Viherpippureita ja alle kouluikäisten Taaperoita. Olen aktiivisesti mukana talkootoiminnassa. Esimerkiksi kasasimme monta viikonloppua teatterillemme uusia katsomon penkkejä sekä […]

Lue lisää

Hannu Nipulille Mestarikansantanssijan titteli

Hannu Nipuli on toinen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien nimittämä Mestarikansantanssija. Hannu on toiminut Lahdessa Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 1989. Lisäksi hän on työskennellyt mm. tanssijana, ohjaajana ja koreografina sekä lukuisissa alan luottamustehtävissä. Hannu painottaa perinteen merkitystä ja vannoo samalla taiteellisen vapauden sekä iloisen tunnelman nimeen. <p”>Hannu on kansantanssija sydämestään. Harrastus alkoi, kun äiti vei viisivuotiaan Hannun […]

Lue lisää

Nuorisoseurojen kansantanssin Hall of Fameen neljä uutta tanssimestaria

Suomen Nuorisoseurojen Kansantanssikiltaan on nimetty neljä merkittävää ja ansioitunutta järjestön kansantanssihenkilöä. Vuoden 2016 valitut ovat Marja Viitanen Lahdesta, Anja Mikkola Jokioisten Tahdittomista ja Jussi Malinen ja Väinö Kreko Etelä-Pohjanmaalta. Nuorisoseurojen Kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012. Kansantanssimestarit nimeää Suomen Nuorisoseurojen hallitus joka toinen vuosi. Killan jäseniä kutsutaan tanssimestareiksi. Anja Mikkolalle (s. 1948) kansantanssi ja nuorisoseuratoiminta eivät […]

Lue lisää

Vuoden nuorisoseura 2016: Sirkus Taika-Aika Rovaniemeltä!

Sirkuksessa tekemistä riittää läpi elämän Jongleerausta, taikuutta, ilma- ja permantoakrobatiaa. Välittävät ohjaajat, hyvät tyypit ja rohkaisevat sanat. Hikeä, hymyä ja suuria onnistumisia. Näille palikoille rakentuu Sirkus Taika-Aika, joka on tänä vuonna saanut tittelin Vuoden nuorisoseura. Nuorisoseurat pääsi kurkkaamaan, millaista on tekemisen riemu Taika-Ajassa nuorten harrastajien ja heidän ohjaajiensa mielestä. Jokaiselle jotakin Olen kuullut, että sirkus […]

Lue lisää

Jäljet kuumassa asfaltissa – Vuoden Hermanni Valo Aatrokoski

En keksi tarpeeksi ja tarpeeksi hyviä adjektiiveja kuvaamaan Valo Aatrokoskea.  Lämminhenkinen, ahkera, idearikas, kaikessa mukana, äärimmäisen ystävällinen. Ei ihme, että juuri hän on saanut kannettavakseen Vuoden Hermannin vitjat seuraavaksi vuodeksi. Sateesta huolimatta päätämme lähteä Vantaanjoen rantaan ottamaan hänestä kuvia lehteä varten ja juttelemaan tuoreen Vuoden Hermannin ajatuksista. ”Ei se yllätyksenä tullut. Harva asia enää tässä […]

Lue lisää

Vuoden ohjaajat: teatteriohjaaja Katja Hakala ja kansantanssin ohjaaja Taina Salminen

Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus nimesi vuoden ohjaajiksi kansantanssiohjaaja Taina Salmisen ja teatteriohjaaja Katja Hakalan. Nimityksen tavoitteena on nostaa harrastustoiminnan ohjaajan työn arvostusta nuorisoseuraliikkeessä. Valinnassa painotettiin ohjaajien pitkäjänteistä työtä kasvattajina. Minna Wallenius haastatteli kumpaakin ohjaajaa virtuaalisen kahvipöydän ääressä. Katja Hakala, Ullavan Ylikylän Nuorisoseura / Teatteri Pystymehtä Katja Hakalalla on nuorten teatteriryhmien vetämisestä yli 30 vuoden kokemus. Ullavalaisten […]

Lue lisää

Vuoden kansantanssiyhtye Polokkarit tanssii riemulla ja huumorilla

Oululainen Polokkarit valittiin vuoden kansantanssiyhtyeeksi, mikä yllätti ryhmän täysin. Valinta oli yllätys siitäkin huolimatta, että ryhmään olisi tulijoita enemmän kuin mukaan voidaan ottaa. Vuoden kansantanssiyhtyeen valinnan kriteerinä on, että valittu ryhmä edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Polokkareitten ohjaajalta, tanssinopettaja AMK Hanna Poikelalta, voi siis hyvällä syyllä kysyä, että mitä suomalaiselle kansantanssille tänä päivänä kuuluu.”Valinta oli kyllä […]

Lue lisää

Vuoden nuorisoseuralainen Leena Uski on Lemin nuorisoseuran sielu

Teksti: Minna Wallenius Leena Uski, 70, on Lemin nuorisoseuran toiminnanjohtaja, talonmies ja sielu. Hän on se kuuluisa ”joku”, joka hoitaa kaikki tarvittavat tehtävät. Hän ei kuitenkaan halua olla millään jalustalla eikä esillä muutenkaan, ja kuvaa itseään ”tavalliseksi maalaiseksi”. Tunnustuksen saaminenkin tuntuu Leenasta vähän hankalalta. ”Onhan se tietty hienoa tällainen kunniamaininta saada, ja hyvältä tuntuu, kun […]

Lue lisää

Sirkus Taika-Aika Rovaniemeltä on Vuoden nuorisoseura 2016!

Sirkus Taika-Aika on omien sanojensa mukaan ”hurjan elinvoimainen, energinen ja suorastaan räjähdysmäisesti kasvava sirkuskoulu.” Seura toimii 58 000 asukkaan Rovaniemellä, mutta kilvoittelee harrastajamäärissä Suomen suurimpien nuorisosirkusten rinnalla. Sirkus Taika-Ajan toiminnassa on mukana satoja peruskoululaisia, nuoria ja aikuisia luomassa itsensä näköistä sirkustaidetta Lapin sirkusyleisön iloksi. Suuren sirkuskoulun kymmenet ryhmät kokoontuvat yhteen joka vuosi esiintymään joulu- ja […]

Lue lisää

Punaisen Ristin Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustus Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuralle

Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri myöntää Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:lle Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen. Palkinnon vastaanottaa toiminnanjohtaja Sanna Paloniemi . Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura (EPNS) on jo pitkään ja ansiokkaasti rakentanut monikulttuurista yhteistyötä alueensa kuntien kanssa. Se on esimerkiksi järjestänyt kulttuurista tietoutta lisääviä monikulttuurisia iltamia jo vuodesta 2010. Yhteistyö sai uusia ulottuvuuksia viime syksynä, jolloin Suomeen saapui suuri määrä turvapaikanhakijoita. […]

Lue lisää